sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Keveä päätös viikolle

Yliopiston ensimmäinen viikko on takana ja sen huomasi stressitasosta. Kuinka se voikaan heittää tollaista vuoristorataa? Mukava vastaus löytyi HeiHeian tilastoja tarkastellessani: tällä viikolla on tullut treenattua 11 tuntia. Taitaa olla mun ennätys vähään aikaan! Päivällä koulussa kandia pelkäävä tyttö rauhoittuu hyvin, kun suuntaa illalla salille :)

Otsikko on siis lähinnä ironinen. Tänään piti olla lepopäivä, mutta... Aamulla huomasin lupaavani mennä Lauran cardiospinningiin illalla ja että mun koiran lääke oli päässyt loppumaan. Niin ja autoa ei siis ollut käytössä. Pyörän selkään siis ja menoksi! Ensiksi polkiessani ärsytti, sillä olin ollut täysin valmistautunut lepopäivään, mutta aivan ihana ulkoilma sai hymyn pian huulille. Viimeistään siinä vaiheessa oli suu messingillä, kun apteekissa käytyäni pysähdyin jäätelökioskille ja nappasin loppuunmyynnistä kesän viimeisen jäätelöannoksen. Auringonpaisteessa ja juuri sopivan tuulenvireen heilutellessa hiuksia mieli lepäsi. Tankkaus oli tarpeen sillä tämän päivän saldoksi tuli 23 kilometrin pyöräily ja 45 minuutin hikoilu spinningissä. Illalla ei minkäänlaisesta huonosta mielestä ollut tietoakaan :)

Viimeisiä viedään ;)

Tänään mulla oli before-treeniruokana jotain aivan uutta mitä oon halunnut kokeilla jo pitkään: leivitettyä kesäkurpitsaa! En jaksanut alkaa etsimään reseptiä internetin ihmeellisestä maailmasta ja keksin siis itse ainekset, joten tarkkoja määriä en osaa tässä sanoa :D Tykkäsin todella paljon annoksesta, joten ajattelin tässä jakaa reseptin ja se menee näin:


Nappaa kesäkurpitsa kaupasta tai takapihalta ja viipaloi se noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Mitä ohuemmat viipaleet, sen nopeampi paistaa!

(Oliivi)öljyä paistamiseen, leivitykseen tarvitset korppujauhoa, suolaa ja mausteita oman maun mukaan. Itse nappasin hyllystä sisilialaisen pippurisekoituksen.

Sekoita kuivat aineet ja vatkaa kananmunan rakenne rikki. Pyöritä kesäkurpitsaviipaleet kauttaaltaan ensin kananmunassa ja sitten leivitteessä. Paista pannulla kunnes viipaleet ovat kypsiä sisältä ja päältä ihanan rapeita. Voilà leivitetyt kesäkurpitsat ovat valmiita!

Viipaleita voi napsia sellaisenaan tai rakentaa niistä ruoka-annoksen lisukkeiden kera. Kuvan annoksessa kesäkurpitsan lisänä on couscousia, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä vesimelonia.

Enjoy! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)