Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Helsinki Midnight Run 2016

Innostuin jo alkuvuodesta oikein kunnolla sekä pyöräilystä että lenkkeilystä. Siitä huolimatta en ollut oikeastaan ajattellut osallistuvani tänäkään vuonna Helsinki Midnight Runiin. Vuonna 2014 osallistuin kyseiseen tapahtumaan ensimmäisen kerran, mutta viime vuonna jätin sen välistä kipeiden jalkojen takia. Plantaarifaskiitista kärsivänä ei tuntunut oikein mielekkäältä lähteä juoksemaan ja kipeyttämään jalkoja vielä enemmän. Varsinkin kun päivät olivat usein pelkkää taistelua kävelemisen suhteen kun oli ollut paikallaan vähäsenkin aikaa.

Ensimmäisessä Midnight Runissani kului aikaa 1:10:16. Ajattelinkin silloin, että jos ja kun menisin uudestaan juoksemaan niin pitäisi pyrkiä parantamaan aikaa tai ainakin pystyä samaan. Jalkakipuiselle toi oli hyvä syy sille miksi ajattelin olla osallistumatta. Jos viimeksikin juoksin niin kyllähän seuraavalla kerralla pitäisi mennä myös ihan samalla lailla vaahto suussa.

Kesän aikana työkaverini sai kuitenkin mieleni muuttumaan kun hän pyysi minua osallistumaan tämän vuoden juoksujuhlaan kanssaan. Kaksi seikkaa sai mut heittämään tekosyyt menemään: Pääsisi fiilistelemään lenkkiä hyvässä seurassa ja tavoitteena olisi päästä reitti läpi noin puolessatoista tunnissa koska ystäväni olisi tuolloin 26. raskausviikollaan.

Ihan kuin olisin voinut enää kieltäytyä. Viime viikonloppuna se olikin menoa se!



Tänä vuonna ei paljoa ulkokuvia tullut otettua, sillä vettä satoi ja satoi ja satoi... Tapahtumapaikka oli aika tyhjä kun kävin kaverini kanssa kiertelemässä siellä pikaiseen. Napattuamme mukaan kupit kuumaa istuttiinkin yliopistolla kunnes oli aika siirtyä aloitusruutuihin kertakäyttösadeviitat päällä. Tehtiin tosin pieni kierros infopisteen kautta. Alla olevasta kuvasta huomaatte ehkä miksi... Vinkki: Katso paitaa!


Siinä odotellessa omaa lähtöä alkoi tuhansien muidenkin juoksijoiden hyvä fiilis tarttua ja tuumasinkin kuinka hyvä olikaan kun kaverini sai taivuteltua mut osallistumaan tänä vuonna Helsinki Midnight Runiin. Kymmenen kilometrin aikana ei kertaakaan kaduttanut. Ei vaikka lähdin aika tyhjältä pohjalta, sillä olin juuri ollut flunssassa ja vieläkin hieman yskitti. Oli siis hyvä, että raskaana oleva kaverini oli mukana pitämässä huolta sopivasta kävelytahdista. Itselläni kun meinasi välillä lähteä lapasesta vauhdin kanssa kun ei pitkään aikaan ollut päässyt liikkumaan kunnolla. Naurettiinkin matkan aikana, että mehän täydennetään toisiamme tänä vuonna tässä tilassa aivan loistavasti.

Tavoiteaika toteutui myös melko hyvin. Muutama minuutti meni tuon puolentoista tunnin päälle, mutta saatiin aika tästäkin huolimatta. Kaikista tyytyväisin olen kuitenkin omaan jaksamiseen muutaman viikon liikuntatauon jälkeen ja varsinkin seuraavan päivän olotilaan. Olin odottanut hirveitä jalkakipuja, mutta jalat olivat lähinnä vain väsyneet. Onnistunut reissu siis!


Seuraavaa juoksua odotellessa... ;)

tiistai 6. syyskuuta 2016

Elokuu by Insta

Elokuu meni kuin hujauksessa yliopiston alkamista "odotellessa". Nyt yliopisto on alkanut ja nämä kaksi seuraavaa viikkoa tulevat olemaan oikein ekstrayli-intensiivisiä... En malta odottaa että ne ovat ohi! On siis hyvä paeta takaisin elokuuhun Instagram kuvieni merkeissä. Nimimerkillä turunennoora voit seurata mun kuvia ihan reaaliajassa ;)

Tää filtteri <3 Ei voi muuta sanoa!

Paikallisesta nepalilaisesta ravintolasta on tulossa hyvää vauhtia mun lempparipaikka. 
Parasta nautittuna hyvässä seurassa.

Elokuun alussa tuli tutustuttua ensimmäistä kertaa kesäteatterin tarjontaan.
Jäi sellainen fiilis, että voisin ensi kesänä mennä myös käymään... 

Kesällä istuttamani pensasmustikat tuottivat mulle jo tänä vuonna yhden ihanaisen mustikan <3

#doodles


Elämästä pitää osata myös nauttia. Kahvilassa käymisestä olen kehittänyt itselleni oikein kunnon nautinnon. Höyryävän lämmin kahvijuoma ja muuta ei tarvita (no joskus kakkupala). Sitä hörppiessä keskityn vaan ja ainoastaan kahvin tuoksuun ja makuun.

Omar. Pienellä karvapallollani tuntuu olevan toinen uhmaikä tai sitten hänellä on vain hyvin suuret luulot pienestä itsestään...

Kesän aikana löysin myös uuden harrastuksen: Piirtämisen. Hyvää musiikkia kuunnellen. Pari tuntia menee aivan tuosta vain.

tiistai 23. elokuuta 2016

Wuosisatamarkkinat

Viikonloppu hujahti kokonaan töissä jälleen kerran. Perjantaina iltavuorolla alkanut työputki päättyy tänään iltavuoroon. Vielä jaksaa painaa täysillä duunia kunnes yliopiston opinnot jälleen alkavat. Välillä viikonloppuiset iltavuorot hieman harmittavat kun tuntuu menevän koko päivä ohi odotellessa työvuoron alkua, mutta viime viikonloppu oli erilainen sillä meidän paikkakunnalla järjestettiin lauantaina jo perinteeksi muodostuneet Wuosisatamarkkinat. Menin vasta yhteen töihin, joten ehdin nauttia markkinahumusta aikaisin aamusta. Jälleen kerran hyvä sää suosi markkinoitamme!


Wuosisatamarkkinat ovat aivan nimensä mukaiset. Suurin osa kojuista on Wanhan ajan tyylisiä myyden mm. takorautaisia kynttilänjalkoja ja kauniita lasitöitä. Myyjätkin ovat panostaneet vaatetukseensa oikein kunnolla. Kaikista ihaninta minusta Wuosisatamarkkinoilla on juurikin tuo menneen ajan tunnelma. Tänäkin vuonna menin kiertelemään alueen kojuja heti aamusta, ennen suurinta ruuhkaa. Vaikka kuinka pikaiseen yritti kierroksen tehdä niin aikaa vierähti silti miltein kaksi tuntia.



Samalla itselleni käsityöihmisenä heräsi hirveä innostus kokeilla mitä erilaisempia käsitöitä. Mietin josko pitäisi aloittaa keramiikka tai hopeatyöt uudestaan tai kokeilla jotain itselleni entuudestaan ihan uutta kuten oksista koristeiden tekoa. Sisäinen lapsi pääsi irti varsinkin siinä vaiheessa kun pääsin silittelemään erääseen pihapiriin tuotuja lampaita ja kaneja...



Hunaja oli ainoastaan ostoslistallani lähtiessäni kiertämään aluetta. Viime vuonna ostin äitini kanssa eräältä oman paikkakunnan myyjältä muutaman purkin hunajaa ja nyt päätettiin ostaa samanlainen satsi ensi vuotta varten. Mukaan tarttui lisäksi mm. valkosipulia, tämäkin myös oman paikkakunnan viljelijältä. Mieluusti käytän hieman enemmän rahaa tuotteeseen jos samalla saan tuettua lähialueen tuottajia!

Oli mukava huomata kuinka paljon tänä vuonna oltiin enemmän panostettu ruokapuoleen. Ruokakojuja oli huomattavasti enemmän eri puolilla markkinoita viime vuotiseen verrattuna. Kiersin tarkkaan ruokakojut, mutta päädyin silti viime vuonna ihastumaani annokseen eli paistettuihin muikkuihin valkosipulikastikkeella. Ensi vuotta odotellessa! :)



Onko teidän paikkakunnallanne markkinoita joilla tykkäätte käydä?

lauantai 13. elokuuta 2016

Insta heinäkuu

Heinäkuun Instagram kuvien aika! Näin hieman myöhässä mutta parempi se kuin ei milloinkaan. Luulisi kesällä olevan enemmän aikaa oleilla koneella kun ei ole kouluhommia mutta taitaapi olla toisinpäin... ;)

Seuraattehan mua Instassa nimimerkillä turunennoora
Kommentoikaa alas omia Instanimimerkkejänne niin alan seuraamaan myös teitä! :)

Heinäkuun ihanat ilmat hellivät pyöräilijää!

Pyöräilin yhden kerran kaatosateessa. Se riitti... Pilvisinä päivinä kävin jatkossa lenkeillä jos mieli teki päästä ulkoilmaan. Heinäkuu oli oikein cardiopainotteinen kuukausi. Jumpissa ja ulkona tuli liikuttua, mutta en tainnut kertaakaan puntin puolella käydä. Vaihtelu virkistää vai miten se meni?

Perheen kanssa piti käydä Stadin keskustassa ihan vain sen takia että päästiin Stockmannille kahvilla käymään. Maukkaan näköinen sunnuntaiaamiainen eikö vain?

Makea brunssi omalla terassilla. Vielä pääsee nauttimaan suomalaisista tuoreista mansikoista!

Doodles.

Metsiä on tullut koluttua oikein kunnolla etenkin mustikoita etsiessä. Nyt on pakastimet täynnä herkkua syksyä ja talvea varten.

Tuntuu aivan utopistiselta ajatella, että nyt on jo elokuu! Mihin ihmeeseen kesäkuu ja heinäkuu oikein menivät? Kaikki jotka haluavat kelata kesän alkuun sanokaa hep!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Pyöräilyn pauloissa

Viikko hujahti jälleen ihan tuosta vain eikä tänne blogin puolelle tullut eksyttyä. Oikeastaan en paljon ole koneella edes pyörinyt, sillä olen nyt intoutunut miltein joka päivä pyöräilemään. Jo heti aamusta asti on kutina päästä ennen tai jälkeen töiden edes pienelle lenkille Suomen kesäiseen ulkoilmaan. Jopa siihen sateiseen mikä ei ole yhtään mun tapaistani!


Pyöräillyt olen miltein joka kesä, mutta jotenkin tänä kesänä olen saanut luotua siitä itselleni treenin lisäksi meditaatiohetken. Kuulokkeet korville, kypärä päähän ja viilettämään 10, 15 tai 20 kilometrin pituiselle lenkille. Kaikki ajatukset katoavat kun keskittyy polkemiseen ja hyvään musiikkiin. Salilla käynnin sijaan olen viime viikonkin aikana mieluummin käynyt pyöräilemässä, muutamaan kertaan olen vielä innostunut pyöräilemään salille ja takaisin treeneihin.

Oletteko te löytäneet pyöräilyn ilon? :)






sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Provinssi 2016

Provinssi 30.6.-2.7. oli tämän kesän ehdoton kohokohta mulle, sillä se oli mun tämän kesän lomamatkani. Omanlaisensa elämysmatka. Liput oltiin ostettu hyvän ystävän kanssa jo alkuvuodesta ja olinkin ehtinyt jo pitkään fiilistellä Provinssia. Alkuvuodesta festarit tuntuivat todella kaukaisilta, mutta aika hujahtikin ihan huomaamatta. En ehtinyt edes alkaa jännittää kuin vasta muutamaa päivää ennen festareita. Mitä kaikkea otan mukaan? Mikä sää on? Miten nukun teltassa keskiviikosta sunnuntaihin kun en ole koskaan aikaisemmin niin nukkunut?


Suunnattiin tosiaan Seinäjoelle jo keskiviikkoiltana. Monen tunnin automatka hujahti jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Oli ihan hyvä idea lähteä jo tosiaan tuona päivänä, sillä saatiin vapaasti valita telttapaikat miltei tyhjältä leirintäalueelta. Seuraavien päivien aikana loppuunmyyty leirintäalue oli kuin miinakenttä täynnä telttoja pystyssä pitäviä naruja, joita olikin mielenkiintoista väistellä jos yritti kävellä muilla kuin merkityillä kulkuväylillä. Ensimmäisenä yönä tuli jo huomattua, että alue tosiaan on elossa 24/7 eli korvatulpat olisivat olleet todella hyvä ottaa mukaan kotoa! Vaikka nekin korvissa kuuntelin seuraavina öinä mm. Pelle Hermannin tunnarin soimista minuuttien ajan.


Provinssi oli todellakin panostanut niin leirintäalueen kuin itse festivaalialueen ohjelmaan ruuasta aktiviteetteihin. Jo matkalla alueelle tuli Provinssin nettisivuja selaillessa suunniteltua mitä kaikkea tulisi syötyä ja kokeiltua. Kuten arvata saattaa suunnitelmat menivät spontaanisti aivan uusiksi. Ruokarytmit olivat mitä olivat (esimerkiksi viimeisen festaripäivän vedin hodaripäivällisen voimin), nukkumaan mentiin kun viitsittiin ja välillä piilouduttiin telttaan pakoon Suomen kesän tarjoamia hervottomia sadekuuroja. Vaikka tykkään mennä matkoilla suunnitelman mukaan oli kuitenkin viiden päivän suunnittelematon festarointi mukavaa. Ihan jo senkin puolesta, että muutaman kerran käytiin kokeilemassa Provinssin leirintäalueella jo perinteeksi muodostunutta Silent Discoa jossa musiikkia kuunnellaan kuulokkeiden kautta.


Kuvasaldo jäi matkalla pieneksi, oikeastaan vain keikoilla otin muutaman kuvan. Niilläkin kamera pysyi suurimmaksi osaksi suljettuna, sillä mun tavoitteena oli keskittyä itse hetkeen. Vaikka kuinka kuvittelisi katsovansa keikkakuvia myöhemmin niin eipä niitä koskaan oikeastaan tule selailtua. Sateisesta säästä huolimatta päästiin katsomaan juuri niitä keikkoja joita haluttiinkin. Five Finger Death Punch, Nightwish, Antti Tuisku, Cheek, House of Pain, Juha Tapio, RAMMSTEIN...





Kaiken kaikkiaan Provinssi telttailun kera oli aivan mieletön elämys. Tuli tutustuttua uusiin ihmisiin, sai irtioton arjesta ja tuli vietettyä ikimuistoinen kesäloma. Ystävän kanssa tultiin kuitenkin siihen tulokseen sunnuntaisellakotimatkalla, että onneksi tää on kerran kesässä. Kolmen päivän festarien ja neljä telttayön jälkeen oltiin aivan rikki... Mutta ehkäpä silti otetaan ensi vuonna uudestaan. Ehkä.

Aivan viimeisenä ja erillisenä mun on kuitenkin pakko kertoa Provinssin kaikista odotetuin osuus: Rammsteinin keikka! Monta vuotta olen ollut kyseisen saksalaisbändin fani ja nyt vihdoin & viimein näin heidät livenä. Ei löydy sanoja kuvailemaan sitä fiilistä kun puolentoista metrin päässä lavan edessä olevasta aidasta sain seurata mun all time favorite bändin keikkaa liekkien porottaessa. Mahtavin. Keikka. Ikinä. Enempää en halua enkä todellakaan edes pystyisi heidän keikastaan sanomaan.


<3

torstai 7. heinäkuuta 2016

Insta kesäkuu

Elossa ollaan! Hieman väsynyt olo on edelleen, mutta elossa. Provinssi 2016 on koettu ja mahtavaksi todettu. Vieläkin on hieman prosessointi kesken festarien suhteen (aka täysin vastakkaisesta vuorokausirytmistä toipuminen kesken kun heti maanantaina alkoi kuuden päivän työputki), joten ajattelin tähän väliin laittaa muutamia kuvia kesäkuun Instagramistani. Mut löytää sieltä nimimerkillä turunennoora :)

Ei kuukautta ilman kuvia koirista... <3 

Ilahdutin itseäni ruusuilla ihan vain koska halusin ja voin. Pienetkin teot tuo sisältöä elämään - ja ennen kaikkea hymyn huulille :)

 "Missä oon ollut kun oot saanut tuon rusketuksen?" En etelän matkalla ainakaan. Hyvän ystävän kanssa on tullut jäätyä suusta kiinni monesti yhden lasillisen ajaksi johtaen tuntien keskusteluihin aurinkoisella terassilla. Siitä ne rusketusrajat.

Joskus myös sitä aurinkoa on tullut palvottua ihan omalla pihallaankin. 100% nautiskellen.

Kohti Provinssia kävi matka keskiviikkona. Perhosia vatsassa, hymy huulilla ja auto täynnä hyvää seuraa.

Leirielämää silloin kun ei Suomen kesä näyttänyt sateisempaa puoltaan.

Tässä insta kesäkuun osalta (oliko se oikeasti tuossa?). 
Provinssifiilistelyä tulossa hieman myöhemmin tällä viikolla :)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Provinssi!

On kuulkaas pienoinen kuumotus päällä! Äsken kävin pikaisella kymmenen kilometrin pyörälenkillä ja nyt pakkailen viimeisiä kamoja laukkuihin. Kohta matka käy hyvän ystäväni kanssa kohti Seinäjoen Provinssi festaria! Kuinka moni teistä on tulossa Provinssiin?

Pitkään aikaan en ole festareilla käynyt, joten loppuviikosta on tulossa varmasti ikimuistoinen. Ollaan siis paikalla kaikki kolme festaripäivää ja mikä mielenkiintoisinta: Majoitutaan teltassa. Eli jos kaatosade (tai sade yleensä) pysyisit kaukana?

Blogi jää siis hieman vähemmälle huomiolle tällä viikolla. Snäppäilen kuitenkin paikan päällä nimimerkillä turunennoora :)


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ramdom facts about me

Päätin pitkästä aikaa toteuttaa postauksen, jossa on muutamia erilaisia faktoja minusta. Osasitteko arvata nämä minusta? Kuinka moni tuli teille yllätyksenä? Kommenttikenttä on vapaa myös omille faktoillenne! :)

Pienenä haaveammattini oli arkeologi tai astronautti.

Mitä pikkutarkempi työ, sitä enemmän nautin siitä.
Askartelu ja käsitöiden tekeminen onkin siis mieleeni. 
Joulu ei ole joulu ellen ole saanut askarrella kaikille ystäville ja sukulaisille joulukortteja!

Opin juomaan kahvia vasta muutama vuosi sitten. Vieläkään en osaa tosin juoda kahvia mustana.

Haluaisin matkata ympäri maailmaa jossain vaiheessa elämääni.

R-a-k-a-s-t-a-n BodyShopin tuotteita yli kaiken. 
Heidän liikkeistään on miltein mahdotonta lähteä ulos ilman ostoksia!
 

Rammstein on jo monia vuosia ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaan lempibändini.
Provinssissa vihdoin näen heidät livenä!

Kävin käsityöpainotteisen lukion. 

Minulla on sangen outo korkeanpaikankammo. Ihan hirvittää hypätä kolmesta metristä uima-altaaseen (saati sitten viidestä tai kymmenestä!), mutta haluaisin joskus kokeilla laskuvarjohyppyä lentokoneesta.

En voi sietää kaalilaatikkoa.

Keräilen Muumi astioita.
Uusimpana kokoelmassani on Muumien esi-isä muki, kulho ja lautanen.
 

Taru Sormusten Herrasta on lempparileffani. Ja eniten katsomani, lopetin laskemisen kun olin nähnyt koko trilogian 30 kertaa alusta loppuun.

Minulla on yksi tatuointi käsivarressani ja yksi lävistys kielessäni.

Pidän huoneeni muuten tiptop kunnossa ja pölyttömänä, mutta sängyn petaamista inhoan. Päiväpeitto saattaa olla siististi viikattuna tuolilla helposti viikon kerrallaan petivaatteiden ollessa sängyssä sellaisena illalla kuin mihin olen ne aamulla herätessäni jättänyt.

Kylmä Battery on juoma, joka saa sukat pyörimään jaloissa.
Kunhan se on pakastinkylmää ja sitä juo vain max yhden tölkin viikossa.
Sokeriton Battery EI ole Batterya muuten...

Kesä on lempivuodenaikani. Ja ilman irtojäätelöä ei ole kesää.
En kuitenkaan osaa valita yhtä jäätelölajia yli muiden.
 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Toukokuun Instagram

Kesäkuu on alkanut ja mä olen palannut töihin! Nyt on hyvä aika muistella muutamien instakuvien avulla toukokuuta. Seuraa mua Instagramissa: @turunennoora


Suurin osa toukokuusta kului lukuvuoden viimeisen kurssin kirjallisuuden parissa. Espresso Housessa tuli samalla vietettyä syntisen paljon aikaa - ja kahvia.
 
Tarmokkaana opiskelijana kirjat olivat seurana myös aurinkoa ottaessa...

Omat karvapallerot Tico & Omar <3

 Siivoskellessa laatikoita tuli vastaan erinäisiä aarteita. Kuinka moni tunnistaa nämä?

 Kevään vikaa tenttiä juhlittiin tyylikkäästi lasillisella Esplanadin Strindbergillä.

Tänä vuonna pihan omenapuut olivat aivan valkoisenaan kukinnoista. Jospa syksyllä saisi tehtyä oikein ison satsin omenahilloa!

 Viimeisen kuvan kautta toivottelen teille lukijoilleni oikein ihanaa alkavaa kesää. Muistakaa nauttia auringosta oikein kunnolla! :)