Need for speed

Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun käytin koko aamupäivän kasvolihasten treenaamiseen haukottelemalla. Batteryn juominenkaan ei auttanut vaan kroppa tuntui olevan todella tukossa ja puoliunessa vielä töistä päästyänikin. Lisäksi mun vasen käsi alkaa olla jo sen verran "ärsyttävä" että visiitti lääkärille voisi olla hyvä idea. Mulla on jo pitkään vasemman käden sormet puutuneet silloin tällöin, mutta nyt vasen peukalo on aika arka kosketukselle ja tuntuu kuin jokin suoni vetäisi kädessä. Muutenkin oli jotenkin huono päivä.

Näiden seurauksena mua ei olisi huvittanut lähteä treenaamaan. Ei sitten tipan tippaa! Kaikki varmaan tietää sen tunteen kun kaikki on ihan sieltä ittestään ja mikään ei suju koko päivänä... Ihan hyvin voisi vaan jäädä makaamaan sohvalle telkun eteen sipsipussia rapistellen ja keksiä samalla aivan uusia kirosanoja. Muutaman tunnin kotona murjoteltuani päätin kuitenkin lähteä salille. Se parannuskeino kun ei ole koskaan aikaisemmin pettänyt. Eikä niin käynyt tälläkään kerralla!

Aloitin lämmittelyn juoksumatolla ja mietin samalla minkälainen treenimenu olisi tänään. Yläkroppaa tein sunnuntaina, alakroppa ei halunnut kokeilla suuria painoja eikä olo ollut niin energinen että olisin uskaltanut mennä kokeilemaan ensimmäistä kertaa pariin vuoteen attackia Lauran kanssa. Vaihtoehtoja punnitessani koin valaistuksen: Jospa jäisin matolle! Kuten mut tuntevat tietää hyvin, niin matto ei ole mikään mun lempilaite salilla ja pisin aika jonka olen sillä kuluttanut on ehkä vartin luokkaa. Siitäkin todennäköisesti 90% reippaalla kävelyvauhdilla nopeamman tahdin sijasta.

Alku meni siis reippaasti kävellen ja hölkäten Scooterin tahtiin. Pian uteliaana innostuin kokeilemaan kuinka nopeasti pystyn juoksemaan matolla. Onneksi lämmittelylaitteiden puolella ei ole peilejä, näytin varmaan aivan täydeltä idiootilta kun yritin pysyä matolla kovassa vauhdissa (pakkohan sitä oli kokeilla miten lujaa mä pystyn juoksemaan). Jotenkin omassa pääkopassa nousi mieleen kuva Frendien Phoeben juoksutyylistä... :D

Intervallityylisesti juoksin niin lujaa ja kauan kuin pystyin, jonka jälkeen reippaalla kävelyllä tasasin hengitystä ja siitä lähdettiin uuteen nousuun. En ole koskaan muuten nähnyt iPodin linkoavan niin nopeasti kun se tippui multa kesken kaiken matolle. Kerrankin oli tuuria eikä kukaan ollut mun takana... Eikä mun kahdeksan vuotias vanhus mennyt edes rikki! Ja voihan vitsi että juoksumatolla oli kivaa! Ei se juoksu ehkä sinänsä vaan se kuinka jaksoin oikeasti juosta niin lujaa ja niin pitkään. Ottaen huomioon sen että viimeksi olen juossut ehh kesän alussa? Kierolla tavalla kivaa oli myös se kuinka kovaa juostessa olo oli mahtava, mutta kävelyvauhtiin hidastaessani haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla :D

Teinpä muuten uuden ennätyksen juoksumatolla viettämässäni ajassa. Tadaaaaaaa:

Aivan oikein! Tunti eli 60 minuuttia eli nelinkertaisesti se määrä minkä maksimissaan olen koskaan  kyseisessä laitteessa kerralla viettänyt. Aloittaessani ajattelin pysyä ehkä maksimissaan puoli tuntia matolla. Puoli tuntia venähti 40 minuutiksi ja kolmen vartin mennessä rikki en pystynyt voittamaan kiusausta vaan vielä vartiksi oli aivan pakko jäädä juoksumatolle. Lopussa oli tajuttoman vaikeaa yrittää jäähdytellä ja ottaa rennosti vaikka jalat huusikin jo armoa. Infrapunasauna kruunasi mahtavan treenin. Tuskinpa tarvitsee sanoa, mutta tämä tyttö oli yhtä hymyä lähtiessään salilta :)