torstai 23. tammikuuta 2014

x100



Huomenna olisi tentti, joten koululle en tänään jaksanut raahautua parin tunnin takia ja olenkin viettänyt koko päivän tuohon tenttiin lukien. Arvatkaapa vaan onko tänään tylsistyttänyt ihan kaikki? Varsinkin se lukeminen, vaikka aihe onkin kiinnostava! Olisi vaan niin paljon kivempaa heitellä palloa koirille tai vaikka hinkata hammasharjalla lattialistoja :D

Tälle päivälle olin merkinnyt kalenteriin kuntosalin, mutta jotenkin toi tenttitylsyys iski siihenkin ja mietin jäisinkö vaan himaan kun ei vaan huvittaisi. Iltapäivällä sain itseäni niskasta kiinni (varsinkin kun lukeminen ei edennyt enää niin vauhdikkaasti) ja suuntasin salille. Mieli alkoi nousemaan heti kun ajelin kohti kuntosalia.

Halusin kokeilla jotain uutta salin puolella, että saisin oikein kunnolla aivoja tuuletettua. Tehdä jotain sellaista mitä en ole aikaisemmin tehnyt siellä. Salilaukkua pakkaillessani muistin erään treenin jota olin halunnut yllytyshulluna kokeilla jo muutaman kerran. Oma luovuus kun ei kukkinut, mutta onneksi netin ihmeellisestä maailmasta löytyy kaikkea kivaa. Ja löysinkin itselleni kunnon tappotreenin Muscle & Strenght sivuilta!

Mikä uusi juttu salin puolella? No sellainen kun "100 reps per set". Yleensä teen suurin piirtein 10 toiston sarjoja kolmisen kappaletta, joten tää oli kunnon shokkitreeni kropalle. Tarkoituksena on siis tehdä jokaista liikettä 100 toiston verran muutamassa erässä. Itse esimerkiksi pyrin tekemään 50 toiston sarjoja kaksi. Painoja saisi olla ehkä joku 30-40% siitä mitä yleensä käyttää, kuitenkin niin että toistojen suorittaminen tuntuu.

Tältä treeni näyttää:
Jalkaprässi
Leveä alasveto
Penkkipunnerrus 
"Olankohautus"
Vipunosto sivulle
Ojentajat taljassa narulla
Pohjenousu prässissä

Aluksi tuntui jotenkin nololta tehdä niin paljon pienemmillä painoilla kuin millä on yleensä tottunut tekemään. Vipareita kakkosilla? Sitä tunnetta ei kyllä kestänyt kauan... Kropan valtasi sellainen makea tuskan tunne, jota en ole kokenut salin puolella ennen. Lyhyitä sarjoja tehdessä hammasta purraan vähän aikaa, mutta ton sadan toiston sarjassa aika oli pidempi. Yllättävän monta kertaa ehtii siinä ajassa kirota itsensä juuri sinne alimpaan...! Ei todellakaan ollut keveä treeni.

Kyllä siis kannatti jälleen lähteä salille ja kokeilla uutta! Tämä treeni tuntui jo nyt ensimmäisellä kerralla sellaiselta, että voisin hyvin ottaa sen treenikalenteriin mukaan joka viikolle. Illan ainakin jatkan tällä teemalla ja nyt lähdenkin tekemään vielä viimeisen sarjan eli 100 sivua tenttikirjaa!

2 kommenttia:

  1. Haa, tämä tuli kuin tilauksesta!
    Suunnittelin salipäivää huomiseksi ja mietin kans, että mitähän sitä oikein tällä kertaa tekisi.
    Vois tehdä samantyyppisen treenin! Ehkä liikkeet ei kaikki samoja kuin tuossa sun treenissä, mutta tuon 100 toistoa. Voin vaan kuvitella kuinka nuo vipunostot tuntuu loppua kohti, vaikka painoa olis kuinka vähän, kääk..
    Joo mutta kiitos inspiksestä, huomista odotellessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraatioksi tää olikin tarkoitettu! Tota treeniähän voi siis muokata niin, että käyttää koko kroppaan tai vain ala/yläkroppaan, jalkoihin... Ihan miten vain haluaa! Sen linkin takaa löytyy lisätietoa :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)