torstai 6. helmikuuta 2014

Harmaita hiuksia ja hyviä makuja

Huhh! Kouluviikko alkaa olla jälleen lopuillaan. Koko aika on ollut niin paljon tekemistä, että nukkumistakaan ei ole meinannut ehtiä harrastamaan, puntilla kävin tänään ensimmäisen kerran... Niin ja siis juuri sen takia en ole ehtinyt tällä viikolla tänne kirjoitella, pahoittelut siitä :/

Nyt piti kuitenkin päästä pitämään taukoa tenttiin lukemisesta ja mikä sen parempaa kuin kirjoittaa sormet syyhyten tänne postausta (jotain kouluun liittymätöntä, en mainitse nyt enää sanallakaan koko asiasta tässä postauksessa...) !

Ruokalinjalla jatkan edelleen, sillä muutamaa mulle uutta makuyhdistelmää olen tällä viikolla ehtinyt maistella. Onko nämä teillekin uusia tuttavuuksia vai jo "vanhoja"? 

Pitkään olen miettinyt uusia käyttötapoja maapähkinävoille, kyllästynyt en todellakaan ole siihen mutta uusia ruokia on aina kiva kokeilla (varsinkin herkullisia sellaisia!). Kiitos Marrun, mulla on jälleen yksi resepti lisää maapähkinävoilistalla. Riisikakkua, maapähkinävoita ja päärynää päälle! Yhdistelmä kuulosti aluksi aika oudolta, mutta toi on oikeasti aivan törkeän hyvää! :)



Yhtenä päivänä huomasin lukeneeni tenttiin niin mallikkaan keskittyneesti, että lounasaika oli mennyt ohi ajat sitten. Vatsa kuristen etsin nopeata ruokaa jääkaapista ja se löytyi paistettujen kananpalojen muodossa. Täysjyväcouscousit lautaselle kuumaan veteen viideksi minuutiksi, tilkka oliiviöljyä, kanapalat ja pestoa päälle. Avot! Täyttävä lounas on valmis. Kiire kun oli mukamas niin rouskutin samalla puolikkaan kurkkua sellaisenaan... Yhdestä desistä "raakaa" couscousta tulee muuten miltein soppalautasen kokoinen satsi syötävää, olkaa siis varovaisia sen kanssa!


Tämähän nyt uusi maku mulle ei ole, mutta laitetaan kuitenkin ;) Kuvan ihanuus siis on banaanilettua.


Herkkuhetken sain mahdutettua eilen hektiseen kalenteriini, sillä erittäin hyvä ystäväni Susanne sattui juuri sopivasti samaan aikaan Helsingin keskustaan kuin minä. Tartuttiin tilaisuuteen ja suunnattiin yhdessä Starbucksiin vuoden ensimmäiselle kahvituokiolle. Herkkujen kera tottakai... ;)


Herkkulakosta olen yrittänyt pitää kiinni, mutta tuon poikkeuksen tein enemmän kuin mielelläni. Ja tiedättekö mitä: ilman huonoa omatuntoa! Heh tänään kulutinkin ne kalorit salilla. Corea piti tehdä, mutta hieman lipsahti lapasesta kun lantionnostoa ja aasinpotkua smithissä "oli ihan pakko" päästä kokeilemaan jälleen. Alla kuva aasinpotkusta smithissä. Taisi olla ainoa julkaisukelpoinen nimim. paloautonpunainen on päivän kasvoväri... :D

6 kommenttia:

  1. Sapuskat näyttää tosi herkuilta!
    Ja tuo riisikakku-maapähkinävoi-päärynäkombo on kyllä niin hyvää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi riisikakku oli tosi hyvä idea maapähkinän seuralaiseksi. Mutta musta silti paras hetki siinä on kuitenkin sen maapähkinävoin nuoleminen veitsestä!

      Poista
  2. Tuo aasinpotku on miun ikuisuusprojekti! Yksin en uskalla sitä ekaa kertaa kokeilla, ja täällä kun ei hirveesti vielä noita salikavereita oo... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on smithissä vähän hankala kun et oikeastaan voi nähdä itseäsi peilistä, tai ainakaan mun salilla ei voi... Se on sitten aika "perstuntumalla" onko oikeassa asennossa. Mutta Anna smithissä on kuitenkin ne stopparit (ne siis että jos sattuisi paino tippumaan niin ottaa vastaan). Kokeile laittaa ne hyvälle korkeudelle ja anna tangon levätä sen päällä eikä niissä "pykälissä"?! :)
      Tai sitten räpsytä ripsiäsi miehellesi ja vaadi se mukaan salille ;)

      Poista
  3. Heh, mulla on herkkulakko 12.4 saakka :) Tuli vähän otettua haastetta Facessa vastaan! Hyvin on kuitenkin menny tähän asti.

    Ps. liityin lukijaksi, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohops, onnea herkkulakkoon! Paitsi eihän siihen tarvita onnea vaan itsekuria, mutta pointin ymmärrät varmaan :D
      Ja oikein paljon kiitoksia kun liityit lukijaksi! <3
      Sun ja Bettinan blogi näyttää myös niin hyvältä että liityn lukijaksi :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)