keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Shop till you drop

Hahah ei nyt aivan. Hikistä hommaa se kuitenkin kaupan porottavissa spottivaloissa on. Varsinkin kun hakusessa on niinkin elintärkeät asiat kuin uudet treenikengät! ;)

Olen aivan täysin loppuunkuluttanut mun kahdet aiemmat treenikenkäni. Kenkien nykyisestä kunnosta kertoo se, että olen moneen otteeseen viskannut ne jamitunnilla pois kun paljain jaloin on ollut niin parempi tanssahdella. Kovassa käytössä olevat treenikengät pitäisi tosiaan vaihtaa noin vuoden välein. Se vain sattuu aina jostain kumman syystä unohtumaan. Nyt kun ohjelma vaihtuu BodyJamissa erittäin paljon hyppyjä sisältäväksi, niin uudet treenikengät tuli aivan must-hankinnaksi.

Pariin otteeseen olinkin jo viime viikkoina ehtinyt pyörähtää kaupoissa vilkuilemassa jospa löytäisin uusia popoja salille. Listalla oli myös uutta koululaukkua, talvikenkiä, mekkoa, housuja... Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kun lähdet kauppaan sillä "nyt on kyllä pakko löytää nää"-fiiliksellä, niin et varmasti löydä haluamiasi tavaroita. Samoin kävi mulle. Ei ollut kokoja, ei ollut sopivan näköisiä, värit oli hirveitä, ei mahtunut ja kiristi ja puristi. Veronpalautukset sai siis jäädä rauhassa tilille.

Tänään treffasin hyvän ystäväni Helsingissä ja jälleen kerran aivan sattumalta ajauduttiin Starbucksiin. Höyryävän kupin ja syvällisen keskustelun jälkeen päätettiin ihan pikaiseen käydä Mikonkadun Intersportissa tsekkaamassa tarjonta. Siellä silmiini sattui osumaan tämä ihanuus:


Behold Nike Air Max Fusion treenikengät. Kantaosassa on maksimaalinen iskunvaimennus, joka on erityisen hyvä juuri mun jalkojen kannalta (matalat jalkaholvit omaavana mun jalat kun ei tykkää hyvää iskuista). Päkiäosa on notkea, mutta ei anna liikaa myöten. Ja miten ihanan väriset noi onkaan...! Pari vuotta sitten en olisi varmasti edes vilkaissutkaan noita, mutta nyt ne lähti mukaan heti. Hyvä tuuri kävi kun oli enää toi yksi pari mun kokoa. Joskus näinkin päin... :)

Samaisessa kaupassa oli myös toiset ihanuudet. Niitä sain kuitenkin metsästää parista eri kaupasta ennen kuin löysin oman kokoiseni kengät Kampin Stadiumista (ja voitteko uskoa, nämäkin olivat viimeiset mun kokoa olevat siellä?!):


Nike Lunarglide +5 Shield juoksukengät. Pakko heti alkuun myöntää, että näissäkin viehätti heti ensin ulkonäkö. Tarkemmassa tarkatelussa huomasin etteivät nämä ainoastaan ole nätit vaan myös käytännölliset, sillä Shield ulkokuori suojaa vedeltä. Nämä olisivat siis nappivalinta märille juoksukeleille! Pohja on vaimennettu ja päkiäosa leveä, kuitenkin tukien jalan luonnollisia liikkeitä. Nämä istuivat mun jalkaan kuin valetut! Näillä aion juoksumatolla harjoitella juoksemista sekä käydä combatissa pomppimassa. Kengät myös loistavat valoissa aivan mahtavasti <3

Näillä kelpaa treenata seuraavan vuoden! Kunpa ne ei koskaan kuluisi loppuun... Nyt taidan mennä kengät kainalossa nukkumaan. Tai noh ainakin hymyillen kuin idiootti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)