keskiviikko 14. elokuuta 2013

You just can't describe this feeling...

Eilen salille lähtiessäni olo oli täysin erilainen ensimmäistä kertaa kokonaiseen kuukauteen (neljään ja puoleen viikkoon jos tarkkoja ollaan). Koko päivä oli kulunut jokonytjokonytjokonyt-fiiliksissä enkä ollut pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Satasen vauhti salille tuntui aivan liian hiljaiselta vaikka olinkin varannut hyvin aikaa siihen. Moni muukin saapui salille ajoissa aivan täpinöissään sukat jaloissa pyörien. Ilmassa oli iloa, jännitystä ja odotuksen viimeisiä hetkiä. Tavalliseen verrattuna oudonlainen puheensorina täytti pukuhuoneen. Treenivaatteet oli valittu tarkasti ja mahdollisimman värikkäät tamineet oli monen yllä. Sellainen oli varustus, ettei kovin monelle tunnille olisi kehdannut mennä sen näköisenä. Ai että mitä oli luvassa...?

...BODYJAM!

Tätä hetkeä oltiin hartaasti odotettu. Jamitunnit olivat kesälomalla kuukauden verran ja nyt saatiin jälleen meidän iki-ihana iltadiskomme käyntiin. Me muutamat oltiin ehditty tässä pienen ikuisuuden aikana jo hieman fiilistelemään jamiliikkeitä, mutta fiilis on aivan erilainen kahden kuin kahdenkymmenen käsiparin heiluessa ilmassa. Voitte vain kuvitella kuinka paljon meillä oli sanottavaa ja millaista kun ohjaajamme heitti että: "Onko ollut kiva loma jamista?" :D

Vaikka kuinka yrittäisi kuvailla sitä tunnelmaa, joka ryhmäliikuntasalissa oli ei pääsisi lähellekään. BodyJam on jokaisella kunnon jamittajalla niin lähellä sydäntä, että sen takia ollaan valmiita tekemään mitä vain työvuorojen siirtoa myöten. Neljän viikkoa oli ollut aikaa haikailla tän lempparitunnin perään ja nyt vihdoin ja viimein pystyttiin siirtämään se maaginen energia kropasta ulos. Illat ovat alkaneet juuri sopivasti hämärtymään, niin bonuksena saatiin ihana valaistus diskovaloilla ja neonvärisillä vaatteilla! Ohjaajan ei tarvinnut kahdesti käskeä laittamaan kaikkea peliin, sillä jalat leijuivat ilmassa jo ensimmäisestä biisistä alkaen. Kello tikitti jälleen aivan liian nopeasti  ja lopussa olisi tehnyt mieli huutaa meidän "inside joke" aivan tosissaan: Otetaanko alusta?

Nyt on treenimaailmassa jälleen kaikki kohdillaan <3

Lähde

2 kommenttia:

  1. Täydellisesti sait kiteytettyä munkin (ja varmasti kaikkien muidenkin) ajatukset eilisestä tunnista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)