Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Provinssi 2016

Provinssi 30.6.-2.7. oli tämän kesän ehdoton kohokohta mulle, sillä se oli mun tämän kesän lomamatkani. Omanlaisensa elämysmatka. Liput oltiin ostettu hyvän ystävän kanssa jo alkuvuodesta ja olinkin ehtinyt jo pitkään fiilistellä Provinssia. Alkuvuodesta festarit tuntuivat todella kaukaisilta, mutta aika hujahtikin ihan huomaamatta. En ehtinyt edes alkaa jännittää kuin vasta muutamaa päivää ennen festareita. Mitä kaikkea otan mukaan? Mikä sää on? Miten nukun teltassa keskiviikosta sunnuntaihin kun en ole koskaan aikaisemmin niin nukkunut?


Suunnattiin tosiaan Seinäjoelle jo keskiviikkoiltana. Monen tunnin automatka hujahti jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Oli ihan hyvä idea lähteä jo tosiaan tuona päivänä, sillä saatiin vapaasti valita telttapaikat miltei tyhjältä leirintäalueelta. Seuraavien päivien aikana loppuunmyyty leirintäalue oli kuin miinakenttä täynnä telttoja pystyssä pitäviä naruja, joita olikin mielenkiintoista väistellä jos yritti kävellä muilla kuin merkityillä kulkuväylillä. Ensimmäisenä yönä tuli jo huomattua, että alue tosiaan on elossa 24/7 eli korvatulpat olisivat olleet todella hyvä ottaa mukaan kotoa! Vaikka nekin korvissa kuuntelin seuraavina öinä mm. Pelle Hermannin tunnarin soimista minuuttien ajan.


Provinssi oli todellakin panostanut niin leirintäalueen kuin itse festivaalialueen ohjelmaan ruuasta aktiviteetteihin. Jo matkalla alueelle tuli Provinssin nettisivuja selaillessa suunniteltua mitä kaikkea tulisi syötyä ja kokeiltua. Kuten arvata saattaa suunnitelmat menivät spontaanisti aivan uusiksi. Ruokarytmit olivat mitä olivat (esimerkiksi viimeisen festaripäivän vedin hodaripäivällisen voimin), nukkumaan mentiin kun viitsittiin ja välillä piilouduttiin telttaan pakoon Suomen kesän tarjoamia hervottomia sadekuuroja. Vaikka tykkään mennä matkoilla suunnitelman mukaan oli kuitenkin viiden päivän suunnittelematon festarointi mukavaa. Ihan jo senkin puolesta, että muutaman kerran käytiin kokeilemassa Provinssin leirintäalueella jo perinteeksi muodostunutta Silent Discoa jossa musiikkia kuunnellaan kuulokkeiden kautta.


Kuvasaldo jäi matkalla pieneksi, oikeastaan vain keikoilla otin muutaman kuvan. Niilläkin kamera pysyi suurimmaksi osaksi suljettuna, sillä mun tavoitteena oli keskittyä itse hetkeen. Vaikka kuinka kuvittelisi katsovansa keikkakuvia myöhemmin niin eipä niitä koskaan oikeastaan tule selailtua. Sateisesta säästä huolimatta päästiin katsomaan juuri niitä keikkoja joita haluttiinkin. Five Finger Death Punch, Nightwish, Antti Tuisku, Cheek, House of Pain, Juha Tapio, RAMMSTEIN...





Kaiken kaikkiaan Provinssi telttailun kera oli aivan mieletön elämys. Tuli tutustuttua uusiin ihmisiin, sai irtioton arjesta ja tuli vietettyä ikimuistoinen kesäloma. Ystävän kanssa tultiin kuitenkin siihen tulokseen sunnuntaisellakotimatkalla, että onneksi tää on kerran kesässä. Kolmen päivän festarien ja neljä telttayön jälkeen oltiin aivan rikki... Mutta ehkäpä silti otetaan ensi vuonna uudestaan. Ehkä.

Aivan viimeisenä ja erillisenä mun on kuitenkin pakko kertoa Provinssin kaikista odotetuin osuus: Rammsteinin keikka! Monta vuotta olen ollut kyseisen saksalaisbändin fani ja nyt vihdoin & viimein näin heidät livenä. Ei löydy sanoja kuvailemaan sitä fiilistä kun puolentoista metrin päässä lavan edessä olevasta aidasta sain seurata mun all time favorite bändin keikkaa liekkien porottaessa. Mahtavin. Keikka. Ikinä. Enempää en halua enkä todellakaan edes pystyisi heidän keikastaan sanomaan.


<3

torstai 7. heinäkuuta 2016

Insta kesäkuu

Elossa ollaan! Hieman väsynyt olo on edelleen, mutta elossa. Provinssi 2016 on koettu ja mahtavaksi todettu. Vieläkin on hieman prosessointi kesken festarien suhteen (aka täysin vastakkaisesta vuorokausirytmistä toipuminen kesken kun heti maanantaina alkoi kuuden päivän työputki), joten ajattelin tähän väliin laittaa muutamia kuvia kesäkuun Instagramistani. Mut löytää sieltä nimimerkillä turunennoora :)

Ei kuukautta ilman kuvia koirista... <3 

Ilahdutin itseäni ruusuilla ihan vain koska halusin ja voin. Pienetkin teot tuo sisältöä elämään - ja ennen kaikkea hymyn huulille :)

 "Missä oon ollut kun oot saanut tuon rusketuksen?" En etelän matkalla ainakaan. Hyvän ystävän kanssa on tullut jäätyä suusta kiinni monesti yhden lasillisen ajaksi johtaen tuntien keskusteluihin aurinkoisella terassilla. Siitä ne rusketusrajat.

Joskus myös sitä aurinkoa on tullut palvottua ihan omalla pihallaankin. 100% nautiskellen.

Kohti Provinssia kävi matka keskiviikkona. Perhosia vatsassa, hymy huulilla ja auto täynnä hyvää seuraa.

Leirielämää silloin kun ei Suomen kesä näyttänyt sateisempaa puoltaan.

Tässä insta kesäkuun osalta (oliko se oikeasti tuossa?). 
Provinssifiilistelyä tulossa hieman myöhemmin tällä viikolla :)

torstai 26. toukokuuta 2016

Täydellinen rusketus

Suomalaisen herkän ihon tapaan mulla on ollut usein ongelmana, että ihoni kärähtää suhteellisen helposti enkä rusketu kunnolla. Kokeilin muutamia vuosia sitten aurinkokapseleita, mutta en jotenkin koskaan innostunut niistä kunnolla. Etenkin kun rusketuksen hinta tuli aika suureksi tällä tavalla, se ei ollut vain mun juttuni. En tajua kuinka vasta viime vuonna mulle välähti kokeilla toista paljon maukkaampaa tapaa auttaa brunan muodostumista...


Hedelmiä ja vihanneksia. Kiitos muutamia viikkoja ennen Kyproksen matkaa päivittäin nauttimani porkkana-appelsiinimehun sain elämäni parhaimman näköisen rusketuksen, ei mitään oranssia vaan juuri sopivan päivetyksen kun yhdistin auringonpalvontaan 50 suojakertoimen voiteen.

Tuon "rusketusmehun" jujuna oli porkkanan sisältämä antioksidantti beetakaroteeni. Sen lisäksi, että beetakaroteenista muodostuu terveydelle välttämätöntä a-vitamiinia, auttaa beetakaroteeni tosiaan myös ruskettumaan herkemmin. Beetakaroteenia löytyy monista punaisista, oransseista ja keltaisista hedelmistä ja vihanneksista. Itse asiassa myös jotkut vihreät kasvikset ovat hyviä beetakaroteenin lähteitä, niissä lehtivihreä vain peittää antioksidantin oranssinkellertävän värin.


Listasin tähän alle kaupan heviosaston tuotteita, joissa on rutkasti beetakaroteenia:
porkkana
punainen paprika
tomaatti
persikka
nektariini
aprikoosi
sitruuna
cantaloupemeloni
lehtikaali
pinaatti
bataatti



Viime vuotisen hyvän tuloksen innoittamana aion nyt kesän lähtiessä käyntiin panostaa tavallista enemmän beetakaroteenia sisältäviin hedelmä- ja kasvismehuihin. Itsepuristetut mehut kun ovat tulleet jäädäkseen elämääni ostettuani viime vuonna ensimmäinen mehukoneeni. Tämän päivän mehuni muodostui porkkanasta, persikasta ja appelsiinista.

Cheers!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

#Huhtikuu Instagram

Aurinkoista toukokuun alkua! Toivottavasti kaikki ovat selvinneet vappuhulinoistaan :)
Uusi kuukausi alkaa jälleen edellisen kuun instakuvapäivitykellä!

 Iltavuoroissa on se hyvä puoli, että tulee useammin ihailtua laskevan auringon kauniiksi maalaamaa taivasta. Täman taivaan nähtyäni oli pakko pysäyttää auto kotimatkalla, että sain napattua näin ihanan kuvan.

Keräilen Muumi astioita ja kun näin työkaverin kädessä tämän uuden Muumien esi-isä mukin niin olihan se aivan pakko saada! Mun mielestäni tämä on ehkäpä nätein kaikista Muumi mukeistani :) Onko täällä muitakin Muumi-fanaatikoita?

Pyöräilystä on alkanut tulla jo muutaman viikon sisällä rutiini. Jos en pääse kaksi kertaa viikossa pyörälenkille, tuntuu että kiipeän seinille. Niitä ihania t-paitapyöräkelejä odotellessa...

Loppukevään koulu on ollut itsenäistä kirjojen lukemista. Viime viikolla suoritin erään monisatasivuisen kirjatentin ja heti perään aloitin samanmoisen urakan seuraavaa luentosarjaa varten.

Laura sai mut innostumaan meikkivarastoni täydentämisestä juuri Suomeen saapuneen NYX kosmetiikkasarjan tuotteilla. Maltillisesti pääsin alkuun kahdella luomiväripaletilla, jotenkin tuntuu että kohta meikkipussiini tulee kevätsiivouksen takia lisää uutuuksia!

Vapun pakollinen munkki ja sima.

Perjantaina alkoi mun kesälomani duunista. Sen kunniaksi piti nautiskella lasi kuohuvaa. Sen suurempia suunnitelmia ei lomalle ole kuin hoitaa kevään viimeinen koulukurssi pois alta. Loppu mennään fiiliksen mukaan!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Jouluntaikaa

Hyvää Joulua kaikille! :)



Toivottavasti teidän joulunne on sujunut hyvin. Teittekö tänä vuonna jotain uutta vai vietittekö joulua perinteiselle tavallanne? Itselläni se on kulunut perinteisesti. Koirien kanssa on leikitty, syöty ja juotu hyvin ja avattu lahjat aattoiltana. Lapsena tuli aina laskettua kuinka paljon lahjoja sai, etenkin sitä että sai varmasti enemmän lahjoja kuin edellisenä vuonna ja eikä yhtään vähempää kuin mitä sisko sai. Nykyään lahjojen sisältö on paljon tärkeämpää mulle. Tänäkin vuonna ystävät tiesivät tarkkaan mitä tarvitsen vaikka en varsinaisesti ollut mitään pyytänytkään. Ensi vuonna saan nauttia Cafe Beanien erikoiskahveista ja ihanalta tuoksuvista käsirasvoista!


Salitreenejä on tullut tehtyä kokonainen yksi kappale joulun aikana. Sitä enemmän on kuitenkin lenkkeilty. Töissä (kaupassa) kun on viime päivinä ollut niin hirveä kuhina ja työpäivät pitkiä, niin on töistä päästyään vain kaivannut raikasta ulkoilmaa. Kahdentoista tunnin unet ovat onnistuneet epätavallisen hyvin, joten kroppa on ollut aika väsynyt kiireisten ja hiostuttavien työpäivien jäljiltä. Sitä onkin hyvin ruokittu nyt näin kolmen päivän jouluruokailujen aikana.


Ja mitäpä joulu olisi ilman monta pellillistä itseleivottuja piparkakkuja? Naureskelin juuri tänään kuinka joka vuosi manaan itseäni ja lupaan että opin yhden asian joulusta. Se ei ikinä onnistu, vaan joka vuosi tulee syötyä piparkakkutaikinayliannostus. Tämä vuosi ei myöskään ollut poikkeus. Paistettuja pipareita sen sijaan osaan nykyään syödä sopivassa määrin.

Jouluntaikaa on tänä vuonna lisännyt myös mun ihanat hoitopupuseni. Lauran ollessa valloittamassa USA:ta olen hoitanut hänen pupujaan Lumia, Siiriä ja Muffea (alla kuvassa). Itselläni ei ole koskaan ollut pupuja, joten olin jo aivan innoissani jo pitkään ennen joulukuuta. Taisin jopa kysellä voisitteko te lähteä aikaisemmin lomalle, että pääsisin jo hoitamaan pikkuisia karvapalloja... Koiriin ja Lauran asuntoon tottuneena osaan varovaisesti kävellä heillä pimeässä öisin astumatta pupujen päälle, mutta totuttelemista vaatii vielä hieman se että puput tosiaan ovat yöeläimiä. Hyvin energisiä sellaisia...

Mutta kuka nyt ei voisi aamuöisistä herätyksistä huolimatta olla hymyilemättä näin söpölle herralle?

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuun Insta

Voitteko oikeasti uskoa, että nyt on joulukuun ensimmäinen päivä? Tuntuu edelleen kuin vuosi olisi vasta alkamassa... Ja joulukuu ei ole joulukuu ilman lunta. Onneksi marraskuun Instagram kuvista löytyy kuitenkin edes yksi luminen kuva! Löydät mut Instasta nimimerkillä @turunennoora! :)

 Perinteisen isänpäivätäytekakun sijasta leivoin tänä vuonna New York juustokakun! Päälle ei tarvinnut muuta kuin mansikkasosetta. Kakku katosikin jääkaapista hyvin nopeasti.

Tykkään käydä koirien kanssa lenkillä heti aamutuimaan auringon noustessa. Ilma on ihanan kuulas ja taivas kauniin värinen. Tämän jälkeen on hyvä jatkaa uniaan jos ei ole kiire mihinkään...

...Tai sitten jatkaa tenttikirjan lukemista pikku karvapallo sylissä. En malta odottaa ensi viikon maanantaihin, jolloin mulla alkaa joululoma yliopistolta! Koko syksy on mennyt joka päivä lukiessa ja olen niin loman tarpeessa. Kirjojen lukeminen saa jäädä kokonaan, sen sijaan aion käydä kiinni parin viime kuun Geo-lehtiin jotka on sattuneesta syystä jääneet lukematta.

Todiste siitä, että saimme edes kerran lunta vuonna 2015! Ja ehkä todiste siitäkin, että ensilumi päästää valloilleen minunkin sisäisen lapseni. Lumienkeleitä en vielä tehnyt tosin ;)

Lenkkeily puhdistaa hyvin kroppaa ja mieltä. Napit korville ja ajatukset häipyvät kaikista arkisista asioista. Kuka pystyy ajattelemaan muuta näin kaunista taivasta ihaillessaan?

torstai 12. marraskuuta 2015

Minibreikki

Tämäkin viikko on hurahtanut tutulla meiningillä eli nenä kiinni kirjassa miltein koko päivän. Ensi viikolla on -toivottavasti- viimeinen pakollinen kirjatentti, joten hieman paineita on. Ja toisaalta odotusta siitä ettei maantieteen saralta ole enää pakko suorittaa kirjatenttejä. Jos jokin kirja kiinnostaa niin luen sen, mutta ilman sitä pänttäämisen aiheuttamaa tuskaa.

Eilen pääsin hengähtämään kun lähdin hyvän ystäväni kanssa Helsinkiin shoppailemaan miltein koko päiväksi. Itse lähdin lähinnä vain seuraksi, fiiliksellä että jos jotain löytyy niin onhan se kiva. Tämä fiilis kannatti, sillä löysin sattumalta kaipaamani ohuen kuoritakin talven lenkkejä varten Stadiumiusta ja urheilutakin H&M:ltä. It's all about those layers! 

Stadium: Everest kuoritakki

H&M: Hupullinen urheilutakki
Muuta kun ostoslistaltani ei löytynyt niin loppupäivän fiilistelinkin vain kaupoissa. Etenkin Stockmannilla tuli ihasteltua jouluasetelmia ja huokailtua ihanien laukkujen perään naisten asusteiden puolella. Piti hokea koko aika päässä "opiskelijabudjetti, opiskelijabudjetti" etten vain ostaisi mitään. Etenkin Moschinon ja alapuolisessa kuvassa olevat Teb Bakerin laukut tuli tarkasteltua hyvin yksityiskohtaisesti.


Pitkään aikaan en ollut shoppailukierroksia harrastanut. Enkä muistanut kuinka ihania ja rankkoja ne ovat. Tähänkään päivään mennessä en ole tajunnut miksi kaupoissa ja etenkin sovituskopeissa pitää olla järkyttävän kuumat spottivalot? Eipä tarvinnut päivän kävelyn jälkeen lähteä salille eikä lenkille. Onneksi vielä muutaman kerran tulen ihan yliopistonkin puolesta käymään Helsingissä niin pääsen kiertelemään uudestaankin jouluhumussa, sen verran innostuin jälleen tuosta kiertelystä. Niin ja pakkohan tuo Forumiin aukeava Victoria's Secret on pakko päästä tarkistamaan, sinä päivänä tosin lompakko saa jäädä kotiin...

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elokuun Insta

Ajattelin aloittaa kuvapostaussarjan, jossa kuukauden lopussa julkaisen täällä blogini puolella muutamia otoksia kuluneen kuukauden varrelta. Tässä Instagram kuviani elokuulta!

Minut löydät instasta nimimerkillä @turunennoora

Paiskin töitä koko kesän ja ensimmäisen kesäloman otin duunista vasta elokuulle. Se oli hyvä syy posauttaa skumppapullo auki ja fiilistellä silloin tulevaa Kyproksen matkaa!

Vaikka tämä kesä onkin ollut kehnoin puutarhan kannalta pitkään aikaan, pääsin kuitenkin nauttimaan kesäkurpitsoista elokuussa. Olen vaihtanut päivällisellä perunat kesäkurpitsoihin ainakin siksi aikaa kun niitä itse omalta pihaltani saan noukittua.

Elokuu ei olisi mitään ilman mustikanpoimintaa! Jotenkin jäin kiinni kun väitin etten ollut paljoa mustikoita keräämisen aikana syönyt...

Serkkutytöille vein raikkaan värisiä ruusuja ripillepääsyn kunniaksi.

Paikkakuntani Wuosisatamarkkinoiden ehdoton kohokohta: Paistetut muikut valkosipulikastikkeella. 
Ilman mitään muuta. Tuli syötyä jokaikinen muru!

Aamulenkit koirien kanssa Suomen kesässä: Pipo on pop! Häkellyttävää kuinka aamuisin on saanut kerrospukeutua ja päivisin on ollut ihanan lämmintä. Itse kyllä olen niin kaivannut intiaanikesää, onneksi pääsin tänä vuonna käymään Kyproksella...
New do! Puoli vuotta olin puhunut kampaajani kanssa kuinka olisi kiva kokeilla poikkaista hiukseni oikein kunnolla. Tällä viikolla kampaajan penkkiin istuessani tokaisin, että nyt poikkaset sen letin vaikka mitä sanoisin. Ja nyt se on lyhyt!

Tämä Elokuun Instan osalta, palaillaan! :)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kypros 2015 Part 1

Viimeisimmässä postauksessani ilmaisin lähteväni lomailemaan Suomeen verrattuna hieman lämpöisempään paikkaan. Kyseessä oli yllätysmatka kaverille, joten silloin en vielä voinut paljastaa kohdetta. Nyt on kuitenkin päästy jo takaisin Suomeen joten voin paljastaa kohteen: Kyproksen Pafos. 

En ollut ollut matkoilla etelässä sitten vuoden 2011, joten kyseistä viikon lomaa olin odottanut jo alkuvuodesta asti. Oli lisäksi mukavaa päästä viettämään kunnon kesää tänä vuonna. Sitä nimittäin piisasi, sillä tämä kesä oli ollut kuumin vuosikymmeniin Kyproksella ja itseasiassa saapumispäivämme tiistai 4. oli kuumin päivä koko kesänä. Sinne se kaikki kuuma ilma on tuntunut juuttuneen koko kesäksi eikä tänne pohjolaan olla sitä saatu!

Koska saavuin takaisin vasta eilen iltapäivällä, en ole sen enempää jaksanut selailla lomakuvia. Tämä päivä kun on kulunut lähinnä ensi vuoden koulukalenteria rakennellen ja pyykkiä pesten, voitte vain kuvitella viikon hikipyykin määrää - ja tuoksua...! Ostoksiani ajattelin sen sijaan esitellä tänään. Ne kun oli aivan pakko saada kerättyä esille huoneeseeni ;) Ostoksissani yritin keskittyä käyttötavaraan, muutama pakollinen koriste löysi tiensä mukaani kuitenkin.

Pieni Kypros-ruukku. Pinkki tottakai.

Olen ottanut tavaksi kerätä ulkomaanmatkoiltani shottilasin tai kaksi per kohde. 
Nämä ihanuudet päätyivät tällä kertaa mukaani!

Maantieteilijä ei voinut jättää näin ihanaa laukkua kauppaan...

Korvakoruvarastoni täyttyi näillä ihanilla koruilla neljän parin verran.

Paikasta muistuttavia käyttötavaroita:
oliiviöljypohjaisia tuoksuvia saippuoita ja Cyprus-pikkupussi.

Samaan norsuaiheiseen sarjaan kuuluva laukku ja pienempi pussukka.

Jotenkin huomaa, että olen tykästynyt norsuihin kenties? 
Norsufiguuri ja norsukynttilöitä (jotka ovat liian söpöjä poltettavaksi!).

Jatkossa postausta mm. lomakuvistani kunhan saan ne ladattua koneelleni! :)