Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin Yliopisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin Yliopisto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. syyskuuta 2016

Pause.

Viimeinen yliopistovuosi alkoi ja sen kyllä huomaa. Hommaa on enemmän kuin tarpeeksi... Päätin siis että blogi jää nyt pienelle tauolle koska en pysty siihen täysinäisesti tällä hetkellä sitoutumaan. Mielessä yksinkertaisesti pyörii vain miljoona muuta asiaa ja itse inhoan ajatusta siitä että joutuisin kirjoittamaan niin ettei sydän ole siinä 100% mukana. Lisäksi oma läppärini on rikki joten en saa liitettyä uusia kuvia koneelle ennen kuin hoidan koneeni kuntoon tai ostan uuden.

Palaillaan ja hauskaa syksynjatkoa kaikille! :)


tiistai 8. joulukuuta 2015

0812

Vihdoin!

Eilen oli vuoden viimeinen tentti ja voin sanoa, että olo on aikamoisen helpottunut. Varsinkin kun viikonloppuna kävi pieni "hassu" juttu: Sähköisen tenttikirjan puolessa välissä lauantaina päivällä tuli ilmoitus, että kaikki kappaleet on varattuna. Menin siis eilen tenttiin lukematta toisen tenttikirjan puolikasta. Hieman kuumotti, mutta jotain sain vastattua. Ja jos totta puhutaan niin viikonlopun vietin aikamoisen raivon vallassa kun kokeilin avata e-kirjaa aamusta iltaan mutta eipä auennut. Google Books ei myös tietenkään tarjonnut minulle sitä osiota jota olisin kaivannut. Nyt osaan jo nauraa tapahtuneelle, mutta viikonloppuna verenpaine oli korkealla.

Syksy kun meni suurelta osin kirjoihin liimautuneena niin moneen kertaan on tullut mietittyä, että kuinka oonkaan jälleen osannut valita tälläiset kurssit joissa on paljon lukemista? Tuhat sivua luettavaa ensimmäisessä periodissa, toisessa noin 700 sivua... Positiivisesti jos ajattelee niin toisaalta tiedänpä 100% varmasti ettei kyseinen ala olisi minua varten. Lisäksi kun höyryjä on pakko ollut päästellä niin olen löytänyt liikkumisen aivan uudella tavalla. RPM ja lenkkeily löytyvät kalenterista nykyään säännöllisesti. Lenkillä viihdyn itseasiassa parhaiten pimeän tultua katulamppujen valossa. Napit korville ja koko maailma tuntuu häviävän.

Ensi vuoden koulukalenteria suunnittelessa aion pitää mielessä, etten ota jälleen liian paljoa hommia. Kursseja en valitse alustavasti muutenkaan paljoa jos vaikka sattuisi napsahtamaan graduidea tai harjoittelupaikka (apuva!). Muutenkin aion jättää itselleni enemmän aikaa. Nähdä kavereita enemmän viikonloppuisin tai meidän ihanien teemailtojemme parissa. Kierrellä ostoskeskuksia aivan rauhaksiin ja yrittää olla ostamatta mitään. Kirjoittaa enemmän postauksia. Olla vain, nauttia teestä ja erilaisia lukea lehtiä. Käydä useammin treenaamassa... Viime lauantaina jamittelin Lauran kanssa pitkästä aikaa ja ihmettelin kuinka näin ihana asia onkaan voinut jäädä näin vähälle. Onneksi Laura on yhtä yllytyshullu kuin minä, joten häntä ei tarvitse raahata pakolla salille kun innostuu ;)


Seuraavan kuukauden tulen kuitenkin menemään suurimmaksi osaksi fiilispohjalta, sillä sen suurempia suunnitelmia ei ole. Töissä alkaa olla kiirettä näin joulun alla, joten siellä tulee vietettyä aikaa. Mutta siihen kun on jo niin tottunut niin joulu ei tunnu joululta ilman kaupan kiireitä. Muuten mun kalenteri on ja pysyy avoimena jokaisen päivän kohdalla!

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille! :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lokakuun Insta

Tässä lokakuun Instagramin sisältöäni kuvien muodossa :)

Syksy on saapunut ja niin myös oman koiran stailaaminen! Stailaus lähinnä sen takia että oma pikku karvapallo pysyy lämpimänä. Jos tänä talvena on kunnon pakkaset niin saatte nauttia vielä kuvista joissa koirillani on töppöset jalassa...

Serkku tuli käymään alkukuusta ja vietettiin kokonainen päivä Selloa kierrellen. Shoppaamisen lomassa oli pakko käydä pakollisilla kahvilakierroksella ja lounastamassa että jaksoi jatkaa. Suosittelen kokeilemaan 3 Amigosia Sellossa, ruoka valmistuu nopeasti ja on erittäin herkullista (kiitos Laura tutustuttamisesta!).

Puolen vuoden breikin jälkeen palasin tuttuun ja turvalliseen Starbucks kahviin. Se vaan iskee suoraan mun makuhermoon. Aivan täydellisesti. Nyt mulla on nautittavana kuvan Anniversary Blend. Mitä kertoo kun kävelee Starbucksiin kun tuo oli ainoa kahveista jota en ollut maistanut? (oikea vastaus: kyseinen Starbucks kahvila oli hyvin pieni ;D)

Sunnuntain viettoa mainioiden työkaverien seurassa! Tultiin siihen tulokseen, että näin voisi viettää useammankin sunnuntain.

Uusi periodi ei ainakaan vähentänyt tentteihin lukemista. Tässä periodissa olisi kevyt tuhannen sivun paketti luettavana. Sen tasapainoksi on aivan pakko päästä käymään enemmän salilla, kroppa ja pää tarvitsevat virkistystä. Eikä tarvitse edes olla pitkä reissu niin auttaa: virtuaalisen pumpin kyykyn jälkeen en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen reisien hapotukseen. Parin seuraavan päivän ajan. Okei puolen viikon ajan.

Uusia makuja maistelin aivan ihanan Lindahlsin rahkan muodossa! Vadelmaa on nyt maistettu, nyt metsästämään sitruunan makuista.

Lokakuu päättyi mun kaveriporukalle jo perinteeksi muodostuneessa Halloween pippaloissa. Tänä vuonna satsasin enemmän meikkiin ja piirsin kasvoilleni sugar skull puolikkaan. Keksin idean tähän jo kesällä. Telepatiaa tai jotain tuntuu olleen ilmassa, sillä syksyn aikana huomasin teeman olevan tänä vuonna in. Baarissa näkyikin monen monta hienoa kasvomaalausta! :)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Pyöräillen kesään

Instagramiani seuraavat ovat jo ehkä huomanneet minun uuden silmäteräni...


...Upouuden pyöräni!

Viime viikonloppuna päätin - parin vuoden miettimisen jälkeen - ostaa muutaman tuuman isomman pyörän. Aikaisempi pyöräni oli periaatteessa sopivankokoinen (yläasteella ollessani sen sain), mutta vaikka miten olisi asettanut tankoa ja satulaa, tuli alaselkä kipeäksi usein pyöräillessäni. Ajoasento nojasi liikaa eteenpäin riippumatta siitä kuinka paljon keskikropan lihaksia yritti kääntää. Uutta pyörääni kaupassa kokeillessa huomasin jo kuinka paljon parempi ajoasento olikaan. Ja kun viikonlopun ajan Prismoissa oli -15% alennus S-etukortilla polkupyöristä niin uuden ostaminen oli pelkkää säästöä! ;)


Sunnuntaina kastoin pyöräni pikaisella ajelulla. Kirjaimellisesti. En koskaan enää luota kenenkään lauseeseen "ei sieltä taivaalta sadetta tule" vaan kannan aina jatkossa mukanani sadeviittaa pilvisellä säällä. Tuon lauseen siivittämänä kun lähdin matkaan ilman sadeviittaa ja taivas päätti aueta kymmenen minuuttia pyöräiltyäni. Ei siis mitenkään pienesti tihuttaa vettä vaan oikeasti avata kaikki mahdolliset hanat apposen auki. Tietenkään tuurillani ei ollut minkäänlaista bussipysäkin tarjoamaa suojaa. Aukeassa maisemassa tuuli piiskasikin selkääni pistävillä vesipisaroilla. Muutaman minuutin tuijoteltuani lainehtivaa asvalttia päätin suunnata kotiin. Vaikka sade pisti ikävästi olin enemmän huolissani kännykästäni, sillekään kun en ollut tajunnut ottaa vedenkestävää pussia. Enhän minä muuten raikkaasta ulkoilman nautinnosta olisi tarjoutunut! Kotiin pääsin ennätysajassa, onneksi oli aurinkolasit matkassa että näki eteensä vaikka lasinpyyhkijät olisivat olleet kova juttu!


Eilen ja tänään olen päässyt pyöräilemään päälle kymmenen kilometrin lenkkejä ilman sadetta, vaikka pilviä taivaalla onkin ollut vaihtelevasti. Varmasti juuri sen takia, että nyt olisi se pinkki sadeviitta kiltisti valmiina pyörän korissa... Pyörällä nämä muutamat kerrat porhaltaessani voin jo todeta, että uuden polkupyörän ostaminen oli oikea vaihtoehto. Motivaatio polkemiseen on huipussaan paremman ajoasennon ja ehkäpä juuri sen uutuuden ihanuuden takia.


Euforia.

On se sana, joka on paras kuvaamaan sitä tunnetta johon pyöräilemällä pääsee. Sen sijaan, että olisin alkanut purkaa viime keskiviikkona loppuneen koulun aiheuttamaa stressiä menemällä kovatempoiselle treenitunnille, olen  laittanut napit korville ja lähtenyt polkemaan. Ylä- ja alamäkiä. Kovaa ja hiljaa. Kevyesti ja raskaasti. Mitään ajattelematta koko lenkin aikana, vain musiikkiin keskittyen. Fiilistellen sen lisäksi ainoastaan jalkojen liikettä, tuulenvirettä alamäessä tai raskasta hengitystä ylämäessä. Se fiilis on aivan uskomaton!

Hyvää kesäkuun alkua kaikille!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kesää odotellessa

Tämä viikko  on kulunut tiukasti joka päivä kampuksella intensiivikurssin parissa. Kyseinen kurssi - Lähi-Idän kehityshistoriaa - ei ole itse asiassa maantieteen vaan kehitysmaatutkimuksen kurssi. Kuvaus vaikutti kuitenkin niin mielenkiintoiselta etten vain voinut olla menemättä kurssille. Ja aivan yhtä mielenkiintoinen on kurssi ollut kuin kuvauskin. Yleensä en osaa keskittyä ellei luennoitsijalla ole powerpoint- esitystä taustalla. Nyt se ei kuitenkaan ole haitannut vaan päinvastoin! Jokaisena päivänä tuli kirjoitettua vihkoon muistiinpanoja vähintään viiden sivun verran.

Opiskelu ei kuitenkaan ole rajoittunut noihin koulussa vietettyihin tunteihin. Päätin hyvin viisaasti tarkistaa viime sunnuntaina kurssin luokan ja satuin silloin huomaamaan pienen seikan: Kurssilla on suoritettava tenttikirja joka on 300 sivuinen. Niin ja aikaa on hieman päälle viikko. Hups! Kirjan ääressä on tullutkin vietettyä aikaa rutkasti, oikeastaan koko vapaa-aika mitä töiltä on jäänyt. Huomenna tentin luennon ja keskiviikkona kirjan, sitten on koulu tältä keväältä ohi ja pääsen nauttimaan kunnolla kesästä. Ja tännekin päin enemmän päivittelemään asioita mm. muutaman reseptin muodossa :)

Eilinen oli tosin 100% kouluvapaata aikaa. Töiden jälkeen lähdin työporukan kanssa viettämään laatuaikaa värikuulasodan merkeissä! Vain yhden kerran perusteella voin sanoa tästä lajista: Tahtoo uudestaan!


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulua odotellessa


Kaksi viikkoa koulua jäljellä. Luentoja ei enää ole mutta aika kuluu silti koko aika kouluhommissa, edessä kun olisi vielä kolme tenttiä. Tabletti on kulkenut koulumatkoilla, joten olen saanut käytettyä kaiken ajan hyödyksi lukemisen suhteen. Alkaa jo hieman tympimään se, että aloitan lukemisen heti aamulla ja venytän lukemisen takia jopa nukkumaanmenoa... Kevään suunnittelin ainakin näin alustavasti jo todella "löysäksi" syksyyn verrattuna!


Omar vietiin elämänsä ensimmäiseen hampaidenpuhdistukseen (oli jo aikakin sillä pompula on kohta viisi vuotta vanha). Samalla lähti muutama hammas. Sanomattakin selvää ettei leikkauksen aikana lukemiseen ollut minkäänlaista kiinnostusta. Loppupäivä menikin pikkupoikaa hellien ja jep nukuin pari yötä patjalla lattialla Omarin kanssa. Toisella kun ei ollut mikään paras olo. Eniten "traumoja" taitaa jäädä siitä ettei viikkoon saa antaa mitään kovaa pureskeltavaa eli Omarin elämän parhaimmat asiat - koirankeksit ja pesupallot - ovat olleet pannassa.




Stadiumissa oli 3. ja 4.12 jäsenille -20% alennukset. Logiikkani mukaan lähdin sieltä etsimään säästettävää (oikeasti siis oikeutin Stadiumissa piipahtamisen sillä, josko löytäisin kadonneen lukemismotivaationi sieltä). Salin puolelle tarttui mukaan kauan kaivattu kevyt t-paita (Soc). Niken ihana treenitoppi ponnahti hyllyltä silmääni enkä voinut olla lähtemättä kaupasta ilman sitä. Hyvät ostokset, parempi mieli ja aavistuksen verran enemmän motivaatiota rämpiä tenttikirjoja läpi! ;)


BodyJamin lisäksi liikunta on tällä viikolla rajoittunut koirien ulkoiluttamiseen. Raikkaassa ilmassa reippailu on tehnyt kyllä hyvää. Toisaalta "bodaaminen" on tullut hoidettua töissä etenkin perjantaina täytelessäni pakastekinkkuosastoa. Kinkkulaatikot tosiaan painavat sen 20 kiloa niin tulee hyvä yleistreeni samalla!


Lauantai-iltana lukemisessa oli tauko kun suuntasin porukoiden kanssa eräille sukulaissynttäreille nauttimaan mainiosta ruuasta, juomasta ja seurasta. Muutama tunti venähti viideksi, mutta hauskaa oli!

Hauskaa viikonloppua, hyvää viikonalkua ja iloista joulukuuta! Suuntaan lukemaan huomisen kurssitentin luentojen diat loppuun... Huomisen jälkeen enää kaksi tenttiä whipii!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikot ne vaan vierii

Nyt on vähän sellainen olo, että haluan höpötellä tänne puolelle postauksen muodossa menneestä viikosta jotakin. Mieleen ei tällä hetkellä tule mitään yhtä tiettyä aihetta, joten tästä tulee ehkä hieman sillisalaattia (josta puheenollen jouluun on muuten enää tasan yksi kuukausi ja yksi päivä!).  

Vierähti jälleen yksi viikko ihan liian nopeasti. Olen vieläkin 24/7 uppoutunut tenttikirjoihin, joten ei ihme että aika lentää. Vielä pari viikkoa kun pinnistelee niin alkaisi joululoma. Paitsi että sain koululta pienen "joululahjan" ja menen vielä uusintatenttiin 19.12. Loma olisi muuten tarkoitus käyttää töissä, nukkuessa ja treenatessa! Ensi vuoden lukujärjestystä en ole vielä suunnitellut, mutta jo tässä vaiheessa olen sitä mieltä etten tee siitä aivan yhtä tiukkaa kuin tämän syksyinen. Ellen sitten keksi "ylimääräisiä ja hauskoja" monen sadan sivun kirjatenttejä luettavaksi... :D


Kaikki, jotka lukevat tentteihin tai kokeisiin tietävät, että jossain vaiheessa motivaatio alkaa hieman lipsumaan. Lukeminen ei vain edisty ja kaikki muu olisi niin paljon mielenkiintoisempaa. Vaikka lattialistojen puhdistaminen sillä hammasharjalla. Koirat ovatkin saaneet hurjasti enemmän lellittelyä osakseen (niitähän se ei todellakaan haittaa). Eilenkin sain paljon aikaiseksi tenttiin lukiessani: kaksi kattilallista kurpitsa-bataatti-sosekeittoa! Paloittelin osan kurpitsoista pakkaseen myöhempää käyttöä varten. Joulun alla voisin kokeilla tehdä kenties kurpitsaista gratiinia :)


Vähän aikaa sitten bongasin Urtekramin Thaimausteen kaupan hyllyltä. Sen sisältö kuulosti niin hyvältä, että oli pakko napata se mukaan: Himalajasuola (30 %), curry* (kurkuma*, juustokumina*, korianteri*, keltainen SINAPPI*, paprika*, fenkoli*, valkosipuli*, mustapippuri*, nelimauste*), korianteri*, sitruunaruoho*, inkivääri*, valkosipuli*, chili*.  (* = Luomu.) Toisen sosekeitoista maustoinkin tällä seoksella. Ajattelin myös maustaa esimerkiksi paistettuja nuudeleita tai salaattiin tarkoitettuja kananpalasia tällä.


Lumi tuli vihdoinkin tänne, vaikka USA taisikin varastaa suurimman osan siitä heh! Monet tuntuvat nauravan USAN tilanteelle kun ne siellä ilman nastarenkaita ja ns huonoin varustein kulkevat, mutta jos tännekin tulisi puolentoista metrin kinokset aivan yhtäkkiä niin eipä asiat täälläkään päin rapakkoa kunnolla luistaisi (anteeksi sanamuoto). Omar on kuitenkin aivan innoissaan jo tuosta pienestä lumimäärästä ja juoksee hulluna ninjana ympäriinsä lumisten pallojen perässä. Itsekin katselin tänään innostuneena josko sitä pian heittäisi pinkit nastat kiinni kenkiin ja lähtisi kokeilemaan juoksua ulkoilmaan. Nyt olisi juuri sopiva ilma ulkona kun on vain muutama pakkasaste!


Miten teillä on mennyt? Kuinka moni on innoissaan lumesta? Miten ovat treenit sujuneet?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Intensiivistä opiskelua

Voihan nokipallot ja piilevät piilevät sentään!
Ekan maisterivuoden ensimmäiset puolitoista kuukautta ovat kuluneet intensiiviopiskelun parissa. Vielä kun keksin, että ehtiihän tässä samalla lukea kehitysmaantieteen syventävän kirjallisuuden niin kaikki vapaa-aika on oikeastaan mennyt opiskellessa. Toi mulle vapaaehtoinen kehitysmaantieteen kirjatentti oli taas yksi mun nerokkaista päähänpistoista. Aihe tosiaan kiinnostaa, mutta poliittisen ekologian takominen päähän on välillä aika hankalaa. Toisaalta "onneksi" tätä aihetta käsittelevä kirja on ensimmäinen kirjatentin kolmesta kirjasta, joten seuraavat voivat olla helpompilukuisia. Hope so!


En tiedä onko syksystä vai opiskelun ylikuumentamista aivoista johtuen, mutta itselläni on jo elokuusta asti ollut vaikeata nousta sängystä kunnolla heränneenä. Illalla ajatukset luistavat kuin voideltuina, mutta vaikka kuinka aikasin yrittäisin mennä nukkumaan niin seuraavana aamuna olen aivan zombi. Herään sitten viideltä tai yhdeksältä. Onko teillä lukijoilla samanlaisia vaikeuksia vai heräättekö jo virkeänä kukonlaulun aikaan? Olen miettinyt pitäisikö kenties aloittaa c-vitamiinin syömisen tai antautua mainoksen uhriksi ja kokeilla Beroccaa. Ihan mitä vaan, että saisi aamulla nauttia olostaan eikä taistella lupsahtavien silmien kanssa...


Viikolla ei herkutella- periaatteestani olen pystynyt pitämään hyvin kiinni ja olenkin tähän muutokseen aika tyytyväinen. Muutaman kerran on kuitenkin ollut kiva leikkiä "urbaania opiskelijaa" ja mennä istumaan Kampissa sijaitsevaan Cafe Beanieen lattekupposen kera. Nyt keskiviikkona mukaan eksyi ihan vain vahingossa kakkupala. Aivot tarvitsevat sokeria kun niitä kuormitetaan opiskelulla vai mitä? ;)

Miten teillä on muuten lähtenyt syksyinen arki rullaamaan, koulussa tai töissä? :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hankoon!

Viime viikon vietin Hangon seudulla Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Luonnonmaantieteen intensiivinen kenttäkurssi oli sen verran tiukka paketti ettei koneelle paljon ehtinyt, joten kirjoitin valmiiksi jo muutaman postauksen. Ensimmäistä kertaa ikinä kokeilin siis ajastettua postausta ja hyvinhän se meni.

Loistavasti meni kenttäkurssikin! Meitä oli pieni ja tiivis porukka, joten ryhmähenki oli mahtava. Opettajalta saatiinkin moneen otteeseen kehuja innostuneisuuden ja yhteistyön osalta. Päivät kuluivat luennolla tai kenttähommissa, illat vietettiin yhdessä jutellen tai pelaillen. Koska päivät olivat pitkiä ja työntäyteisiä niin uni tuli iltaisin nopeasti. Silloin kun siis maltettiin yömyöhään mennä nukkumaan...

Ajattelin tähän laittaa muutaman kuvan viikon varrelta niin pääsette hieman kurkistamaan missä on oltu ja mitä on tehty. Kesällä kannattaa muuten ehdottomasti suunnata Hankoon porukalla, joko syömään tai yksille! :)

Hangon rantabulevardia. Päätettiin ensimmäinen kenttäpäivä tälläisissä maisemissa kun mentiin istumaan ravintolaan yksille. Ei sen koulun tarvitse niin vakavaa olla ;)

Tiistain agendaan kuului pomppuinen matka moottoriveneellä eräälle saarelle, jossa suunnistettiin. Jokaisella rastilla oli maantieteellisiä tehtäviä. Tämän lammen kohdalla kysyttiin milloin se on syntynyt ja onko se jo makea järvi!

Kanervia saaressa <3

Maantieteellinen pähkinä: Mikä aiheuttaa kahden eri värisen hiekan kerrostumisen?

Torronsuo - Etelä-Suomen suurin keidassuo. Puolen kilometrin talsiminen suolla vastaa jo hyvää treeniä. Pian oppi mihin kannattaa astua ettei hukkaa saapastaan suohon.

Esimerkki tieteellisestä tutkimuksesta. Kairattiin erilaisilla kairoilla koenäytteitä soista ja järvien pohjista.


Viimeisinä päivinä tuli muuten heitettyä tämän vuoden talviturkki raikkaaseen meriveteen! Kirkumiset kaikuivat aika hyvin rannoilla... Samaan syssyyn kävin vielä soutelemassa ensimmäistä kertaa ikinä.

"Ja tässä kuvassa näemme hiidenkirnuja ja plastisia muotoja..." Tosin ihan sama vaikka mitä maantieteellisiä muotoja tässä näkyy niin kaunis on eikö vain?


Hangon rantamaisemaa... <3 Tarvitseeko muuta sanoa? :)

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesälaitumet kutsuvat

Tänään kävin viimeisen kerran tänä keväänä koulun merkeissä Stadissa. Tenttipaperien sijasta täyttelin opintojen koostelappusia ja tutkintopyyntöä sekä kävin painattamassa kandidaatintutkielmastani muutaman kappaleen yliopiston pikapainossa.

Tadaaaaaaa!

Kuinka monelle kannen väri tuli yllätyksenä...? ;)

Kolmen vuoden uurastuksen jälkeen olen nyt virallisesti luonnontieteiden kandidaatti! Tosin isä ilmoitti, että olisi hänkin ja paljon helpommalla jos olisi suostunut hyppäämään kolmesta metristä järveen pienenä heh... ;D Vieläkin olen hieman epäuskoinen, että tässäkö se nyt on. Ihan oikeastiko kolme vuotta olen uurastanut yliopistossa...? Olin odottanut kokevani pienen "valaistuksen" kun sain tuon violetin nivaskan käteeni. Mun polla taitaa kuitenkin käydä sen verran hitaalla, että tajuan vasta viikon kuluttua asian kunnolla.

Ehkä sitten osaan kunnolla huokaista helpotuksesta ja keskittyä täysillä kesään. Seuraavaan muutamaan kuukauteen en aio uhrata ajatustakaan koululle. Keskityn nyt vain 100% treeneihin ja hauskanpitoon. Jospa sitä aurinkoakin tulisi otettua enemmän kuin viime vuonna. Se ei tosin ole vaikeata kun viime vuoden kalenterissa on vain yksi auringonpalvontakerta...

Tämä kandidaatti kiittää ja kumartaa! 
Ja kirmaa television ääreen venyttelemään. 
Ehtii sen kandin valmistumisen kunniaksi syödyn juustokakkupalan 
kalorit huomennakin kuluttamaan salilla ;)

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kandi... Check!

Whipii!

Tämän kevään pahin painajainen on viimeinkin ohi! Sain myöhään iltapäivällä viimeisteltyä mun kandidaatintutkielmani ja lähetin sen ohjaajalleni tarkastettavaksi. Kokonaiset 25 sivua sain kasaan, mikä on kuulemma hyvä määrä sillä mulla on hyvin tiivis kirjoitustyyli. Pakko myöntää, että hieman liian paljon tuli otettua tuosta työstä stressiä. Mä vain en osaa sitä stressittömyyden jaloa taitoa niin millään. Varmasti toi kandi olisi valmistunut aikaisemmin jos olisin vain kirjoittanut mitä mieleen tuli ja muokkaillut tekstiä myöhemmin. Mutta eipä tuo enää haittaa koska se on valmis! Tarkistuksen jälkeen uskallan vasta sen printata ja laittaa kansiin. Eihän se haittaa vaikka haluankin niistä kandin kansista violetit?

Koulu ei ihan kokonaan ole ohi, sillä ensi viikon perjantaina on vielä kaksi kirjatenttiä (eli 400 sivua luettavaa jäljellä) ja sitten pitää koostaa opinnot. Sen jälkeen olen kuitenkin valmis Helsingin yliopiston luonnonmaantieteen kandidaatti! Kesä rentoillaankin sitten oikein kunnolla. Opiskelujen saralla, ei treenin!

 Ja mikäs mun kandini aihe olikaan? Afrikan räjähtävät järvet! Kuinkas moni on kuullut aiheesta...? ;D

Viikonloppuja odotellessa!

kuva

perjantai 9. toukokuuta 2014

Termari on pop

Tämä viikko on kulunut täysin liimaantuneena tietokoneen näyttöön. Kandi alkaa jo ehkä näyttämään hyvältä ja lisäksi tänään oli kaksi luentotenttiä. Sormet ristiin että läpi menevät! Olen kouluhommien suhteen sellainen itsepäinen aasi, että kun aloitan jotain tekemään niin en lopeta hevillä. En nouse tuolista, etsin koko aika parempaa asentoa ja unohdan pitää taukoja työskentelemisen lomassa. Tarkoittaen usein sitä, etten lähde syömään tai hakemaan edes pientä välipalaa kampuksen ravintolasta.

Tällä "intensiiviviikolla" mulle on noussut pelastajaksi termospullo. Termari pitää ruuan lämpimänä ja voin syödä in situ (heh eli siis paikallani).  Niin sanotusti jokapäiväistä kotiruokaa mulla ei ole ollut mukana, vaan joka päivä samaa terveellistä herkkua torjumaan makeanhimoa ja antamaan energiabuustia.

Ainekset tulevat tässä:



Vanha kunnon kaurahiutale ja banaani!
 
Joka aamu unenpöpperössä olen heittänyt termatiin desin kaurahiutaleita ja kaksi desiä kuumaa vettä. Puolikas banaani viipaloituna sekaan, nopea sekoitus ja kansi kiinni. Nälästä riippuen tuosta tulee yksi tai kaksi annosta. Kampuksella vatsan kurniessa kun avaan tuon termarin niin vastaan tuulahtaa ihanan banaaninen aromi. Lämpö tekee banaanit pehmeiksi ja ne maistuvat makeammilta kuin yleensä.

Idean sain tähän postaukseen Jannalta, joka teki eilen postauksen makeanhimon torjumisesta. En tuolloin - monen tunnin kandiaherruksen jälkeen illalla - keksinyt mitään herkkua, joka olisi ollut terveellistä. Tänään puuroa nauttiessani tajusin, että tässä voisikin olla aihetta ihan postaukseen asti. Tässä kun yhdistyvät sekä terveellisyys että makeus ilman ylimääräistä sokeria! Ensi viikolla viikon hedelmä voisi olla kenties omena. Pienellä ripauksella kanelia tottakai.

Hyvää alkavaa viikonloppua :)
Muistakaa kaikki koululaiset ja töitä tekevät nukkua kunnolla!
Ei niitä äitejä tarvitse kukonlaulun aikoihin herätellä,
tarvitsevathan hekin kunnon kauneusunet!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Freedom




Huh toivottavasti viime yön myrsky oli siinä eikä pidempiä  sähkökatkoksia tarvitse kärsiä!

Pari viime viikkoa on mennyt aika lailla tukka putkella ja pinna kireällä. Tiistaina oli syksyn viimeinen tentti ja tänään viimeinen koulupäivä. Eilen tein jälleen tuttuun tapaan yömyöhään kouluhommia ja aamulla menin kampukselle kahdeksaksi viimeistelemään gis-raporttia. Yhdeksältä alkaneen kandiseminaarin olisin mielelläni jättänyt välistä, mutta koska olin opponointivuorossa niin en päässyt pakenemaan. Semman jälkeen pääsin raportin kirjoittamisen kanssa flow-tilaan ja sain kuin sainkin tehtyä ja palautettua sen (olin lähdössä suoraan töihin ja työ oli pakko saada valmiiksi joten ehkä se oli se tarvittava potku persukselle).

Töihin oli kiire, mutta ehdin käydä nappaamassa pähkinöitä mukaan Kampin Punnitse&Säästä-liikkeestä. Paahdetut maapähkinät toimitti tänään mun lounaan virkaa ja jälkiruuaksi oli tiramisu- ja kanelimanteleita. Palan painikkeeksi kylmää fantaa. 


Bussissa pähkinöitä mutustellessani alkoi tulla American Pie tyylinen fiilis: I've got four weeks immortality ahead! Toivottavasti tästä ei saa sellaista kuvaa ettei yliopisto olisi mulle tärkeä :D Stressipeikko on alkanut jo kummitella sen verran pahasti, että tämä tyttö on niin loman tarpeessa. Seuraavaan neljään viikkoon en aio uhrata ajatustakaan koululle! Täyden nollauksen jälkeen jaksaa jälleen porhaltaa eteenpäin :)

Joululomalle ei ole sen kummempia suunnitelmia. Töissä tulen käymään ahkerasti, sillä joulunaika on kaupassa lievästi sanottuna kiireistä aikaa. Tähän on pakko siteerata työkaveria joka totesi: "Hitsit sentään kun ei ole yhtään joulufiilistä kun ei ole töissä ollut vähään aikaan kiireisten ihmisten keskellä!". Katselin myös kauhuissani Heiasta etten tällä viikolla ole päässyt treenaamaan kuin alle kaksi tuntia! Univajeen lisäksi joululomalla tulen kyllä tuota treenivajetta paikkailemaan oikein kunnolla. Täytyyhän sitä treenata ihan senkin takia että jaksaa syödä kunnolla jouluruokia ;)

Tässä tämmöinen lyhyt tilannepäivitys. Hyvää viikonlopun alkua kaikille! :)

Ensilumi ja oman karvapallon tassut <3

Jospa sitä jonakin päivänä repäisisi ja makaisi vain koko päivän pyjamassa peiton alla lämpimän sosekeittolautasen lämmittäessä käsiä...

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ready for Navy

Kandiseminaari lähestyy uhkaavasti ja sen huomaa täällä postausväleissä. Pahoittelut siitä! :( Kymmenen päivän kuluttua pitäisi olla kandiseminaarin kymmenen sivuinen työ valmis jaiiiiks... On mulla jo aihe mutta se onkin siinä. Salilla on tullut enimmäkseen oltua ryhmäliikunnoissa ja koska siellä ei vielä uutta ohjelmaa ole niin sieltä ei oikein saa revittyä irti aiheita. Toki BodyJamia voisin hehkuttaa joka postauksessa! :D

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa tästä mun alkusyksyn päähänpistosta eli Navy SEAL treenistä. Välissä tuli oltua kipeänä, joten ohjelman loppuun suorittaminen on hieman venynyt. Nyt vihdoinkin aion hieman kertoa miten on mennyt sekä juoksemisen että fyysisen treenin kanssa. Kuten aikaisemmin mainitsin niin tähän treeniohjelmaan kuuluu myös uiminen mutta olen korvannut sen spinningeillä yms. sillä uiminen ei ole mun juttu (enkä edes omista uimapukua haha!).

Running Schedule - Level I
WEEKS #1, 2: 2 miles/day, 8:30 pace, M/W/F (6 miles/ week)
WEEK #3: No running. High risk of stress fractures
WEEK #4: 3 miles/day, M/W/F (9 miles/wk)
WEEKS #5, 6: 2/3/4/2 miles, M/Tu/Th/F (11 miles/wk)
WEEKS #7,8: 4/4/5/3 miles, M/Tu/Th/F (16 miles/ wk)
WEEK #9: same as #7,8 (16 miles/ wk)



Ennen kun aloitin Navy treenin, kokeilin juoksua parin viikon ajan matolla. Kun ottaa huomioon, etten ole koskaan aiemmin harrastanut juoksua ulkona enkä sisätiloissa niin tuo oli aikamoinen rykäisy aloitukseksi. Olin osannut odotella jonkinlaisia ongelmia tämän takia. Penikoiden sijainti tuli alussa liiankin selväksi! Sain kuitenkin ilokseni todeta etten saanutkaan pelkäämiäni ylirasituksia jalkoihin. Suuri kiitos tästä kuuluu Lauralle, joka auttoi hurjasti tekniikan kanssa! :)

8:30 pace (aika maileja käytettäessä) olisi kilometreihin käännettynä n 5:17. Kilometri tulisi siis juosta tuossa ajassa. Sanomattakin selvää etten -ihan vielä!- tuohon pysty. Aika on ehkä tippunut hieman, en ala tähän arvioimaan sen tarkemmin sillä tein alussa intervallityypillä rajoja kokeillen ja vasta puolessa välissä aloitin tasaisemman juoksemisen. Tällä hetkellä vauhti on 7:00-8:00 luokkaa päivästä riippuen.



Physical Training(PT) Schedule - Level I (Mon/Wed/Fri)
Sets and Repetitions

WEEK #1: 4X15 PUSHUPS
4X20 SITUPS
3X3 PULL UPS
WEEK #2: 5X20 PUSHUPS
5X20 SITUPS
3X3 PULL UPS
WEEK #3,4: 5X25 PUSHUPS
5X25 SITUPS
3X4 PULL UPS
WEEK #5,6: 6X25 PUSHUPS
6X25 SITUPS
2X8 PULL UPS
WEEK #7,8: 6X30 PUSHUPS
6X30 SITUPS
2X10 PULL UPS
WEEK #9: 6X30 PUSHUPS
6X30 SITUPS
3X10 PULL UP 


Perinteiset salitreenit on oikeastaan korjautuneet tällä oman painon voimalla tehtävällä treenillä. Ei kuitenkaan ole ollut yhtään sen vähemmän hien ja irvistysten täytteistä! Ensimmäisen viikon aikana iski epätoivo, pian sen jälkeen kuitenkin se vaihtui iloksi kun kehitys oli hurjaa. Aiemmin taisinkin mainita etten ennen tätä ohjelmaa pystynyt tekemään YHTÄKÄÄN punnerrusta teknisesti oikein (polvet ylhäällä) ja nyt pystyn! Istumaannousut sen sijaan meni hyvin alusta asti hammasta purren, joten vaihtelin viikoittain harjoitteita jotta vatsan lihakset saivat erilaista ärsykettä. Leuanvedoista täytyy todeta etteivät puhtaat ole vielä onnistuneet eli avustetuilla mennään. Näihin olisi "tiputus"suunnitelma tiedossa loppuvuodeksi, siitä kuitenkin lisää myöhemmin... ;)

Project wrap up: Navy SEAL treeni oli tuskainen mutta antoisa kokemus. Tulokset olivat aivan oikeasti hurjia ja palkitsevia. Itse aion jatkaa tätä ohjelmaa hieman soveltaen jatkossakin. Tämähän siis oli ensimmäisen tason treeni, josta voisi toki jatkaa vielä vaativampaan. Jos aika riittää niin varmasti kokeilen! Yllytyshullu mikä yllytyshullu... ;D

Suosittelen kaikille muillekin enemmän tai vähemmän yllytyshulluille! 
Hyvää viikonalkua! 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Tervetuloa Helsingin Yliopiston Pääkirjastoon!

Päätös blogin pitämisestä kypsyi kun olin kolmisen viikkoa kipeänä ja siis salille ei ollut asiaa. Viime viikolla pääsin kolmena päivänä käymään salilla ja tuloksena iso auts. Etenkin jalat olivat kosketusarat. Huomaa kuinka nopeasti kropasta katoaa voimat kun ei liiku, kaveri onneksi lohdutti että takaisin ne nopeasti tulee!
Tänään päätin pitää vapaapäivän suuremmista treenailuista ja keskittyä venyttelemään samalla kun luen seuraaviin tentteihin. Teetä, tenttikirja ja venyttelyä - outo yhdistelmä ehkä, mutta omalla kohdallani ainakin toimii.
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa hieman eräästä kouluelämääni liittyvästä rakennuksesta, nimittäin Kaisaniemessä sijaitsevasta HY:n Pääkirjastosta (joka avattiin syyskuussa 2012).


Näyttääkö tutulta? Häpeäkseni täytyy todeta, että löysin kyseisen kirjataivaan vasta muutama kuukausi sitten hakiessani sieltä tenttikirjoja. Yksi käyntikerta riitti - ihastuin täysin koko rakennukseen. Tässä muutama esimerkki miksi.

Kirjastoon käydään sisään kolmannesta kerroksesta Vuorikadun tai Fabianinkadun puolelta. Heti sisään astuessaan kohtaa avaran ja valoisan tilan. Kirjaston tiloissa toimii myös mm. kahvila, joka on täynnä erittäin maukasta syötävää ja naposteltavaa.



Tämä vasta onkin herkullinen näky kirjoja rakastavalle ihmiselle: kirjoja ja lehtiä löytyy miltein 30 hyllykilometriä. Lisäksi tarjolla on lukusaleja, ryhmätyötiloja, virkistysalueita ja tietokoneluokkia. Kirjasto on pääasiassa tarkoitettu Helsingin yliopistolaisille, mutta tervetulleita ovat kaikki.
Kuten ylläolevista kuvista näkyy ei opiskelu virkistysalueilla ole tylsää. Jos lukeminen alkaa tylsistyttää, voi silmiään lepuuttaa ihanassa maisemassa. Sohvat ja nojatuolit ovat aivan huippuluokkaa. Koskaan en ole kirjastoissa nähnyt mitään niin hyviä lukupaikkoja! Ovat muuten petollisen ihania käpertymispaikkoja...
Jos pitäisi valita yksi otos kuvaamaan kirjastoa, valitsisin todennäköisesti tämän. Otin kyseisen kuvan sisäänkäyntikerroksesta. Kaunista eikö vain? Jokaisessa kerroksessa on istumatilaa juuri kaarteiden reunalla.
Arkkitehtuuriin on satsattu oikein kunnolla. Pyöreät muodot ja vaaleat värit hallitsevat sisustusta. Koko tila on rakennettu opiskelua ja viihtymistä varten. Tämän kuvan otin ylimmästä eli seitsemännestä kerroksesta.

Hisseistä on pakko sanoa sen verran, että ne ovat kuin scifi-leffasta. Siistit ja vaaleat hohtavilla valoilla sekä erittäin nopeat. Eikä kannata pelästyä naisääntä, joka ilmoittaa milloin ovet aukeavat ja sulkeutuvat tai mihin suuntaan ollaan menossa (mitä?!).

Oletteko koskaan käyneet Pääkirjastossa? Jos olette niin mitä piditte? Kävittekö siellä opiskelun vai huvin vuoksi?
Ja niille jotka eivät ole vielä käyneet niin käykää ihmeessä! On enemmän kuin näkemisen arvoinen paikka. Jos et halua jäädä lukemaan niin poikkea kahvilassa. Takaan että kannattaa! :)