keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Herkuttelua väreillä ja mauilla

Pääsin maanantaina pitkästä aikaa kunnon hiushemmotteluun. Kesäksi en viitsinyt väriä ottaa jos aurinko olisi vaikka polttanut sen pois, ei sillä että olisin tänä kesänä paljoakaan auringossa oleillut (lue: kerran aurinkoa palvonut ja naamastakin sen näkee)... :D Nyt on taas pää päänahkaa myöten ihanan violetti <3





Violetti väriteema jatkui tänään spinussa kun testasin mun uusia Adidaksen jumppacapreja.

Huomio housuihin, ei mun jumpan jälkeiseen hirveään olemukseen!
Ja nyt mauilla herkutteluun! Oon jo pitkän aikaa ollut aivan koukussa banaanilettuihin. Nyt kuitenkin oon keksinyt uuden herkun. Tai no siis itselleni uuden. Nimittäin tadaa: tuorepuuron :D Kun lähden aamulla töihin kuudeksi, haluaisin nukkua mahdollisimman myöhään. Aamiaista en voi kuitenkaan jättää väliin, koska olisin hyvin pian hyvin räjähtelevä yksilö, joten tuorepuuro on mulle pelastus! Teen puuron valmiiksi illalla ja annan sen tekeytyä yön yli jääkaapissa ja aamulla on herkku valmis. Käytän The Good Morning blogin ohjetta, jolla saan juuri sopivan koostumuksen:

1 dl kaurahiutaleita 1dl nestettä 0.5 - 1dl rakennetta 1-3 rkl tilbehöörejä makua maun mukaan

Toi resepti on sellainen perus, josta on hyvä lähteä kokeilemaan omiaan. Oikeastaan vain oma mielikuvitus on rajana tuorepuuron väsäilemisessä. Itse olen kokeillut tähän mennessä suklaista, naturellia ja cookie dough tuorepuuroa. Muitakin makuja on pitänyt kokeilla, mutta tällä hetkellä olen aivan koukussa tuohon cookie dough ihanuuteen. Tajusin vasta äsken tutkailla maapähkinävoin tuoteselostetta: proteiinia miltein neljäsosa, ei nimeksikään hiilihydraatteja ja paljon hyviä rasvoja. Aijaijai!

Muutama pieni huomio puuron tekemisessä: Mehukeitto ei käy nesteestä ja kannattaa käyttää ihan peruskaurahiutaleita (ei esim. vehnäleseitä sisältävää kuntokauraa). Onko kukaan kokeillut tehdä tätä herkkua?







Pakko vielä aivan pikaiseen hehkuttaa yhtä mahtavan herkullista blogia, jota olen tiukasti seuraillut jo tovin verran. Kannattaa tsekata, mutta muistakaa peittää näppäimistö sillä kuolavana on taattu... ;)


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Alakroppaviikko

Viikon kolme ensimmäistä päivää vapaalla ja loput töissä ja tää tyttö on koko aika keskiviikossa. Kuinka voi mennä näin sekaisin päivistä? Alkuviikosta piti mennä kaksi kertaa päivässä salille, mutta sohva ja telkku houkutti enemmän. Toinen syy oli se ettei mulla ollut käytössä autoa ja pyörä oli ainoa väline millä pääsin salille. Aamut kului siis leffoja katsellen ja illat salilla ja pyörän selässä.

Kotimatkalla salilta auringonlaskun aikaan...

Seitsemän tuntia tuli kuitenkin tällä viikolla treenattua. Alakroppa on saanut aikamoista kyytiä, kun salille polkiessani yritin rikkoa ennätyksiä. Tällä hetkellä viiden kilometrin matka salille taittuu 17 minuutissa, mutta haluaisin kokeilla pääsenkö vielä tänä kesänä 15 minuuttiin tai alle :D Mun salilla moni tuttu ohjaaja on lomalla ja ne perustunnit on jäänyt kalenterista pois. Ryhmäliikuntoina onkin ollut tällä spinning ja spinning. Lauran PowerRace ja Cardio. Alakropan aerobista kertyi sen verran paljon tällä viikolla, että lähdin tänään tasapainottamaan sitä anaerobisella treenillä.


Lapsi leikki tänään näin:
Toistoja 12, 10, 8. Jokaisessa sarjassa lisättiin painoja.
Maastaveto
Etukyykky
Takakyykky 
Hyvää huomenta
Soutu alataljassa
Vatsat taljassa (maksimi)
Lantionnosto smithissä

Ja tässä on aivan täydellinen palkkari kunnon salitreenin jälkeen (miksi en oo tajunnut tätä aikaisemmin?!):

Itse paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä

Mango&passionfruit Fanta <3

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Nollatoleranssi

Päälle neljäkymmentä tuntinen työviikko kunnialla suoritettu! Aika hyvin hyötyliikuntaa on tuossa samalla saanut, ei ne kaupan alan myyjän hommat aivan mitään kevyttä työtä ole. Muuten mun treenit on tältä viikolta olleet aivan nollassa. Mitäh?! Tosiaan moni kaveri on ollut nyt pitkään kestäneessä "kesäflunssassa" ja kun olo on ollut itsellänikin aika vedoton ja kurkku kipeä niin en ole halunnut lähteä kokeilemaan tuuriani. Mun tuuri kun tiedetään erittäin huonoksi näissä asioissa... :D

Omarin kanssa lenkillä :)

Litratolkulla on tullut sekä vihreätä että mustaa teetä juotua. Kurkkukipu on sillä aika hyvin hävinnyt, mutta kieli alkaa olla aika arka. Töitä paahtaessa ei ole tehnyt mieli syödä raskaasti, joten miltein joka päivä ruuaksi on tullut syötyä keittoa, salaattia, raejuustoa tai tonnikalaa. Ja onhan herkkujakin ollut ihan pakko syödä, että paranisin tästä mahdollisimman nopeasti ;)

Ruokaympyrän mukainen annos!

Kohta ekstravalkosipuliquacamolella heikkoa oloa häätämään...
Ensi viikolla toivottavasti enemmän asiaa treeneistä kun pääsen kunnolla vauhtiin. Seuraavat kolme päivää olen vapaalla töistä ja ajattelin polkaista oikein kunnolla treeniviikon käyntiin. Ihan kirjaimellisesti :D
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Mun sulopallo <3

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Now you see me

Istuutuessani äsken läppärin ääreen tajusin, että hitsi sentään viikko on melkein puolivälissä enkä ole kertaakaan käynyt salin puolella huhkimassa. Kyse ei ole laiskuudesta, vaan tällä viikolla on ollut jotenkin vedoton olo ja tänään manasin itsekseni töissä kun kurkku oli aikalailla raastinrautana. Mä en niin halua tulla kipeäksi! Treenit todennäköisesti jää vähemmälle tällä viikolla jos ei olo kohene. Auttaisi jos saisi levättyä, mutta seuraava vapaapäivä töistä on maanantaina ja koska mä en tunne itseäni kuumeiseksi tms niin peiton alle käpertyminen on aika vaikeaa.

Eilen sohvalle jääminen ei edes ollut vaihtoehto, sillä menin ensimmäistä kertaa ikinä erään elokuvan kutsuvierasnäytökseen. Pakko hehkuttaa kun toi kuulostaa niin hienolta ainakin mun korvissa :D Sisko oli voittanut liput Now you see me elokuvan ennakkoesitykseen ja mä pääsin mukaan aveciksi. Olen halunut nähdä kyseisen filmin siitä asti kun näin ensimmäisen kerran trailerin, joten tuuri ei olisi voinut olla parempi. Aivan älyttömästi tykkäsinkin leffasta ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille! :)


Leffan jälkeen Amarillon Pulled Pork Pocket oli aivan täydellinen päivällinen ennen kuin kävin siskon kanssa "vilkaisemassa" parin urheiluliikkeen alennusmyyntejä. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta muutama treenivaate päätyi Stadiumista mukaan hups :D Tässä saaliini:






sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Vieläkään en kasvanut isoksi

Jälleen tuli vuosi lisää ikää mittariin, naama sanoi rups, mutta yhtään viisaammalta olo ei kyllä tunnu. Virallinen syntymäpäivä mulla siis on 11.7, joka sattuu olemaan myös mun nimipäivä. Monille voi kuulostaa tuplapotilta, mutta muistan kuinka pienenä olin niin katkera kun pikkusisko sai syntymä- ja nimipäivä lahjat erikseen.

Suuria juhlia en järjestänyt itse päivänä vaan yritin juhlistaa synttäreitä rentoutumalla. Yritykseksi se rentoutuminen hieman jäi kun luvassa oli siivousta, muuta pientä puuhaa ja naapurin kahvittelua. Synttärikakun sijaan tein ison kasan banaanilettuja ja suuntasin kahteen otteeseen salille venyttelemään. Lauantaina oli pienet illanistujaiset mun ja toisen kaverien synttärien tiimoilta. Aiemmin  päivällä olin ehtinyt pitää jo omanlaiseni pirskeet salilla jamikaverien kanssa. Meidän ihana BodyJam ohjaaja jää lomalle ja lauantaina pidettiin viimeinen disko kuukauteen. Fiilis oli kyllä sen mukainen: itselläni aivan kirjaimellisesti sukat pyöri jaloissa ja housut oli tippua vähän väliä :D

Muuten loppuviikko on mennyt relatessa. Toisaalta koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:







Olin loppuviikkona myös hoitamassa Lauran pieniä karvapalloja eli kaneja. Ensimmäinen kerta ikinä kun hoidan kaneja, joten hieman jännitti. Hyvin se kuitenkin meni ja hauskaa oli :) Vaikka olinkin uusi tuttavuus kaneille, vei uteliaisuus voiton. Kännyn kameran linssissä taitaa olla kaikkien kanien nenänpään kuva. Tässä vielä muutama kuva sulopalloista:

Herra Lumi

Neiti Siiri

Herra Muffe

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Hikoilusta ja nesteytyksestä

Mä olen sellainen ihminen, joka omaa välillä turhankin paksun kallon ja opettelee "mielellään" asiat kantapään kautta. Vaikka olenkin luonteeltani perfektionisti olen kuitenkin sitä mieltä, että virheistä oppii parhaiten. Omalla kohdallani ehkä juuri sen takia, koska ne virheet säilyvät mielessä pisimpään. Välillä on kuitenkin hyvä saada pieniä muistutuksia ja tänään sain yhden sellaisen.

Kulutin tänään monta tuntia Helsingissä kun kävin kavereita moikkaamassa. Asiaa oli aivan rutosti joten kunnon syöminen unohtui sillä en kokenut olevani nälkäinen  ja vedenjuontikin oli vähäistä. Kotona nakkasin suuhuni hieman kanaa, kaurapuuroa ja banaanin ennen kuin suuntasin salille spinuun. Yleensä spinningtunneille otan mukaan kaksi isoa vesipulloa, joissa molemmissa on suolaa tai toisessa mehua. Tänään laitoin vain toiseen vesipulloon suolaa ja sitäkin vain hitusen (kun oli mukamas niin kiire etten jaksanut/viitsinyt laittaa sitä molempiin). Spinnatessa mulla yleensä pukkaa hikeä suurin piirtein Atlantin verran eikä tämä päivä ollut poikkeus. Kuitenkin tänään polkeminen tuntui laahaavan pahasti, ei olisi jaksanut käyttää suuria kierroksia eikä juosta nopeasti.



Pariin otteeseen 45 minuutin polkemisen aikana päässä pyöri ja oli aika sumea olo. Vasta loppumetreillä kovaan luukallooni syttyi valo: Ei se ruuan vähyys vaan liian vähäinen suolan ja sokerin saanti tunnilla! Tänäänkin kun tosiaan satulan päältä hyppäsin niin meinasin vetää lipat liukkaalla lattialla olleeseen hikimereen... Runsaasti hikoillessa kropan aineiden tasapaino menee sekaisin ja jos haluaa saada kaikki tehot irti treenistä niin suolan, sokerin ja veden tasapainosta täytyy pitää huoli myös treenin aikana. Tai vaikkei treenaisikaan ja makaisi vain auringossa, niin ei ole kiva tunne jos koko loppupäivän on vedoton olo ja oksettaa.



Pitäkää siis huolta ettette juo kuumina päivinä tai salilla vain vettä. Käyttäkää urheilujuomaa, lisätkää veteen suolaa tai juokaa mehua. Ellette nyt aivan välttämättä halua tätä itse oppia kantapään kautta...

Tässä muutama linkki aiheeseen liittyen:
Ravinteiden täsmäkäytöstä
Suolatasapainon ylläpidosta

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Eka kerta takana

Moni varmaan tämän tietääkin, mutta sanonpa sen kuitenkin: Mä rakastan spinningiä! Hyvä musiikki tuo ihanan fiiliksen ja biiseihin alkaa suhtautua jotenkin eri tavalla. Tutut spinnaajat ja mahtava ohjaaja tsemppaa jaksamaan loppuun asti ja ylittämään itsensä. Voi polkea vuoden ympäri ilman pelkoa rankkasateesta tai jäisistä teistä. Ja ennen kaikkea rakastan ehkäpä kierolla tavalla sitä halvatun poltetta alakropassa kun tunnin aikana piiskaa itseään uusiin sfääreihin ja tunnetta kun ei meinaa saada jalkoja irti pyörästä, siitä ankkakävelystä puhumattakaan (portaiden nousemisen ja laskemisen tyyliä en osaa/kehtaa edes selittää).

Parisen vuotta sitten aloitin spinningin kokeilun basic-tunneilla ja jäin heti koukkuun. Aluksi järkytyin aivan tajuttomasti siitä kuinka paljon ihminen voi hikoilla alle tunnin aikana tai siitä kun seuraavana päivänä ei vain yksinkertaisesti pystynyt istumaan. Kuitenkaan ei tarvittu sitä viittä kokeilukertaa rakastumiseen vaan yksi riitti. Vieläkin hymyilyttää kun ohjaaja tuli muutaman spinningtunnin jälkeen sanomaan mulle henkilökohtaisesti, että voisin siirtyä jo cardioon kun kuulemma musta näki että energiaa riittää :)




Ja sen jälkeen!
Fiilis ennen spinua...




















Tänään mulla tuli vaihteeksi eteen se kuuluisa eka kerta. Kaveri ohjaa heinäkuun ajan meidän salin maanantain PowerRacet, joten uskaltauduin vihdoin ja viimein kokeilemaan kyseistä tuntia. Näillä tunneilla mennään maksimi- ja vauhtikestävyyden ylärajoilla (ja ylikin) miltein koko tunnin ajan. Tunnin mittaisessa setissä oli välissä kaksi vaihtoehtoista palauttelua, muuten tykitettiin täysiä. Spinningsaliin astelin sellaisessa ounou-fiiliksessä kun olin jo ehtinyt aiemmin päivällä polkea työ- ja salimatkaa kymmenen kilometrin verran vastatuuleen. Mahtava musiikki ja sitäkin mahtavampi ohjaaja Laura tsemppasi ja psyykkasi kuitenkin koko tunnin ajan repimään itsestään 110% irti. Yllytyshulluna oli tietenkin ne palautuksetkin pakko jättää pois välistä. Kuusikymmentä minuuttia oli aivan liian nopeasti ohi. Vaikka takalisto oli aivan tulessa, ojentajat arkoina ja päässä hieman pyöri niin olo oli sanoinkuvaamaton! Mikään ei voita sitä tunnetta kun tietää antaneensa kaikkensa ja voittaneensa itsensä :)

Kotiin päin pyöräillessä hymyiltiin auringon kanssa kilpaa!

Spinning tuntuu olevan monelle melko mustavalkoinen liikuntamuoto. Joko sitä rakastaa tai sitä vihaa. Kannattaa kuitenkin antaa sille mahdollisuus ja kokeilla spinua uudestaan vaikkei olisi pitänytkään siitä vähän aikaa sitten. Eri ohjaajien tunteja kokeilemalla voi löytyä itselleen oikea match ja "kilpakumppanin" kanssa hikoileminen on aina kaksin verroin hauskempaa! ;)

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Mitä mä olen oikein tehnyt?

Kaveri tutustutti mut HeiaHeiaan jo viime vuoden puolella, mutta "vasta" tämän vuoden alusta asti oon merkinnyt tunnollisesti Heiaan kaikki mun treenit, kunnon venyttelytuokiot ja joitain hyötyliikuntoja. Nyt Heiassa on tallennettuna mun puolen vuoden treenit ja mielenkiinnosta ajattelin katsoa mihin sitä aikaa on tullut käytettyä.

En ole aikaisemmin tajunnut (lue: jaksanut) kunnolla katsella mun tilastoja, vaan silloin tällöin vilkaissut niitä. Mun Heian käyttö on keskitttynyt vielä vain omien treenien merkitsemiseen ja muiden tsemppaamiseen.

Tämän näköinen on siis tämän vuoden Top5- tilasto:
1. BodyJam
2. Kuntosali
3. Spinning
4. Venyttely
5. Core training

Ja yllätys yllätys BodyJam löytyy ykkösenä mun listalta kuntosalin tullessa toisena. Aivan alkuvuodesta kuntosali jäi tosi pahasti aerobisen alle, mutta nyt oon alkanut saamaan kunnon otteen raudasta. Viime vuodesta lista eroaa hieman siinä, että silloin BodyCombat ja BodyPump olisivat varmasti olleet mukana tossa listassa. Olisi vain pitnyt kuunnella kaveria ja aloittaa se Heian käyttö jo viime vuonna niin olisi jotain mihin verrata, oma muisti kun on mitä on! :D 163 tuntia treeniä tänä vuonna on toisaalta hyvä luku, toisaalta taas melko masentava lukema. Tässä tuleekin se syy siihen:

Perinteiseen tapaani alkuvuonna oon ollu pariin otteeseen kipeänä. Yhteensä sängyn pohjalla vietettyjä päiviä on ollut 30. Kun jakaa tuon luvun kolmeen kertaan ja miettii kuinka kunto ehtii romahtaa pienessäkin ajassa, eikä heti sairaspäivien jälkeen pääse 100% treeniin kiinni niin aika nihkeästi omasta mielestäni on  alkuvuosi sujunut. Mutta jos ottaa asian positiivisella matematiikalla: Yhden kuukauden olen ollut kipeänä ja viisi kuukautta treenaillut tänä vuonna enemmän tai vähemmän elämäni kunnossa. 5x30= 150 päivässä olen saanut treenattua 162 tuntia. Heti näyttää paremmalta! ;D


Tämän löysin nyt ensimmäisen kerran Heiasta muutaman - kröhöm viiden - minuutin etsimisen jälkeen. Aika mielenkiintoiselta näyttää. Pari huomautusta tähän on kyllä pakko sanoa. Ensinnäkin olen vienyt koiria lenkille useammin kuin noi neljä kertaa! Lakkasin hyvin pian merkitsemästä koiralenkkejä Heiaan, koska meidän koirat on sellaisia kukkaispoiki jotka tykkää haistella tienpenkkoja metrin välein joten ei sitä voi edes hyötyliikunnaksi kutsua. Crossarilla, juoksumatolla ja soutulaitteessa oon huomattavasti enemmän aikaa käyttänyt kuin tilasto antaa olettaa, mutta sisällytän sen yleensä kuntosaliin.

Nyt on pakko alkaa lopettelemaan ettei tule aivan liian kiire. Lähden nimittäin pian lauantain diskoon eli BodyJamiin ja sieltä suoraan töihin! Hyvää viikonloppua kaikille! :)

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kyytiä corelle


Tää viikko ja kuukausi (miten ihmeessä voi olla jo heinäkuu?) alkoi eilen tunnin venyttelyllä, joten tänään oli korkea aika suunnata salin puolelle tekemään jonkinlaista treeniä. Pikaisen miettimisen jälkeen päädyin coren rääkkäämiseen. Muutaman minuutin "intervallisoudun" vedin treenisetin alle lämmöksi. Soutulaitteesta kun saa näpyteltyä esiin sellaisen wattitaulukon, josta näkyy soudun tehot niin olihan mun sisäisen lapsen pakko päästä kokeilemaan miten kovaa pääsee ;)

Soudun jälkeen oli tiukan puolituntisen treenin vuoro. Toistojen en niinkään kiinnittänyt huomiota vaan keskityin kunnolla lihasten työhön. Annoin vatsalihasten siis tehdä kunnolla töitä mm. pidentämällä rutistuksia ja jatkoin jokaista liikettä maksimitoistoin.

Tällä setillä mentiin:
Lantionnosto penkillä (pito ylhäällä muutaman sekunnin ajan)
Side crunch matolla
Istumaannousu painon kanssa
Crossover crunch
"Pumppaus" (yläselkä irti lattiasta)
Side crunch levypainoilla
Rutistus levypainon kanssa

Aikamoinen sillisalaatti treeniksi... Jokaista liikettä tein noin viisi minuuttia totaaliseen väsymiseen asti. Todella hyvän poltteen sain aikaiseksi tuolla setillä! BodyJamin aikana vasta huomasinkin kuinka hyvän. Afromeininki oli täyttä tuskaa ja ilmeet oli varmasti sen mukaiset :D Onneksi en tälläkään kerralla muistanut ottaa nilkkapainoja mukaan, vaikka niin oonkin uhkaillut. Jalat ei olisi nousseet enää lattiasta nilkkapainojen kanssa.

Nyt on aivan pakko suunnata sänkyyn nukkumaan. Vatsaa kihelmöi jo siihen malliin, että huomenna on oloja ja todennäköisesti pahoja sellaisia. Kynän nostaminen lattialta tekee jo nyt tiukkaa. Auts..

Hyvää alkavaa heinäkuuta kaikille!