sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kesää odotellessa

Tämä viikko  on kulunut tiukasti joka päivä kampuksella intensiivikurssin parissa. Kyseinen kurssi - Lähi-Idän kehityshistoriaa - ei ole itse asiassa maantieteen vaan kehitysmaatutkimuksen kurssi. Kuvaus vaikutti kuitenkin niin mielenkiintoiselta etten vain voinut olla menemättä kurssille. Ja aivan yhtä mielenkiintoinen on kurssi ollut kuin kuvauskin. Yleensä en osaa keskittyä ellei luennoitsijalla ole powerpoint- esitystä taustalla. Nyt se ei kuitenkaan ole haitannut vaan päinvastoin! Jokaisena päivänä tuli kirjoitettua vihkoon muistiinpanoja vähintään viiden sivun verran.

Opiskelu ei kuitenkaan ole rajoittunut noihin koulussa vietettyihin tunteihin. Päätin hyvin viisaasti tarkistaa viime sunnuntaina kurssin luokan ja satuin silloin huomaamaan pienen seikan: Kurssilla on suoritettava tenttikirja joka on 300 sivuinen. Niin ja aikaa on hieman päälle viikko. Hups! Kirjan ääressä on tullutkin vietettyä aikaa rutkasti, oikeastaan koko vapaa-aika mitä töiltä on jäänyt. Huomenna tentin luennon ja keskiviikkona kirjan, sitten on koulu tältä keväältä ohi ja pääsen nauttimaan kunnolla kesästä. Ja tännekin päin enemmän päivittelemään asioita mm. muutaman reseptin muodossa :)

Eilinen oli tosin 100% kouluvapaata aikaa. Töiden jälkeen lähdin työporukan kanssa viettämään laatuaikaa värikuulasodan merkeissä! Vain yhden kerran perusteella voin sanoa tästä lajista: Tahtoo uudestaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)