Helsinki Midnight Run 2016

Innostuin jo alkuvuodesta oikein kunnolla sekä pyöräilystä että lenkkeilystä. Siitä huolimatta en ollut oikeastaan ajattellut osallistuvani tänäkään vuonna Helsinki Midnight Runiin. Vuonna 2014 osallistuin kyseiseen tapahtumaan ensimmäisen kerran, mutta viime vuonna jätin sen välistä kipeiden jalkojen takia. Plantaarifaskiitista kärsivänä ei tuntunut oikein mielekkäältä lähteä juoksemaan ja kipeyttämään jalkoja vielä enemmän. Varsinkin kun päivät olivat usein pelkkää taistelua kävelemisen suhteen kun oli ollut paikallaan vähäsenkin aikaa.

Ensimmäisessä Midnight Runissani kului aikaa 1:10:16. Ajattelinkin silloin, että jos ja kun menisin uudestaan juoksemaan niin pitäisi pyrkiä parantamaan aikaa tai ainakin pystyä samaan. Jalkakipuiselle toi oli hyvä syy sille miksi ajattelin olla osallistumatta. Jos viimeksikin juoksin niin kyllähän seuraavalla kerralla pitäisi mennä myös ihan samalla lailla vaahto suussa.

Kesän aikana työkaverini sai kuitenkin mieleni muuttumaan kun hän pyysi minua osallistumaan tämän vuoden juoksujuhlaan kanssaan. Kaksi seikkaa sai mut heittämään tekosyyt menemään: Pääsisi fiilistelemään lenkkiä hyvässä seurassa ja tavoitteena olisi päästä reitti läpi noin puolessatoista tunnissa koska ystäväni olisi tuolloin 26. raskausviikollaan.

Ihan kuin olisin voinut enää kieltäytyä. Viime viikonloppuna se olikin menoa se!

Tänä vuonna ei paljoa ulkokuvia tullut otettua, sillä vettä satoi ja satoi ja satoi... Tapahtumapaikka oli aika tyhjä kun kävin kaverini kanssa kiertelemässä siellä pikaiseen. Napattuamme mukaan kupit kuumaa istuttiinkin yliopistolla kunnes oli aika siirtyä aloitusruutuihin kertakäyttösadeviitat päällä. Tehtiin tosin pieni kierros infopisteen kautta. Alla olevasta kuvasta huomaatte ehkä miksi... Vinkki: Katso paitaa!

Siinä odotellessa omaa lähtöä alkoi tuhansien muidenkin juoksijoiden hyvä fiilis tarttua ja tuumasinkin kuinka hyvä olikaan kun kaverini sai taivuteltua mut osallistumaan tänä vuonna Helsinki Midnight Runiin. Kymmenen kilometrin aikana ei kertaakaan kaduttanut. Ei vaikka lähdin aika tyhjältä pohjalta, sillä olin juuri ollut flunssassa ja vieläkin hieman yskitti. Oli siis hyvä, että raskaana oleva kaverini oli mukana pitämässä huolta sopivasta kävelytahdista. Itselläni kun meinasi välillä lähteä lapasesta vauhdin kanssa kun ei pitkään aikaan ollut päässyt liikkumaan kunnolla. Naurettiinkin matkan aikana, että mehän täydennetään toisiamme tänä vuonna tässä tilassa aivan loistavasti.

Tavoiteaika toteutui myös melko hyvin. Muutama minuutti meni tuon puolentoista tunnin päälle, mutta saatiin aika tästäkin huolimatta. Kaikista tyytyväisin olen kuitenkin omaan jaksamiseen muutaman viikon liikuntatauon jälkeen ja varsinkin seuraavan päivän olotilaan. Olin odottanut hirveitä jalkakipuja, mutta jalat olivat lähinnä vain väsyneet. Onnistunut reissu siis!

Seuraavaa juoksua odotellessa... ;)

Snapchat

 Minut löytää nykyään myös Snapchatista käyttäjätunnuksella turunennoora!

 Lisätkää ihmeessä minut & kommentoikaa vaikka tänne omat käyttäjätunnuksenne,

jotta voin seurata myös teidän snäppejänne :)

Kiitos Laura "pakottamisesta" Snapchatin maailmaan,

oon jo ihan pelkästään tällä viikolla snäppiuntuvikkona nauranut itseni aivan tärviölle!

Snäppäilemisiin!

0812

Vihdoin!

Eilen oli vuoden viimeinen tentti ja voin sanoa, että olo on aikamoisen helpottunut. Varsinkin kun viikonloppuna kävi pieni "hassu" juttu: Sähköisen tenttikirjan puolessa välissä lauantaina päivällä tuli ilmoitus, että kaikki kappaleet on varattuna. Menin siis eilen tenttiin lukematta toisen tenttikirjan puolikasta. Hieman kuumotti, mutta jotain sain vastattua. Ja jos totta puhutaan niin viikonlopun vietin aikamoisen raivon vallassa kun kokeilin avata e-kirjaa aamusta iltaan mutta eipä auennut. Google Books ei myös tietenkään tarjonnut minulle sitä osiota jota olisin kaivannut. Nyt osaan jo nauraa tapahtuneelle, mutta viikonloppuna verenpaine oli korkealla.

Syksy kun meni suurelta osin kirjoihin liimautuneena niin moneen kertaan on tullut mietittyä, että kuinka oonkaan jälleen osannut valita tälläiset kurssit joissa on paljon lukemista? Tuhat sivua luettavaa ensimmäisessä periodissa, toisessa noin 700 sivua... Positiivisesti jos ajattelee niin toisaalta tiedänpä 100% varmasti ettei kyseinen ala olisi minua varten. Lisäksi kun höyryjä on pakko ollut päästellä niin olen löytänyt liikkumisen aivan uudella tavalla. RPM ja lenkkeily löytyvät kalenterista nykyään säännöllisesti. Lenkillä viihdyn itseasiassa parhaiten pimeän tultua katulamppujen valossa. Napit korville ja koko maailma tuntuu häviävän.

Ensi vuoden koulukalenteria suunnittelessa aion pitää mielessä, etten ota jälleen liian paljoa hommia. Kursseja en valitse alustavasti muutenkaan paljoa jos vaikka sattuisi napsahtamaan graduidea tai harjoittelupaikka (apuva!). Muutenkin aion jättää itselleni enemmän aikaa. Nähdä kavereita enemmän viikonloppuisin tai meidän ihanien teemailtojemme parissa. Kierrellä ostoskeskuksia aivan rauhaksiin ja yrittää olla ostamatta mitään. Kirjoittaa enemmän postauksia. Olla vain, nauttia teestä ja erilaisia lukea lehtiä. Käydä useammin treenaamassa... Viime lauantaina jamittelin Lauran kanssa pitkästä aikaa ja ihmettelin kuinka näin ihana asia onkaan voinut jäädä näin vähälle. Onneksi Laura on yhtä yllytyshullu kuin minä, joten häntä ei tarvitse raahata pakolla salille kun innostuu ;)

Seuraavan kuukauden tulen kuitenkin menemään suurimmaksi osaksi fiilispohjalta, sillä sen suurempia suunnitelmia ei ole. Töissä alkaa olla kiirettä näin joulun alla, joten siellä tulee vietettyä aikaa. Mutta siihen kun on jo niin tottunut niin joulu ei tunnu joululta ilman kaupan kiireitä. Muuten mun kalenteri on ja pysyy avoimena jokaisen päivän kohdalla!

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille! :)

SEAL elkein syksyä kohti

Maisterin toinen vuosi on polkaistu käyntiin. Viime vuonna tuli tehtyä sen verran paljon hommia, että tämä vuosi tulee olemaan kurssien määrässä melko vähäinen. Töitä riittää silti riittää, kurssit kun ovat syventäviä ja kohta pitäisi alkaa valmistautua työharjoitteluun ja graduakin olisi kohta hyvä alkaa miettiä. Syksyn kuluessa voi olla tiedossa se kuuluisa graduahdistus jonka olen tähän asti pystynyt torjumaan...

...Jos on rankka työ niin pitää olla rankemmat huvit, näin sanotaan. Ajattelin siis saada mahdolliset stressit ja paineet kuriin aloittamalla jälleen Navy SEAL tyylisen treenin, muiden treenien ohella siis. Olen aikaisempinakin vuosina jo kokeillut muutaman kerran tätä (voit lukea niitä mm. näiden linkkien kautta 2014 ja 2013).

Kroppa on ehkä hieman kesäterässä, joten aivan täysiä en heti lähde liikkeelle. Fyysisen osuuden uskon sujuvan, mutta koska en tämän vuoden puolella ole paljoa juossut ajattelin ainakin alussa osan juoksuista suorittaa spinninginä. Lisäksi ajattelin ottaa ohjelmaan myös uimista.

Jos tekin kaipaatte syksyynne jonkinlaista ekstrahaastetta, 

suosittelen kokeilemaan kyseistä ohjelmaa.

Voin taata että näette joka viikko edistymistä, hymy on siis taattu!

Astetta enemmän potkua

Aloittaessani treenaamisen käytin paljon erilaisia proteiinijauheita, sekä palautumiseen että välipalana. Monia erilaisia jauheita ja merkkejä kävin läpi. Sekä maitoon että veteen sekoitettuna. Jossain vaiheessa tuli siihen touhuun stoppi kun en vain enää saanut pakotettua minkäänlaisia juomia kurkusta alas. Joka kerta kun yritin tuli vain lähinnä yökkäysrefleksi. Tulin siihen tulokseen, että jos en kerran treenaa kuin vain itseäni varten en tarvitse mitään erikoisia jauheita treenaamiseen. Tämän jälkeen "palautusjuomana" olen lähinnä käyttänyt raakakaakaota sekoitettuna rasvattomaan maitoon.

Latureita -ennen treeniä juotavia litkuja- en sen sijaan koskaan ollut kokeillut. Kai minä nyt treenata pystyn ilman lisäboostia? Vaikka olisihan se ihan kiva välillä jaksaa enemmän, mutta kyllä se espresson kofeiini riittää?! Laura tietää hyvin mun hieman epäluulon kaikkia tälläisiä jauheita kohtaan... Joten kun hän sai kokeiluun yhtä markkinoiden tehokkaimmista latureista muutaman pussin, sain toimia hänen kanssaan koehenkilönä.

Villimarjojen makuinen laturi hmm...

Shakeriin pussin sisältöä kaataessani hämmästyin aluksi jauheen määrää. Sitä kun tuntui olevan hulvattomasti. Tämä tosin saattaa johtua siitä etten ole käyttänyt mitään jauheita pitkään aikaan. Toinen hieman hämmennystä aiheuttava tekijä oli Lauran kommentti mausta: "Se voi olla aika sun mielestä todella pahaa." Heikompia voisi näinkin kannustava kommentti hirvittää, mutta mun kohdalla käänteinen psykologia toimii. Jos sanotte mulle etten pysty niin varmasti pystyn. Tai ainakin kokeilen. Valmistauduin kuitenkin siihen, että pääsen juoksemaan vessaan jos tarve niin vaatii.

Silmät kiinni, korkki auki ja kippis&kulaus...

Ensimmäinen ajatus: Tää EI ole pahaa? Olin niin valmistautunut hirveänmakuiseen juomaan etten osannut odottaa tälläistä. Maku oli suoraan sanoen mielenkiintoinen muttei paha ollenkaan. Villimarjojen (wild berries) maku maistui ehkä hieman esanssisen oloisena, mutta maistui kuitenkin. Koko juoma meni helposti alas ja mikä parasta: aivan pakottamatta.

Laturi pääsi ihan kunnon testiin, sillä suuntasin salille tekemään kunnon jalkatreenin. Pikkulapsen tavoin olin ehkä odottanut jonkinlaista hypertilaa, mutta jouduin tässä pettymään. En ollutkaan mikään vieteristä vedettävä lelu salilla. Mutta en voi sanoa etteikö jauheella olisi ollut vaikutusta. Jaksoin tehdä tavallista painavammilla painoilla treenin ja enemmän toistoja kuin yleensä. Huomasin treenin olevan tehokkaampi eniten siinä, että jalat tärisivät tavallista enemmän paikkojen välillä siirtyessä. Aivan mahtavaa!

Ennakkoluuloille ei kannata siis antaa valtaa aina, laturit toimivat oikeasti ja sopivat myös normitreenaajille. Tsekatkaa Lauran blogista lisää tietoa aiheesta! :)

Quest Bar maniaa

kuva

Quest Bar patukat, nuo tällä hetkellä luonnollisimmiksi ja parhaimmiksi proteiinipatukoiksi leimatut tuotteet, ovat olleet jo pitkään "in" fitnesspiireissä ympäri maailman. Monista blogeista olen lukenut niistä pelkkää hyvää ja tietenkin olen utealiaana palanut halusta päästä kokeilemaan kyseisiä patukoita. Proteiinipatukoista innostuin aloittaessani käymään salilla, mutta pitkään aikaan en ole niitä syönyt enää. Viime vuoden lopulla päätin kuitenkin ostaa muutaman Quest Barin kouluun välipaloiksi. Mukaan luontaistuotekaupasta tarttui neljä patukkaa niiden suolaisesta hinnasta (miltein 4 euroa kappale!) huolimatta. Koska ei sitä voi vain yhtä laatua maistaa. Maisteltavana mulla oli Chocolate Brownie, Chocolate Peanut Butter, Banana Nut Muffin ja Double Chocolate Junk.

Millaisia Quest Barit sitten olivatkaan?

Patukoiden kääre on jo sinällään hyvin houkutteleva, vesi herahtaa kielelle jo pelkästä kuoren tuijotuksesta. Heti ensimmäisenä huomaa patukan sisältävän runsaasti proteiinia (20g), paljon kuitua ja vain vähän hiilareita. Keinotekoisia makeuttajia ei ole käytetty ja maun luvataan olevan luonnollinen, ihan mahtavaa siis! Ravintosisältö lupaa pelkkää hyvää.

Kääreen avatessaan tuoksu on ihan ok ja sitä inhaa suklaakuorrutetta ei ole patukan ympärillä sormia sotkemassa. Itse olen syönyt monia erilaisia proteiinipatukoita ja niiden keinotekoisen maun lisäksi inhottavinta on juuri se "suklaakuorrute". Lisäksi suklaan palaset on Quest Bareissa oikeasti isoja eikä sellaisia, joita tarvitsisi metsästää suurennuslasin kanssa. Vaikka patukka onkin aika kova, niin se pehmenee mukavasti kun sitä mikrottaa.

Löysin siis uudelleen proteiinipatukat pitkän tauon jälkeen...?

Poliittisesti korrektisti voisin todeta tähän, että koska nämä patukat ovat sen verran hinnakkaita ei minunlaiseni tavallisen salillakävijän kannata niitä ostaa välipalaksi. Tottahan tuo periaatteessa on enkä siis valehtele jos sanoisin näin ja jättäisin asian siihen.

Suoraan sanottuna mielipiteeni on kuitenkin tämä: Quest Barit ovat aivan täyttä kuraa! Niiden maussa ei mielestäni ollut mitään luonnollista ja ne muistuttivat hyvin paljon toinen toistaan. Jos mulle oltaisiin annettu patukka ilman käärettä maisteltavaksi, en olisi osannut sanoa mitä makua patukassa on. Lisäksi tekstuuri ja maku erosivat muista proteiinipatukoista vain hieman. Se siitä markkinointiväitteestä, että nämä ovat ihan erilaisia muihin myytäviin proteiinipatukoihin verrattuna... Patukoiden kovuuden vuoksi niitä sai ilman mikrossa pehmentämistä jauhaa ja jauhaa ennen kuin pystyi nielemään yhtäkään palasta. Kuitujen määrä on hurja -yhdessä patukassa kuitua on n. 18g- ja jos kuitujen saanti on jo kunnossa niin yhdelläkin patukalla saa helposti yliannostuksen ja perästä kuuluu.

Nuo Quest Bar patukat olivat siis ensimmäiset ja viimeiset, jotka aion kyseistä tuotetta ostaa ja syödä. Mulle ei vain yksinkertaisesti mene kurkusta alas mitkään ns. keinotekoiset proteiinituotteet. Mieluummin otan välipaloiksi kouluun hedelmiä ja puuroa. Todettakoon kuitenkin, että tämä on vain oma mielipiteeni asiasta. Seison vakaasti sen takana, mutta en yritä kertoa muille pitäisikö heidän syödä tai olla syömättä kyseistä tuotetta. Itse käytän neljä euroani mieluummin johonkin ihan muuhun.

Uusia kujeita vuodelle 2015

Ensi vuonna alan laihduttamaan. 

Ensi vuonna aloitan uuden harrastuksen. 

Ensi vuonna olen rohkeampi. 

Ensi vuonna matkustan enemmän. 

Ensi vuonna...

Kuinka monen uusi vuosi on alkanut tälläisissä tunnelmissa?

Joka vuosi uuden vuoden lähestyessä alkaa sosiaalisessa mediassa ja lehdissä pyörimään samat keskustelunaiheet kuinka sitten ensi vuonna otetaan itseään niskasta kiinni joissakin asioissa ja tehdään vaikka mitä. Uusi vuosi tuntuu olevan aina mahdollisuus itsensä ylitykseen ja kun tsemppaamisen aloittaa ajoissa, voi mieluisia tuloksia saada aikaan. Kunhan siis tavoitteet ovat alunperin olleet järkevissä suhteissa. 365 päivän välein alkava muutosten aikakausi ei ole ehkä yhtä niin ahdistava kuin aloittaa jotain uutta joka maanantai. Tietysti tähänkin voisi tähdätä...

Viime vuonna postauksessa en virallisesti tehnyt mitään uuden vuoden lupausta vaan maalailin asioita, joita olisi kiva saada aikaan. Nyt lukaistessani tuon tekstin uudelleen on aika selvää ettei ihan niin käynyt. Treenimäärät eivät ole nousseet eikä stressaaminen hirveästi helpottunut. Hups. Mutta hei eipä tuo ollut virallinen lupaus...! Hieman silti ehkä harmittaa, mutta nyt kun alkaa uusi vuosi niin voihan sitä kokeilla uudelleen. Koulukalenteri kun näyttää suhteellisen kevyeltä.

Tänä vuonna aion kuitenkin tehdä varmaankin elämäni ensimmäisen virallisen uuden vuoden lupauksen, jota aion noudattaa koko vuoden. Tämä liittyy ruokavalioon, mutta en usko että sillä tavalla kuin mitä uskotte. Here it goes:

Vuonna 2015 aion vähentää lihansyöntiäni ja pitää lihattomia päiviä kaksi kertaa viikossa!

Vaikka haluan kantaa korteni kekoon eläinten hyvinvoinnin puolesta, tiedän etten halua ryhtyä suoraan vegetaristiksi koska let's face it - rakastan lihaa. Kuitenkin pienistä noroista ne suuret virrat syntyvät, joten olen varma pystyväni tähän. Tämän vuoden aikana (ja sen jälkeenkin!) aion siis vähentää lihansyöntiäni sekä ottaa yhä enemän huomioon lihan alkuperän. Kaksi päivää viikossa tuntui sopivalta näin aluksi, enemmän kuin olen yleensä ikinä ollut "lihattomalla" ruokavaliolla muttei liiaksi. Todennäköisesti aion myös ottaa mukaan yhden kalapäivän viikolle, sillä kalaakin on tullut syötyä hävettävän vähän.

Tälläisillä eväillä siis vuoteen 2015! :)

 Ja loppuun on pakko laittaa pakollinen yliampuva motivaatiokuva!

Helsinki Midnight Run 2014

Hengissä ollaan ja kymmenen kilometrin mittainen Helsinki Midnight Run on kunnialla suoritettu! Vieläkin on lauantai-illan jäljiltä väsynyt olo ja jalat ovat jumissa, mutta fiilis on mitä mahtavin :) Tässä raporttia lauantain kulumisesta.

Perjantain olin käyttänyt lepäillen ja hiilarivarastoja tankaten. Lauantaikin olisi ehkä periaatteessa kannattanut käyttää samloin, mutta millään en vain voinut jättää aamuista BodyJamia välistä. Kuten naureskelin kaverijamittajille niin se kävikin sellaisena lämmittelynä saunan kera. Loppupäivän vietin kiltisti leväten (tähän väliin on pakko mainita etten tosin millään meinannut pysyä paikallani jännityksen kasvaessa) ja tankaten ruokaa ja juomaa. Helsinkiä kohti lähdin autolla sillä Stadiumista hakemani starttipaketti sisälsi etulipun, jolla sai maksettua pysäköinnin vain neljän euron hintaan Qparkissa Helsingissä.

Senaatintorille saapuessani paikalle oli eksynyt muutama muukin kiertelemään. Paljon näki juoksijoita sekä kannustajia pyörivän esiintymislavan ja esittelytelttojen ympärillä. Itsekin kiertelin toria nauttien ilmaisista herkuista ja herättelin pikku hiljaa kroppaa tulevaa juoksua varten. Kuten olenkin aikaisemmin ehkä maininnut, niin en koskaan ole juossut kymmenen kilometrin lenkkiä. Tiesin, että edessä olisi siis aika haastava lenkki. Kävellessäni alueella kyselin muutamilta Helsinki Midnight Run paita päällä olevilta kanssajuoksijoilta heidän fiiliksistään ja aikaisemmista kokemuksistaan. Oli hienoa huomata kuinka paljon erilaisia juoksijoita tälläinen tapahtuma kerää yhteen. Naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, kokeneita juoksijoita ja ensikertalaisia, yksin tai porukassa juoksijoita. Suomalainen jurous ja hiljaisuus olivat unohtuneet kun toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelivat toinen toistensa kanssa avoimesti.

Hämärä laskeutui juuri sopivasti ennen lähtölaukauksia. Itse juoksin ryhmässä 4a. Lähtöalueella siirryttiin muutamaa minuuttia lähtöä aiemmin, jotta ehdittiin lausua juoksijan vala (kunnioitetaan toisia eikä törttöillä). Tasan kello 21:23 kuului ryhmäni laukaus ja lähdettiin matkaan valoshown saattelemina. Vaikka menin yksin juoksemaan ilman tuttuja tuon Midnight Runin niin 11 000 muun ihmisen keskellä olo ei ollut yksinäinen kertaakaan. Fiilis ja energia, jonka niistä ympärillä juoksevista ihmisistä sai on aivan sanoinkuvaamaton. En koskaan uskonut voivani juosta noin lujaa jo heti alussa tai pystyväni juoksemaan niin pitkään ilman, että jalat olisivat lähteneet alta. Ensimmäiset kolme kilometriä juoksusta juoksin lujempaa kuin koskaan hiljentämättä vauhtia edes ylämäessä. Tämän jälkeen matka jatkui vaihtelevalla nopeudella power walkina tai juoksuna.

Ettei aivan totaalisen positiiviseksi hattarapilveksi tämä kirjoitus aiheesta menisi niin täytyy todeta, että ehdin kirota itseni alimpaan maankoloon muutamaan otteeseen matkan aikana. Nilkka ei tykännyt alun superspurtista ja vesipisteiden juomat meinasivat muutamaan otteeseen tulla ylös, jolloin hiljentelin vauhtia hetkeksi. Kertaakaan mielessä ei kuitenkaan ollut lopettaa, juoksun kun olin aloittanut niin maaliin oli päästävä puolentoista tunnin puitteissa.

Maaliviivan ylitettyäni olo oli epätodellinen. Olenko mä oikeasti hengissä? Kurkussa tykyttävä sydän, läähättävä hengitys ja humalaisen hoiperteleva kävelytyyli kertoivat asian olevan näin. Juoksun jälkeen saatiin vielä palautukseen banaani, proteiinikerrosrahkaa, energiapatukkaa sekä nestettä. Laura lähetti mulle ystävällisesti tulokseni ja siinä vaiheessa meinasin todella pudota maahan...

Sen sijaan että pääsisin hikisesti maaliin ajassa 01:29:59 niin mun tulokseni oli huikea 01:10:16! En kovin usein sano olevani ylpeä itsestäni, mutta tämä tulos tuossa on asia jota aion hehkuttaa itselleni vähän väliä. I did it! I made it! I'm alive! Ja mikä parasta/hulluinta: en malta odottaa ensi vuoden Helsinki Midnight Runia! ;)

HMR tule jo...

Helsinki Midnight Run lähestyy nopeasti ja samalla jännittäminen alkaa kolkutella ovea. Äsken tuohon juoksuun oli monen monta viikkoa ja nyt se on jo muutaman päivän päästä! Ihmeen vähällä olen onneksi jännittämisessä päässyt toistaiseksi verrattuna siihen mitä luulin jännittäväni. Syke nousee oikeastaan silloin kun joku tuttu kyselee miten treenaaminen sujuu tai joko jännittää.  Juoksua varten treenatessa on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Hyvinä päivinä juoksuflow on ollut sellainen, etten ole ajatellut lenkin varrella yhtään mitään ja muistan lenkistä vain alun ja lopun Sportstrackeria tsekatessani. Huonoina päivinä olen ehtinyt manata itseni moneen kertaan kun usko omaan voimaan on ollut koetuksella.

Eilen fiilikset kasvoivat kuitenkin potenssilla sataan kun hain oman HMR starttipakettini Kampin Stadiumista. Paketti sisältää Helsinki Midnight Run paidan (joka on tämä vuonna ihanan lohenpunainen), kenkiin kiinnitettävän sirun sekä  rannekkeen. Juoksuvarusteitani täydensin Socin pannalla sekä Niken ihanalla käsivarsikotelolla. Sävyjen puolesta ne eivät ole ihan matchy-matchy, mutta kun jamista on saanut vaikutteita kaikenlaisten värien sotkemiseen yhtäaikaa niin en voinut vastustaa kiusausta. Mitäs tykkäätte?

Muutamasta epäilyksen hetkestä huolimatta tiedän ja uskon kuitenkin siihen, että maaliin asti pääsen. Kuten Laurakin on mulle monesti hokenut: "Kun luulet ettet jaksa niin sulje silmäsi hetkeksi - oletko oikeasti väsynyt? Sä jaksat kyllä vielä!" Vaikka kympin lenkki on todella haastava niin sen kyllä aion suorittaa tulevana lauantaina. Vaikka nelinkontin!

PS. Onko muita Helsinki Midnight Runiin tulijoita? Juoksijoita tai kannustajia? Mielelläni hengailisin samanhenkisessä porukassa ennen lähtöä tai vaikka maaliintulon jälkeen :) Omat kommentit, fiilikset ja vinkit  ovat myös tervetulleita täällä bloginkin puolella!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Kesäloman alkaessa olin ihan sitä mieltä, että tästä tulee ihan ultimate treenikesä. Treenaan, treenaan ja treenaan vaan! Nyt parin kuukauden jälkeen on olo tuon tavoitteen suhteen hieman puolinainen. Toukokuun loppu ja kesäkuun alkuviikot menivät treenien suhteen hyvin. Puntin puolella ei tullut niin paljoa huhkittua, mutta ryhmäliikunnoissa kävin suhteellisesti enemmän kuin alkuvuodesta. Ja paljon suuremmalla energialla! Kesäkuussa aloin lisäksi käydä kunnolla töissä ja kun olen sitä tyyppiä joka painaa satanen lasissa ja hikoilee jopa maitokaapissa niin työpäivät olivat hyötyliikunnallisesti hyviä.

Harmittavassa "suvantovaiheessa" olen ollut siitä asti kun mulla alkoi töistä kesäloma. Sain keuhkoputkentulehduksen ja siitä jälkiharmina revähtäneen kyljen. Harmituksen ja ärsytyksen määrä on ollut suuri. Sairaslomakin meni kotona pyöriessä ympyrää kun en tiennyt miten päin olisin ollut. Kaikkea olisi tehnyt mieli tehdä ja mitään ei olisi saanut tehdä. Kun olisi edes osannut rentoutua ja maata vain paikallaan koko sen ajan, mutta kun luonne on mikä on...

Nyt vihdoin ja viimein olen alkanut käymään kunnon lenkeillä ulkoilmassa. Juoksua en siis ole paljoa harrastanut, sillä pelkkä nopeatempoinen kävely on riittänyt saamaan hien virtaamaan oikein kunnolla. Kuka nyt haluaisi työpäivän jälkeen lähteä sisälle hikoilemaan kun voi nauttia aurinkoisesta säästä? Sään lisäksi mulla on ollut toinen hyvin tärkeä syy käydä lenkillä mieluummin kuin salilla rautaa nostelemassa. Syy on nimeltään Helsinki MidNightRun. Lupasin Lauralle osallistuvani siihen jo viime vuoden puolella, osallistumismaksu maksettiin alkuvuodesta ja siitä asti olen yrittänyt valmistautua tuohon "koitokseen". Koitokseen todellakin, koska en ole koskaan juossut noin pitkää lenkkiä. Tai yleensäkään harrastanut kunnolla juoksua.

Tuo juoksutapahtuma on tuntunut koko aika niin kaukaiselta. Sehän on vasta joskus syksyllä? Hups vaan ja huomaan sen olevankin jo kuukauden kuluttua... Apua :D Nelisen viikkoa aikaa muuttaa itseni juoksijanalusta kymmenen kilometrin pinkojaan. Mission impossible? Not! Onneksi olen yllytyshullu hullujen asioiden suhteen, joten tämä haaste otetaan vastaan mielellään. Periksiantaminen ei kuulu mun luonteeseen vaikka mistä olisi kyse.

Nyt olen suunnitellut (kovasti ainakin yrittänyt) itselleni juoksutreenikalenterin, jolla boostaan itseni sille tasolle että selviän kymmenen kilometrin juoksusta hengissä maaliin asti. Tavallisten salitreenien lisäksi seuraavien viikkojen ajan käyn lenkillä kolmesta neljään kertaa viikossa. Alla ovat treenien sisällöt, fiiliksen mukaan järjestelen niitä viikoittain ja niin että kroppa ei totu tiettyyn järjestykseen:

1. lenkki: Perus kävelylenkki, kuitenkin niin että hikoilen.

2. lenkki: Intervallityyppinen lenkki, pätkä maksimivauhdilla ja kävellen. 

3. lenkki: Kestävyyttä hölkkäämällä koko lenkki.

(4. lenkki: Reipasta kävelyä, hölkkää ja juoksua fiiliksen mukaan.)

Miltä kuulostaa? Luuletteko, että tälläisellä aikataululla ja järjestelyllä onnistuu?

Itse aion ainakin yrittää ja katsotaan miten käy! :D

Navy here I come again!

Viime vuonna kerroinkin jo yhdestä päähänpistostani: Navy SEAL treenistä. Lauran kanssa puhuttiin viikonlopun aikana kuinka meillä molemmilla on treenimäärät laskeneet koulukiireiden takia. Puhe kääntyi pian tuohon mun tekemääni yhdeksän viikon kokeeseen. Hyljetreeniin kuten Laura asian ilmaisee. Sehän siis koostuu juoksusta, uinnista (jonka voi korvata vaikka spinningeillä) sekä fyysisestä osuudesta (istumaannousu-leuanveto-punnerrus).

Viime syksyn jälkeen en ole tehnyt Navy SEAL treeniä kokonaisuudessaan muutamaa juoksukertaa lukuunottamatta. Siihen kun vielä lisää punttitauon niin voitte arvata millaisilla tuloksilla mentiin kun eilen ensi kertaa tein yläkroppaa pitkästä aikaa salilla. Varsinkin kun sitä piti yrittää samoilla painoilla kuin ennenkin. Hermostus oli suuri kun treenin jälkeen huomasin, etten jaksa yhtään ns kunnon punnerrusta. Älkääkä sanoko ettei mun logiikka muka pelaisi tässä asiassa?! :D Kauaa ei tarvinnut tuumailla ennen kuin päätin, että testaan tänä keväänä itseäni uudelleen tuolla treenillä ja yritän saada sen myös pysyvästi kalenteriini. Nyt kun koulu alkaa olla loppumaisillaan viimeisiä rutistuksia lukuunottamatta niin mitäpä muutakaan mulla olisi kuin aikaa!  

Nukkua. Nähdä kavereita. Relata. Ja treenata!

Ja varsinkin rääkätä itseäni Navy SEAL treenillä!

kuva

Tämä on siis ehdottomasti kevään hittikävelytyyli. Kokeilkaapa tekin ihmeessä! ;)

Tosi rytmikästä

Eilen mulla oli viikon ainoa vapaapäivä töistä. Pitäisiköhän sitä nukkua pitkään...? No ei! Heräsin jo aikaisin lukemaan tenttikirjaa. Pitihän pala yliopistoa saada lomalle ettei vaan taidot pääse ruostumaan. Toisin sanoen mulla kun ei ole muita kouluhommia niin saisin luettua yhtä kirjaa kevään neljästä suuresta kirjatentistä alta pois.

Kirjan pänttääminen sai jäädä kun suuntasin Lauran kanssa salille aamupäivällä. Laura aikoi harjoitella rytmistä voimistelua ja koska mulla ei ollut mitään tiettyä salitreeniä tiedossa, niin Laura sai houkuteltua mut mukaansa. Laurahan on harrastanut rytmistä voimistelua ja ihan kilpaillutkin, joten opastus oli tosi tasokasta.

Mä kun tosiaan olen "voimistellut" viimeksi ala-asteella. Sekin oli lähinnä aikamoista leikkiä eikä voimistelua sen tarkassa merkityksessä. Oikeastaan siitä asti olen sitä vältellytkin ja harrastanut muunlaista liikuntaa koulutunneilla. Taklaamiseen keskittyvää lätkää esimerkiksi. Pakollisen koululiikunnan ohella en muuten liikkunutkaan ennen salin löytämistä.

Kun Laura alkoi opastamaan mua rytmisen voimistelun saloihin, niin mulla oli olo kuin norsulla posliinikaupassa. Vaikka Laura sanoikin olevansa hieman ruosteessa kun ei harjoittele rytmistä voimistelua enää monta kertaa viikossa, oli ne hypyt ja muut liikkeet aivan erilaisia kuin mulla. Niin ilmavia verrattuna mun tannerta tärisyttäviin pomppimisyrityksiin. Yritin mahdollisimman paljon vältellä peiliin katsomista, kunnes Laura käski katsomaan ja sillähän sitä tekniikkaa saikin hieman parannettua. Vaikka itsensä katsominen olikin erittäin surkuhupaisaa... Mun piti esimerkiksi loikata pari kertaa ja hypätä tasajalkaa ilmaan eräässä kohdassa. Olin aivan varma, että hyppäsin tasajalkaa kunnes katsoin peiliin. Koordinaatiokyky oli ehkä hieman hukassa.

Monta kertaa ajattelin juoksevani pakoon, sillä olin varma että näytän aivan täydeltä pelleltä yrittäessäni erilaisia liikkeitä. Mun ohjaajani oli kuitenkin kärsivällinen (ja piti pokkansa hyvin!) ja pakotti mut menemään oman mukavuusrajani ulkopuolelle. Olen viimeksi lapsena kokeillut kuperkeikkaa ja kärrynpyöriä tuskin koskaan, sillä ne on jotenkin aina pelottaneet mua. Laura vain totesi, että kokeile vaan kun et sä korkealta romahda niin ei voi sattua. Ihan muutamalla kerralla aloin saada homman ideasta kiinni ja olihan ne oikeastaan tosi kivoja. Jopa mun heikommalla puolella onnistuin kärrynpyörässä saamaan jalat hienosti yhdessä maahan (oli se takamuskin tiukasti maassa, mutta vasta jalkojen jälkeen!).

Summa summarum: Oman mukavuusalueen rajojen rikkominen kannattaa! Rytmistä voimistelijaa musta ei todennäköisesti ikinä saa, mutta hauskaa oli ja tekniikka alkoi hahmottua jo ensimmäisellä kerralla. Ja ihan kunnon treenistä oli kyse, sillä hiki virtasi jo ensimmäisistä minuuteista. Tänään herätessäni pakarat oli niin kipeät, että pääsin juuri ja juuri sängystä ylös.

...Mutta silti pääsisikö kokeilemaan sitä uudestaan? Nyt heti?

Vaniljalatte toimi päivän palkkarina. Loppupäivä menikin kofeiinihumalassa...

Horror Halloween

Happy Halloween!

Miten on viikonloppu sujunut? Tavallisesti vai naamiaisten merkeissä? :)

Itselläni pari viimeistä päivää oli kulunut töissä juosten (kaupassa siis olen töissä ja voitte kuvitella millainen hulina siellä on ollut), joten olisi ollut ihanaa nukkua pitkään lauantaina... Sen sijaan mun lauantaiaamuni näytti tältä: 

Ei, kyseessä ei ole krapula-aamu... Olin vain päättänyt aloittaa Halloweenin vieton kauhujen kauhulla eli kahden ja puolen tunnin HorrorSpinningillä. Jotta ei mene ohi niin korostetaan: 150 minuuttia täynnä hikeä ja irvistyksiä! Hulluksi moni varmaan haukkuisi (tai kehuisi?!) ja samaa mieltä taidan itsekin olla.

Kun tuon kauhun bongasin salin kalenterista niin varasin sen heti enempiä miettimättä. Joissakin asioissa munkin kohdalla vaan toimii se, että mitä hullumpi idea niin sitä varmemmin oon mukana :D Pariin kertaan ehdinkin jo hieman epäröidä, mutta astellessani salille mieli muuttui täysin. Meidän spinningsalin ikkunat oltiin peitetty ja pimeydessä loisti vain sinne tänne asetetut kynttilät. Lätkäisin mentaalisti itseäni takaraivolle siitä hyvästä, että olin edes kehdannut ajatella peruvani varauksen.

Lisäksi oli mukavaa huomata etten ollut ainoa joka olisi ehkä kaivannut pakkopaitaa, sillä paikalla oli ihan mukavasti porukkaa ;)  Kaksi ohjaajaa vuorotteli tuon "matkan" ajan, joten biisilistalta löytyi jokaisen makuun musiikkia. Mä olin aivan fiiliksissä rokahtavasta setistä, varsinkin kun parin vuoden takaisen rockspinningin biisejä soitettiin. Sitä nostalgian määrää, kylmät väreet oli taattu... <3 Siinä vaiheessa kun Avenged Sevenfoldin Nightmare alkoi soimaan niin olin aivan toisissa sfääreissä!

Älkääkä tän siirapin perusteella luulko, että olisin joku superihminen tai että tuo rykäisy olisi ollut helppoa! Ei niin sinne päinkään! Hikeä pukkasi jo heti ensimmäisestä noususta asti niin paljon etten taida tarvita vähään aikaan mitään detox-kuuria. Alussa vauhtia hidasti hieman väärässä kohdassa kenkää ollut kloksi joka aiheutti erittäin ikävän kivun jalkaan, mutta kun vähän ajan kuluttua jalka turtui niin pystyi jälleen tykittämään täysiä ;D Ohjaajat osasivat pitää koko kahden ja puolen tunnin ajan yllä niin mahtavaa fiilistä ettei hyvä mieli kadonnut kertaakaan. Ei tälläisiä maratoneja jaksaisi joka viikko vetää, mutta näin silloin tällöin kyllä. Spinningsalista astellessani seinästä tukea pitäen olo oli kaikkensa antanut mutta ennen kaikkea onnellinen!

Before kuva! Känny olisi mennyt rikki jos spinun jälkeen olisin yrittänytkin ottaa kuvaa naamastani... :D

WOD!

Be careful what you wish for. Tämä tuli eilen tieteellisesti odistettua todeksi. Olin vähän aikaan sitten heittänyt Lauralle, että olisi mielenkiintoista kokeilla HIIT (High Intensity Interval Training) tyylistä treeniä. Kun Laura sitten ehdotti, että kokoaisi meille Crossfit treenin niin eihän siitä voinut kieltäytyä niin millään. Crossfittiä hehkutetaan nykyään vähän joka puolella, mutta niille jotka eivät tiedä mistä on kyse: Crossfit on toiminnallinen ja koko vartaloa harjoittava lyhyt, mutta erittäin intensiivinen treeni.

Eilen suunnattiin aamulla meidän salille testaamaan mistä meidät on tehty. Yleensä lämmittelen ennen treeniä 10-15 minuuttia, nyt matolla kului hölkäten aikaa vain 5 minuuttia jotta Cf- treeni ei kärsisi. Niin todellakin hölkäten! Minä, joka en ole ikinä hölkännyt tai juossut matolla. Koska näytän mun mielestä aivan täysin dorkalta! Kerta se on ensimmäinen ja uskalsin koska muita ei ollut ympärillä.

Laura rakensi meille tälläisen treenin:

" 7- WOD"
7x kahvakuulaheilautus
7x boxihyppy
7x punnerrus
7 kierrosta ilman taukoja

"10-WOD"
10 x maastaveto
10x burpee
10x leuanveto
5 kierrosta ilman taukoja

Sotasuunnitelma käytiin läpi pikaiseen ja menoksi. Jos kuvittelette, että nämä setit on helppoja niin mars salille ja teette ainakin kaksi kertaa molemmat treenit...! Jo ensimmäisen 7-WOD kierroksen jälkeen sydän jyskytti kurkussa ja kirosin itseni ties minne siitä hyvästä, että suostuin tähän. Luovuttaminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään, joten vedettiin toinenkin WOD pienen tauon jälkeen perään. 

Päivän quote: En mä voi kuolla kun eka wod on vasta takana ja toinen jäljellä...

 

Onneksi salilla ei ollut paljon porukkaa ihmettelemässä sitä kiroilua, hoipertelua ja lasittuneita katseita. Vaikka treenin aikana syke taisi olla maksimissaan koko aika ja oksennus meinasi pariin otteeseen lentää, treenin jälkeinen tila oli jotenkin oudolla tavalla euforinen. Vaikea kuvailla sitä tunnetta kun sekä kroppa että mieli tietävät tehneensä parhaansa ja ovat tyytyväisiä suoritukseen. Tämä treeni toi ihanaa vaihtelua treeniarkeen ja aivan varmasti tulen tekemään tälläisiä uudestaan.

Onko täällä muita yhtä hulluja innokkaita treenaajia vai jätättekö mieluummin välistä tälläisen?