sunnuntai 18. elokuuta 2013

Motivation from pictures

Bulk. Train. Party. Repeat.

Tämän viikonlopun motto. Eilen pitkästä aikaa käytiin ulkona syömässä tyttöporukalla. Ei mennyt aivan nappiin sillä jouduttiin odottamaan pöytää vaikka oltiin tehty pöytävaraus ja paikka oli sen verran täynnä että ruokia odoteltiin melkein tunti. Ehdittiinpä jutella kunnolla siinä samalla ja saatiin iso nachoskulho talon tarjoamana. Treeni tai toisin sanoen juokseminen sujui tavallista paremmin, olihan alla tuhti tankkaus. Kolme kilometriä pääsin 25 minuuttiin! Salilta olikin hyvä suunnistaa jatkamaan iltaa kaverin luo ja sieltä porukalla baariin :)

Tänään on siis ollut pakollinen lepopäivä vaikkei oloja olekaan ollut. Koko päivä on kulunut oikeastaan miettiessä mitä sitä tekisi, joten mitään en ole saanut aikaiseksi hups :D Motivaatiota olen yrittänyt metsästää netistä kuvien muodossa. Pitemmittä puheitta tässä teillekin ihania kuvia päivän piristykseksi! :D




  







Ja sokerina pohjalla mun mielipide siitä, miltä näytän matolla juoksiessani :D



2 kommenttia:

  1. Hassua miten ruokatottumuksetkin toimivat eri ihmisillä eri tavoilla, itse mulla menee treeni ihan penkin alle heti jos syön jotain poikkeavaa normiruokavaliosta, on yleensä niin väsynyt ja löysä olo ettei siitä tule yhtään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mä pystyn syömään melkein mitä vaan kunhan sen on ainakin tuntia ennen treeniä. Jos sen jälkeen syö niin treenistä ei tuu yhtään mitään :S

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)