sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Teetä nepalilaisittain

Paikkakunnallemme ilmaantui vähäsen aikaa sitten nepalilainen ravintola. Muita samanlaisia kilpailijoita ei ainakaan vielä ole, joten kyseinen ravintola täyttää mielestäni juuri sopivaa markkinarakoa. En ollut koskaan aiemmin syönyt nepalilaista ruokaa, joten tietenkään en voinut uteliaana jättää käyttämättä tilaisuutta tutustua uusiin ruokakulttuureihin. Vieläpä paikasta, joka ei ole edes pitkän matkan päässä kotoani.

Tämän nepalilaisen listalta löytyy niin kasvis-, kana-, lammas- kuin äyriäisruokia. Salaatteja ja jälkiruokia unohtamatta. Kaikille kaikkea. Nyt jo muutaman kerran kyseisessä paikassa syöneenä en voi muuta sanoa kuin: täyttä rakkautta ensi haukulla! Olen kuitenkin vielä sillä asteella, etten ole tulisempia makuja uskaltanut maistaa. "Normaali" mausteisuus riittää mulle. Vaikka itse ruoka on nautinto, tekee ruokaelämyksestä taivaallisen ravintolassa tarjoiltava nepalilainen tee.



Tarjoiltava nepalilainen tee on maitoteetä. Itse en muistaakseni ikinä ole nauttinut maitoa tai sokeria teeni seassa, joten ihmetys oli suuri kun makea maitoa sisältävä tee vei kielen mennessään. Tekisi mieli ottaa koko termospullo ravintolassa pöytääni ja juoda se tyhjäksi. Koska opiskelijana rahat eivät riittäisi joka päivä ulkona syömiseen päätin selailla nettiä ja etsiä ohjeen, jotta voisin itse tehdä tuota teetä kotona hieman useammin. Kuten arvata saattaa, on erilaisia reseptejä monia. Niiden pohjalta oli hyvä soveltaa oma resepti. Vaikka tee ei maistu samanlaiselta kuin nepalilaisessa, on se silti mielestäni omanlaisensa makuelämys. Varsinkin kun ihminen, joka valmistaa teensä mahdollisimman ja helposti käyttää teensä keittämiseen jopa liettä.

Nepalilainen tee á la Noora

5 dl vettä 
1 kanelitanko
1/4 tl neilikkaa
½ tl kardemummaa
3 tl mustaa teetä
1,5 dl maitoa
kookospalmusokeria yms.makeutukseksi

Kattilaan laitetaan vesi ja mausteet ja annetaan kiehua viitisen minuuttia. Kattila otetaan liedeltä pois ja veteen lisätään teelehdet. Kun tee on hautunut kannen alla 2-4 minuuttia, vesi kaadetaan mukiin siivilän kautta. Mukiin kaadetaan kuumennettu maito sekä oman maun mukaan makeutusta, itse käytin kookospalmusokeria.

Kokeilkaa ihmeessä tätä hieman erilaista teetä! :)


Nautin teeni kotona tottakai lempimukistani, Indiskan kuuden desilitran vetoisesta pikkukupposesta!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kuulumisia

Tällä viikolla olen pitänyt paljon tarvitun loman kouluhommista. On tullut luettua ei-kouluun-liittyvää-kirjaa ja muutaman kuukauden rästilehdet, katsottua telkkua... To-do listassa oli paljon muutakin mukavaa, mutta ei vain huvittanut. Ihanaa vaihtelua sille hektiselle koulutyölle eikä omatunto ole kolkuttanut ollenkaan! Koulua ei ole oikeastaan yhtään tullut edes ajateltua, koska olen ollut miltein joka päivä tekemässä pitkää päivää töissä.

Vaikka muuten niinsanotusti laiskottelin läpi päivien niin viikon ainoan vapaapäivän töistä vietin muutamien työkaverieni kanssa eräissä henkilöstöjuhlissa. Kyseessä oli palkitsemistilaisuus, jossa juhlistettiin pyöreitä vuosilukuja SSO:lla töissä olleita. Allekirjoittaneelle tuli täyteen viime vuonna tasan kymmenen vuoden työura paikallisessa Prismassa! Aivan mahtavaa kun kerrankin pääsi oikein fiiniin tilaisuuteen, varsinkin kun on yksi juhlittavista ;) Puheita, musiikkiesityksiä ja ruokaa myöten tilaisuus oli hienon sivistynyt. Ruusu kädessä ja hymy huulilla oli kivaa palata kotiin.


Treenirintamalta viikko oli vähän köykäinen. Jalat kipeytyivät alkuviikosta töissä niin pahasti, että puolen viikon treenit tuli peruttua. Kyse ei siis ollut mistään köykäisestä syystä vaan nauroin kavereillekin, että kyllä tietää jalkojen olevat kipeät jos kävelee niin hitaasti että eläkeläisetkin kulkevat ohitse! Ehhh... Venyttelyä, rullaamista ja jalkapohjien hierontaa tulikin suoritettua telkun tuijottamisen lomassa.

Sunnuntaina tuli tehtyä HIIT tyylinen treeni kun kolasin pihatien tyhjäksi suojasäälumesta. Erittäin raskaasta sellaisesta. Nollaan ei siis treenit aivan kokonaan jääneet tällä viikolla! Täytyy vaan toivoa, että hieman voimaton olo johtui treenittömästä viikosta eikä vain siitä että olisi tulossa kipeäksi... Sormet ristiin, sillä ulkona olisi aivan ihanat maisemat lenkkeilylle tällä hetkellä!



Mukavaa sunnuntaita ja ihanaa alkavaa viikkoa!

PS. Haastan jokaisen käymään ulkona ja tekemään edes pienen lumiukon ;) 


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Naama (siemen)näkkärillä!

Eli siis paljon parempi ilme kuin naama tavallisesti näkkärillä! ;)

Viime viikko ja tämä viikko menivät tiiviisti kouluhommien parissa, sillä meneillään oli maisteriopintojen eräs erityisen intensiivinen kurssi. Paljon mitään muuta ei tullut ehdittyä tehdä, varsinkaan viime viikon puolella. Torstaina tällä viikolla oli esitykset eli nyt homma on hoidettu kunnialla pois alta! Loppukeväänä kurssiohjelma tulee koostumaan vain muutamasta erittäin mielenkiintoisista kursseista aiheiden ja maikkojen puolesta, joten edessä tulee toivottavasti olemaan kevyt kevätlukukausi. Miinus tietenkin gradun pohtiminen, mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa...

Heti torstain jälkeen huomasi kuinka paljon ylimääräistä energiaa tuntui olevan kun yksi stressikimppu oli hoidettu alta. Heti alkoi tehdä mieli näperrellä jotain pientä. Ja helppoa. Ja jotain uutta. Ja jotain terveellisen hyvää (koska vielä ei ollut viikonloppu aka cheat day x2). Mitäköhän se sellainen näpertely oli tällä kertaa...?


Siemennäkkäriä!

Monta kertaa on pitänyt kokeilla jo tätä kun eräs kaveri on niin kehunut itse tekemäänsä siemennäkkäriä. Se kun olisi proteiini- ja kuitupitoinen vaihtoehto tavalliselle leivälle. Nähdessäni Risentan gluteenittoman ja jauhottoman siemennäkkäriseoksen kaupan jauhohyllyssä en voinut jättää enää asiaa sikseen vaan päätin kokeilla miten mulle käy sen tekemisen kanssa.

Helpommaksi ei voi siemennäkkärin tekeminen mennä! Pussissa on auringonkukan-, seesamin-, kurpitsan-, pellavan-, psyllium- ja chiansiemeniä (8%) valmiina siemenseoksena. Siemenet sekoitetaan kuumaan veteen ja loraukseen öljyä ja annetaan seoksen tekeytyä 10 minuuttia. Mitään muuta ei siis tarvitse lisäillä. Tämän jälkeen seos taputellaan tasaiseksi leivinpaperin päälle pellille ja paistetaan uunissa 175 asteessa noin 55 minuuttia tai kunnes näkkärin pinta on ihanan kullanruskean värinen. Yhdestä pussista riittää kahteen pellilliseen.


Siemennäkkäriä voi toki maustaa ennen uuniin laittamista haluamillaan mausteilla. Itse kokeilin tällä kerralla laittaa puolikkaaseen pellilliseen päälle sormisuolaa ja rosmariinia!


Tuskin tarvitsisi edes sanoa tätä, mutta sanon kuitenkin: Maku ja tuoksu olivat taivaallisia! Ihan sellaisenaan tai sipaisulla voita testailin tätä ensimmäistä siemennäkkärierääni ikinä. Päälle sopii varmasti muussattu avokado tai levitettävä raejuustokin. Siemenet rouskuivat ihanasti hampaiden välissä ja näkkärin maku oli koukuttava. Niin koukuttava, että olen pistellyt yksinäni poskeeni koko pellillisen siemennäkkäriä tässä viimeisen kolmen päivän aikana. No regrets!

Arvatkaapa vaan kuinka paljon tekisi mieli tehdä toinen pellillinen heti perään... Saanko?!


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Tammikuun Insta

Vuoden 2016 (alan osata jo kirjoittaa vuoden oikein!) ensimmäinen Instagram postaus! 

Seuraathan minua jo Instagramissa? 
@turunennoora

Sisko käväisi Lontoossa ja annoin uhkauksen, että takaisin ei ole tulemista jos en saa jotain pientä Victoria's Secretiltä! Oikeasti lupasin viedä hänet lounaalle jos saan myöhäisen joululahjan tuolta.

Uusia kenkiä talvea varten! Nyt kun se kerran alkoi ihan oikeasti. Viime vuonna olin heittänyt roskiin loppuunkulutetut nilkkurit ja ajatellut muistavani ostaa uudet ilman että laitan asian muistilapulle. No arvatkaa vaan muistinko kuin vasta nyt? Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...


Laura toi mulle aivan ihania tuliaisia USA:n matkaltaan! Olisitte vain nähneet sen mun hymyni kun sain noi tuliaiset sisältävän pussukan... :)

Vaikka hiusväri alkaa olla hieman faded-tyylinen, pidän siitä silti. Saa nähdä mitä keksin seuraavaksi!

Treat yourself!

Tämä on terveellinen herkku. Ihan oikeasti!

Alkanutta vuotta on tullut myös viikonloppuisin juhlistettua muutaman kerran. Kuinka en ole aikaisemmin tajunnut on the rocks-drinkkien mahtavuutta!

Omar käväisi eläinlääkärissä pahojen vatsavaivojen vuoksi ja joutui tiputukseen. Reipas poika jäi eläinlääkäriin kun olin pakotettu menemään yliopistolle pakolliselle luennolle. Arvatkaapa vaan kuinka keskittyneenä pystyin olemaan?!

Kaikesta huolimatta iloisin mielin uutta vuotta kohti! :)