Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Naama (siemen)näkkärillä!

Eli siis paljon parempi ilme kuin naama tavallisesti näkkärillä! ;)

Viime viikko ja tämä viikko menivät tiiviisti kouluhommien parissa, sillä meneillään oli maisteriopintojen eräs erityisen intensiivinen kurssi. Paljon mitään muuta ei tullut ehdittyä tehdä, varsinkaan viime viikon puolella. Torstaina tällä viikolla oli esitykset eli nyt homma on hoidettu kunnialla pois alta! Loppukeväänä kurssiohjelma tulee koostumaan vain muutamasta erittäin mielenkiintoisista kursseista aiheiden ja maikkojen puolesta, joten edessä tulee toivottavasti olemaan kevyt kevätlukukausi. Miinus tietenkin gradun pohtiminen, mutta se onkin sitten ihan oma juttunsa...

Heti torstain jälkeen huomasi kuinka paljon ylimääräistä energiaa tuntui olevan kun yksi stressikimppu oli hoidettu alta. Heti alkoi tehdä mieli näperrellä jotain pientä. Ja helppoa. Ja jotain uutta. Ja jotain terveellisen hyvää (koska vielä ei ollut viikonloppu aka cheat day x2). Mitäköhän se sellainen näpertely oli tällä kertaa...?


Siemennäkkäriä!

Monta kertaa on pitänyt kokeilla jo tätä kun eräs kaveri on niin kehunut itse tekemäänsä siemennäkkäriä. Se kun olisi proteiini- ja kuitupitoinen vaihtoehto tavalliselle leivälle. Nähdessäni Risentan gluteenittoman ja jauhottoman siemennäkkäriseoksen kaupan jauhohyllyssä en voinut jättää enää asiaa sikseen vaan päätin kokeilla miten mulle käy sen tekemisen kanssa.

Helpommaksi ei voi siemennäkkärin tekeminen mennä! Pussissa on auringonkukan-, seesamin-, kurpitsan-, pellavan-, psyllium- ja chiansiemeniä (8%) valmiina siemenseoksena. Siemenet sekoitetaan kuumaan veteen ja loraukseen öljyä ja annetaan seoksen tekeytyä 10 minuuttia. Mitään muuta ei siis tarvitse lisäillä. Tämän jälkeen seos taputellaan tasaiseksi leivinpaperin päälle pellille ja paistetaan uunissa 175 asteessa noin 55 minuuttia tai kunnes näkkärin pinta on ihanan kullanruskean värinen. Yhdestä pussista riittää kahteen pellilliseen.


Siemennäkkäriä voi toki maustaa ennen uuniin laittamista haluamillaan mausteilla. Itse kokeilin tällä kerralla laittaa puolikkaaseen pellilliseen päälle sormisuolaa ja rosmariinia!


Tuskin tarvitsisi edes sanoa tätä, mutta sanon kuitenkin: Maku ja tuoksu olivat taivaallisia! Ihan sellaisenaan tai sipaisulla voita testailin tätä ensimmäistä siemennäkkärierääni ikinä. Päälle sopii varmasti muussattu avokado tai levitettävä raejuustokin. Siemenet rouskuivat ihanasti hampaiden välissä ja näkkärin maku oli koukuttava. Niin koukuttava, että olen pistellyt yksinäni poskeeni koko pellillisen siemennäkkäriä tässä viimeisen kolmen päivän aikana. No regrets!

Arvatkaapa vaan kuinka paljon tekisi mieli tehdä toinen pellillinen heti perään... Saanko?!


torstai 2. heinäkuuta 2015

Juustoinen kesäherkku

Taitaa olla aikuistumisen merkki kun jotkin ruuat, joita et voinut edes kuvitellakaan pienenä syöväsi, alkavat itseasiassa maistumaan. Leipäjuusto on minulle yksi tälläinen. Pienenä tuo narskuva kylmä klöntti ei maistunut niin millään. Onneksi sitä ei ollut salaatin tavoin pakko syödä, utealiasuuden vuoksi sitäkin tuli maisteltua. Ehkä kerran koko lapsuuden aikana. Sekin "erehdys" ehkä juuri sen takia kun vanhemmat sanoivat ettet varmasti tästä pidä. Niinhän ne sanoi karkeistakin ja hyviltähän ne oikeasti maistuivat! Käänteinen psykologia toimii valitettavan hyvin edelleen.


Nyt mulla on muutamaan otteeseen jo tullut aivan hillitön himo syödä leipäjuustoa. Ihan pari vuotta sitten siis kerran tai pari vuodessa on alkanut tehdä mieli tätä paahdettua tuorejuustoa, varsinkin kun töiden puolesta kyseistä tuotetta hypistelee vähän väliä. Kertaakaan en kuitenkaan sen tarkemmin ole tutkinut sen ravintosisältöä kunnes vähän aikaa sitten konsulentin esitellessä Juustoportin leipäjuustoja tutkin tarkemmin asian.

Energia 1200kJ/ 290 kcal
Rasva 22g
josta tyydyttynyttä 12g
Hiilihydraatit 3g
josta sokereita 3g
Proteiini 18g
Suola 1g
Kalsium 570mg

Hyvästä mausta voi syyttää rasvan määrää, mutta katsokaa proteiinia! Miltein 20% leipäjuustosta täyttä maidosta saatavaa proteiinia!? Miten tälläistä näin itsestäänselvää asiaa ei osaa ajatella ilman, että se täytyy rautalangasta vääntää... Itselleni tämä taitaa päätyä hieman useammin tänä kesänä jälkiruuaksi. Kuten tänään mansikoiden kera.


Tuli samalla tehtyä tuttavuutta suolaisen makeiden mansikoiden kanssa. Tuollaista yhdistelmääkään en ole aikaisemmin ajatellut. Mansikat maistuivat hyviltä niin juuston kanssa kuin erikseen. Vaikka kaloreita löytyykin leipäjuustossa miltein 300 (kevyessä 200 kcal), oli pieni pala sitä ihanan kevyt jälkiruuaksi auringonpalvonnan jälkeen varjoisella terassilla nautittuna.


Tähän perään on pakko lisätä sen verran etten aivan aikuinen vielä ole. Herneet ja kaalilaatikko eivät edelleenkään hymyssä suin mene alas!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Taivaallinen smoothie

Tiedättekö mikä on paras tunne? Avata pakastin ja huomata siellä vielä olevan jäljellä viime vuonna itse keräämiä mustikoita! En aivan niin muistamaton ole ettenkö muistaisi/tietäisi siellä vielä niitä löytyvän, mutta mun mielestä sitä on aina niin kiva fiilistellä. Varsinkin kun aika kultaa muistot eikä muista niitä miljoonia hyttysiä jotka häärivät kimpussa niitä kerätessä...



Pienestä asti itselleni on ollut tuttu sellainen jälkiruoka kuin mustikkamousse. Sekoitetaan siis banaania ja jäisiä mustikoita blenderissä, jolloin lopputulokseksi saa ihanan samettimaisen pehmeän jälkiruuan. Mitään makeutusta ei tarvita, kookoshiutaleita voi ripotella päälle koristeeksi. Simple and delicious. Eikä siitä meinaa millään saada tarpeekseen. Monet kerrat tuli syötyä salaa muutama ylimääräinen annos. Tai sitten se peruskikka: Käy täydestä annoksesta ottamassa lusikallisen. Eihän se äiti sitä huomaa right? Mustikkaiset huulet eivät ehkä kerro, mutta muuten paljastavat.

Edelleen tuo mustikkamousse iskee minun makuuni. Eräänä päivänä tällä viikolla halusin käyttää välipalaani nimenomaan pakastimesta ottamiani mustikoita, mutta niin että se täyttäisi koska olin suuntaamassa salille. "Fitnessistä" jotain tietävänä blenderiin surahti mukaan mm. purkillinen maitorahkaa. Kokonaisuudessaan smoothieen tuli seuraavat ainekset:

jäisiä mustikoita
banaania
maitorahkaa
pellavarouhetta
chiasiemeniä
piimää (notkistamiseen)

Alla olevasta kuvasta näkee prosessin smoothien-kokoaminen-done-right. Maitorahkaa ja jäisiä marjoja ei kannata iskeä ensin pohjalle, ne eivät irtoa millään (omasta kokemuksesta voin kertoa)! Mustikoiden päälle laitoin vielä piimää, silläjäiset marjat jäävät muuten pyörimään terien ympärille eikä smoothie sekoitu. Näin myös sillä halusin seoksesta juoksevampaa. Jos piimän jättää pois tulee tuosta hieman "tönkömpää".


Törkeän hyvää vaikka itse sen sanonkin. 
Mutta tälläisen herkun tehneenä en yhtään häpeile niin sanoa!


Maukasta viikonloppua kaikille!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Breakfast popsicles

Työkaverien kanssa tulee töitä tehdessä juteltua vaikka mitä. Yhtenä päivänä tuli puheeksi aamiainen. Eräs työkaverini sanoi ettei aamuisin syö aamupalaa ennen töiden alkua vaan odottaa ensimmäistä taukoa kuin kuuta nousevaa. Lähinnä siis sitä päivän ensimmäistä kahvikupillista. Itse olen sellainen etten pysty poistumaan himasta ilman aamupalaa, tämä siis lähinnä ihan muiden mielenterveyttä ajatellen. Talviunilta herätetty karhukin kalpenisi mun äkäisen mielialani rinnalla.

Jokainen aamu on erilainen. Välillä - etenkin kouluaamuina - herään muka niin väsyneenä, etten mukamas jaksaisi edes surauttaa itselleni smoothieta. Tekosyy syödä jotain mistä saa nopeasti energiaa, yleensä jotain ei-ehkä-niin-terveellistä. Vähemmän kiireisinä aamuina aamiaisen valmistaa helposti, mutta varsinkin stressaantuneena tekee mieli kuitenkin jotain makeaa. Keksi tai jotain muuta. Ei se yksi keksi päivässä mutta kun samaa rataa jatkaa vuoden joka päivä niin kalorimäärä on aika suuri.

Työkaverin kanssa hölpöteltyäni mieleeni tuli kesää varten hyvä idea, mehukeiton ja jugurtin tai smoothien toinen tuleminen etten sanoisi...


Smoothiemehujäät!

Ei paljoa vaadi kaataa muotteihin haluamiansa aineita: jugurttia, sokeroimatonta mehukeittoa, marjoja, soseita, mysliä... Helppoa ja ennenkaikkea herkullista! Itse kokeilin näitä kaatamalla mehujäämuotteihin itsetehtyä mustikkakeittoa ja jugurttia kerroksittain ja sekoitettuna. Nappasin pakastamisen jälkeen yhden puikon iltapalaksi enkä muuta voi sanoa kuin nam!


Tänä kesänä saankin herkutella hyvällä omallatunnolla vaikka joka päivä tälläisiä. Jälkiruuaksi, välipalaksi ja aamiaiseksi... Kun nauttii hitaasti terveellisestä smoothiesta jäisessä muodossa loppuu kumman nopeasti mieliteot ja koko päivä tuntuu alkavan oikein ihanasti.


Arvatkaa vaan mitä söin tänään aamiaiseksi?

lauantai 2. toukokuuta 2015

Jäädytetyt jugurttiherkut

Instagram vilisee frozen yogurt bites eli jäädytettyjen jugurttiherkkujen kuvia...

kuva
 ...Eikä voi sanoa etteikö tuollaiset olisi houkuttelevan näköisiä! Kesän saapuessa nuo toimivat aivan varmasti ihanan viilentävänä välipalana tai jälkiruokana. Tällä viikolla en enää pystynyt vastustamaan kiusausta vaan oli aivan pakko päästä kokeilemaan niiden tekemistä. Asettelin muovirasiaan muutaman paperisen muffinivuoan ja päätin aloittaa kokeilun tekemällä "tavallisia" jugurttiherkkuina eli ilman marjoja tai pähkinöitä. Jugurtiksi valikoitui jääkaapissa ollut Arlan Luonto+ mangojugurtti.



Tarkoituksenani oli siis esitellä teille kuvankauniita jugurttiherkkuja hienosti lautaselle aseteltuna, mutta... Innostuksissani en miettinyt sen enempää heiveröistä paperivuokavalintaani kuin reseptin kaivamista netin kautta. Kuinka vaikeata noiden tekeminen voi olla? Piece of (yogurtbite)cake right? Tässä tulos:



Saatte ihan luvan kanssa nauraa!

Omarin ilme kuvastaa hyvin omaani kun avasin rasian kannen. Mun ihanan pyöreät ja sileät jugubitesini olivat aikamoisia... Noh kuva kertoo kyllä kaiken! Seuraavalla kerralla kokeilen kestävämpiä vuokia, laitan bitesit metalliseen muffinivuokaan tai pursotan pussista (jep, nyt etsin ihan oikeasti sen ohjeen netistä). Seuraava kerta tosiaan tulee, sillä nuo olivat aivan tajuttoman hyviä!

Nämä ovat aivan varmasti kesän healthy eating hitti! Mikäs sen parempaa kuin syödä "herkkuja" jokainen päivä. Ja vain taivas rajana näiden tekemisessä! Omenasoseen ja jugurtin sekoitus? Hunajaa kiehkuroina makeuttamassa? Kerrosbiteseja kaakaokerroksineen?

Yummy! Go ahead and give it a try!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Weekend leftover lunch

Jääkaappiin tuppaa harmittavan usein jäämään erilaisia ruokia ja aineksia lojumaan. Tämän huomaa varsinkin sunnuntaina tai viimeistään maanantaina monen henkilön taloudessa. Vähän eiliseltä jääneitä perunoita tai muutama siivu leikkelettä tai hieman kastiketta. Etenkin pienenä oli mahtavaa kun isä teki minulle ja siskolleni pyttipannua keitetyistä perunoista, lihasta ja nakeista. Tai "herkkulautasen" lastenohjelmien seuraksi, joka sisälsi kaikkea hedelmistä leipiin. Vieläkin on tapana pitää välillä ns. tähdepäiviä, jolloin syödään jääkaapista valmiita ruokia. Eipä mene aikaa ruuanvalmistukseen!

Tänään jääkaapin avatessani tutkin laatikoita ja vastaan tuli muutama salamipalanen sekä valmista couscousia. Mitäs näistä? Nappasin pakkasesta puolikkaan vihannespussin ja muutaman kananmunan keittiön pöydältä...


Pakastevihannekset oliiviöljytilkkaan paistumaan ja vähän ajan kuluttua salamipalaset sekaan. Lihansyöjät, voitte kuvitella sen ihanan tuoksun mikä leviää keittiöön kun salami paistuu mmm! Couscous piti syödä munakkaan seurana, mutta jos voi syödä paistettua riisiä ja nuudelia niin voihan sitä syödä paistettua couscousia, right? Pari kevyesti vatkattua kananmunaa sekaan ja salami-vihannes-coucous-munakas oli valmis!


 A for an effort, F for presentation. Kuten huomaatte, munakkaan kääntäminen ei ole mun vahvuuteni. Epäilyttävästä (?) ulkonäöstä huolimatta munakas oli kuitenkin hyvin makoisa ja täyttävä! Ja sisäinen puunhalaajani oli tyytyväinen kun ruokaa ei mennyt turhaa roskiin ;)


Pidättekö te "leftover" päiviä vai heitättekö ruuan surutta roskikseen?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kauraiset banaaniletut

Olen välillä laittanut perusbanaanilettuihin hieman kaurahiutaleita, jotta niistä tulisi hieman ruokaisampia. Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa, joka sanoi tekevänsä välillä banaanilettuja niin että laittaa koko taikinan blenderiin. Tuloksena on siis tasainen kaura-banaanilettu. Tänään teki mieli hieman täyttävämpää versiota banaaniletuista, joten kokeilin "kunnon" kauraista versiota banaaniletuista kaupasta ostamillani kaurajauhoilla. Tämä sopii siis gluteenittomaan ruokavalioon!


Kaura-banaanilettujen ainekset:
yksi kypsä banaani
kaksi kananmunaa
2 isoa rkl kaurajauhoja
loraus maitoa

Ainekset sekaisin, paista pannulla oliiviöljyssä. Kaurajauhojen sijaan voi käyttää kaurahiutaleita, toimii sekä blenderissä käytettynä tai ilman! Tietenkin voi käyttää muita hiutaleita (esim. tattari) tai jauhoja (esim. maissijauho).

Enjoy! :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Lounas on the go

Usein on sellaisia päiviä, että sitä vaan säntäilee paikasta toiseen koko päivän. Tiesittekö muuten, että tutkimusten mukaan multitasking on itse asiassa pahasta eikä tee ihmisestä tehokasta? Itselläni kiireiset päivät menevät hyvin usein kaavalla koulusta töihin tai töistä kouluun. Pyrin usein tekemään eväät mukaan, esimerkiksi kaurapuuroa termospulloon. Joskus ei kuitenkaan jaksa tai ehdi.

Ilman eväitä matkaaminen ei ole itselleni ainakaan kovin hyvä idea, sillä silloin on vaikea vastustaa kiusausta ostaa jotain epäterveellistä kuten suklaapatukkaa tai pasteijaa. Tunnustan olevani ehkä pieni stressisyöjä (okei välillä vähän suurempikin)... Ja let's face it: Nuo ovat halpoja ja pitävät verensokerin yllä pienen aikaa. Kuitenkin kun  ns. muistaa pitää järjen päässä kaupassa nälkäisenäkin niin terveellisiä, helppoja ja halpoja välipaloja ja lounaita löytyy. Juuri sellaisia, että ne voi kiireessä hakea kaupan hyllyltä ja syödä matkalla.

Tässä muutama tuote joita olen ottanut mukaan kiireisinä päivinä!


Arlan proteiinirahkapirtelö


Kolmen desilitran kokoisia rahkapirtelöitä on sekä maustamattomana että mansikka-lime ja vadelma-granaattiomena mauissa. Runsaisiin annoksiin ei ole lisätty ollenkaan sokeria, proteiinia löytyy 24 g/annos. Ei tarvita kuin kunnon ravistus, pilli (sisältyy pakkaukseen) kannen läpi ja nauttimaan. Itse olen maistanut vain kuvassa olevaa mansikka-limeä. Täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt makuun sillä olin odottanut sen olevan mansikkaisempaa. Hyvää pirtelö kuitenkin oli, tuntui kun olisi juonut jäätelöä! Josta tulikin mieleeni, tuotahan voisi kokeilla DIY frozen jogurttina...


Valion raejuusto


Näitäkin löytyy kahta erilaista: Raejuusto hedelmillä & siemenillä ja raejuusto juureksilla & siemenillä. Hedelmäversio lähti mukaani kun lähdin luennolta töihin. Hyvä ja toimiva idea tämäkin, lusikka ja "täytesekoitus" löytyy kannesta ja annos on valmis alle minuutissa. Mutta miksi oi miksi noiden kuivattujen hedelmien piti olla sokeroituja? Oli aikamoisen makeaa syödä tuota! Ilman sokeria olisi ollut parempi. Ehkäpä tuo on parempi terveellistä herkkuvälipalaa halutessa ja muuten syödä juureksin & siemenin koristeltua raejuustoa.


Juuri täydellinen menu bussimatkalle :)

Nyt viikonlopuksi unohdetaan kaikki kalorien laskemiset kun lähden lauantaina laivalle kaveriporukan kanssa. Buffet ja tax free here I come!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Uutuus maitorintamalta!

Kaupassa päivittäistavarapuolella töissä ollessa saa jatkuvasti tietoa uutuustuotteista. Itse törmää uutuuksiin vaikkapa mainoslehtisiä selatessa, välillä tietoa tulee ihan asiakkaiden suusta  kun tullaan kysymään "näin eilen tuotteen X mainoksen televisiossa, olisiko teillä sitä?", mutta useammin niihin törmää kyseisten tuotteiden ilmestyessä hyllyyn. Uteliaana yksilönä haluan lukea tuoteselosteet läpi ja yleensä vielä ostaa ja maistaa tuotetta. Onhan se hyvä tietää millaista tavaraa on asiakkaille myymässä eikös se näin mene?

Valio on lanseerannut maitohyllyyn maailmalla laajaa huomiota saaneen, mutta meille suomalaisille mielenkiintoisen uutuuden - Kefir nimisen pehmeän pirskahtelevan välipalajuoman:


"Valio Kefir LGG® välipalan juuret ovat Kaukasuksella, missä kefiiriä on valmistettu tuhansia vuosia. Nykyään kefiiri on suosituinta Venäjällä ja Itä-Euroopassa, ja viime vuosina se on noussut trendituotteeksi USA:ssa. Kefiirin kysyntä kasvoi USA:ssa viime vuonna tuntuvasti, ja sen uskotaan kehittyvän kreikkalaisen jogurtin kaltaiseksi hitiksi erityisesti terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tuote herättää kiinnostusta nyt myös läntisessä Euroopassa."

Välipalajuomaa löytyy maustamattomana, persikan tai vadelman makuisena. Kefiriä voi Valion mukaan juoda sellaisenaan, sekoittaa sen esim. mysliin tai käyttää smoothien joukossa. Se sopii niin aamu- kuin välipalaksi, kiireiselle ihmiselle siis aivan mainio juoma. Lisäksi laktoosittomassa Kefirissä on vatsalle hyvää tekevää LGG-maitohappobakteeria. Eikä siinä ole yhtään lisättyä sokeria! Tämän perusteella kuulostaa hyvin vahvasti seuraavalta hitiltä!

Entäs se maku sitten? Se ei ollut jogurttimaista eikä piimämäistä. Paremmin en osaa sitä kuvailla kuin Valion sanoin: pehmeää ja pirskahtelevaa. Ja erittäin hyvää.

Kannattaa siis kipaista hakemassa maitohyllystä Kefiriä omaan jääkaappiinsa!

torstai 21. helmikuuta 2013

Iltaherkkua

Fast Pudding on on uusi tuttavuus lisäravinnerintamalla. Heti kun lähikauppaan ilmestyi suklaan ja karamellin makuiset niin eihän niitä hyllyyn voinut jättää! Fast Pudding on vähäsokerinen vanukasjauhe, joka sekoitetaan maitoon ja viidessä minuutissa on vanukas valmis syötäväksi.


Alkutuntuma oli hieman outo, ei aivan samanlaista kuin jacky makupala. Yllättävän hyvää kuitenkin! Itse ajattelin käyttää välillä herkutteluun ja lisäproteiiniksi (tällä hetkellä herapalkkari ei enää suosiolla mene kurkusta alas). Tänään iltapalaksi kokeilin ensimmäistä kertaa "tuplavanukasta" eli alle suklaata ja päälle karamellia, ripaus kaakaota päälle kruunasi koko herkun!
Lähiaikoina olisi kauppoihin tulossa lisää makuja: minttusuklaa ja valkosuklaa. Millään en malttaisi odottaa! :)



<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4824289/?claim=wmqfqnzxph3">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>