sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Navykuulumisia

Kirjoitin vähän aikaa sitten kuinka ajattelin aloittaa uudelleen Navytreenin. Treenit on nyt polkaistu käyntiin, tosin hieman erilaisella taktiikalla kuin  viime vuonna. Miten homma on edennyt?

Yhdeksän tiukan viikon putken sijaan olen ajatellut hieman pidentää hyljetreeniä aka SEAL treeniä kesää varten. Viikon pituiset jaksot aion siis venyttää kahteen tai kolmeen viikkoon. Ensimmäistä viikkoa olen tosin venyttänyt hieman enemmän koulun takia. Kuten kaikki voivat arvata olen pari viime kuukautta istunut tiukasti joko nenä tenttikirjassa tai tietokoneen ruudussa kiinni kouluhommia tehden ja lihaksia surkastuttaen. Kun olen päättänyt repäistä ja tehdä jotain tavallista kovempaa treeniä, niin kroppa on kyllä ilmoittanut asiasta. Eikä aina ihan parhaalla mahdollisella tavalla... Etenkin jalkapohjat ja nilkat tuntuvat vihoittelevan välillä. Liikkeelle olen siis päättänyt lähteä kroppaa kuunnellen etenkin juoksuosuuden suhteen, jonka teen siis aina juoksumatolla. 


PT eli fyysinen treeni on mennyt tottakai samaa "vauhtia". Eron viime vuoden kuntoon huomaa hyvin:


Punnerrus
Ehdottomasti tämän treenin "helpoin" osuus. Voima ei ole onneksi kadonnut kokonaan yläkropasta ja punnerrukset sujuvat suhteellisen hyvin. Tärisee, tärisee... Mutta setin loppuun asti jaksaa! Viimekin vuonna juuri punnerruksissa huomasin parhaiten oman kehityksen.

Istumaannousu
Istuminen ei ainakaan ole vahvistanut keskikroppaa! Viime vuonna istumaannousuosuutta tehdessäni en tukenut jalkoja mihinkään ja vatsalihakset sujuivat suhteellisen hyvin. Nyt on ollut pakko laittaa jalat vaikka seinää vasten, jotta saan kunnollisella tekniikalla vatsat tehtyä. Mutta kun mä haluan pystyä siihen samaan kuin viime vuonna jo nyt heti!! Pikkuhiljaa siis...

Leuanveto
Jos punnerruksien sujumisesta oli innoissaan, niin kunnon romahduksen huomaa juuri tässä. Ei suju ei... Kokeilin vähän aikaa sitten kuminauhoilla tehdä avustettuja leuanvetoja ja ne sujuivat tosin niin hyvin, että tiesi seuraavan viikon ajan tehneensä. Edelleenkään puhtaasti en leukoja pysty vetämään. Laura
kannustaa mua aina kun teen leuanvetoja chin upsina (kämmenet itseensä päin) ja ihmettelee kun
teen naisille fysiologisesti vaikeampia pull upseja (kämmenet itsestä poispäin). Tässäkin syynä lähinnä itsepäisyys, koska treeniin kuuluu oikeasti pull upsit. Odottelen pääseväni jälleen siihen kun viime vuonna sain helpommin tehtyä juuri noita jälkimmäisiä paremmin! Heh matkaa on... :D

Huomatkaa oikea ote!

Kesä on kuitenkin vasta alkamaisillaan... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)