sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Aivan huippua!

Viikonloppu on kohta ohi vaikka sehän vasta alkoi?! Toisaalta ensi viikkoa odotan innolla kun pääsee kunnon treenirytmiin. Yskä kiusaa vielä vähäsen, muuten olo alkaa olla melko normaali. Kun ilma lämpenee kunnolla niin pystyn vihdoin ja viimein kaivamaan pyöräni esille. Kröhöm olen kyllä sellainen vilukissa, että lämpöä tosiaan tarvitsee olla kunnolla ennen kuin lähden satulan selkään. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä viimeistään korkkaan kesäkauden! Siitä sitten kesäkuukaudet pyöräilen töihin ja salille, 5-6 kilsaa per suunta.

Eilen pääsin BodyJamiin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin (lue: päälle kahteen viikkoon). Olo oli kuin superpallolla ja olisi tehnyt mieli hypätä halaamaan jokaikistä jamikaveria :) Hirveä ikävä on ollut! Tuntui että energiaa olisi riittänyt useampaankin tuntiin. Koko "jengi" oli kasassa ja täysillä fiilisteltiin kannat katossa. Huippusyke tunnilla oli 201! Jospa yrittäisi ensi tunnilla hilata tuota ylöspäin ja rikkoa mun ultimate BodyJamsyke joka on 205...



Iltapäivällä suuntasin siskon ja äidin kanssa Porvooseen serkkujen luokse juhlistamaan tyttöjen synttäreitä. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa :) Saavuttiin juuri sopivasti muiden vieraiden lähtiessä, joten saatiin olla ihan keskenämme ilman small talkia puolivieraiden ihmisten kanssa. Ollaan tosi läheisiä, joten jutellaan ja riehutaan aivan omalla tavallamme. Nytkin ohjelmassa oli vähän kaikkea Rammsteinin kuuntelun ja origamin välillä. Muutama tunti meni aivan liian nopeasti! :(

Eilen tuli myös käytyä hieman juhlimassa kavereiden kanssa ja tänään sain nukuttua univelkoja pois. Simahdin aivan täysin neljän aikaan aamuyöllä ja heräsin reippaasti kahdentoista jälkeen. Eihän tästä mitään lepopäivää tullut kuitenkaan kun iltapäivällä suuntasin salille ;) Nopean jamihetken lämmöillä oli hyvä siirtyä salille, jossa tein kevyen yläkroppatreenin. Salilta en pystynyt lähtemään ennen kuin olin hikoillut puoli tuntia infrapunasaunassa. Kaikki muu tuntui unohtuvan jälleen kun lueskelin lehtiä kaikessa rauhassa. Alla oleva kuva kuvastaa kuinka hyvin saunassa tuli rentouduttua:



Miten teidän viikonloppu on sujunut? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)