perjantai 31. lokakuuta 2014

Hyvän mielen juoma

Olen teen suurkuluttaja. On sitten mikä vuodenaika tahansa - kylmä tai lämmin - niin tee maistuu mulle aina. Ihan senkin suhteen teetä tulee juotua paljon, etten oikein osaa valmistaa vain yhtä kupillista vaan yleensä teen täyden litran kannullisen teetä. Piripintaan täytettynä tietenkin. Yksi tai kaksi kannu päivässä, ei siinä ole mun mielestä eroa. Eihän teetä voi juoda liikaa! Mitään teelaatua en diskriminoi vaan on sitten kyse valkoisesta, vihreästä tai mustasta teestä niin kaikki käy. Olen melko varma, että tämänkin voisi viinien lailla kääntää keskusteluun missä on paras jälkimaku tai kuinka pyöreä tai soikea suutuntuma on... Asiantuntija kun en ole niin sanon vain, että jokin teesekoitus (tai se viini) ei vain maistu mulle tai sitten se on hyvää.

Oli tee mikä tahansa on se mulle hyvän mielen ja olon juoma. Olen huomannut, että teetä juodessani pystyn keskittymään paremmin esimerkiksi tenttikirjan lukemiseen. Harvoin tulee televisiota tai lehtiäkään luettua ilman teekupposta. Bussimatkalla kouluun pystyn hyvin irtautumaan hetkestä nauttimalla teetä. Se yksi teekannullinen on mun päivässä saatava, sen verran addiktoitunut siihen olen. Ellei jokin tee ole superhyvää, en osta sitä toista pussia varastoon koska haluan joka kerta kokeilla jotain uutta, löytää vieläkin ihanampia teesekoituksia. Kaikki todellakin tietävät, että erilaisia teesekoituksia löytyy pilvin pimein. Tästä saisi aika hyvän koko elämän mittaisen projektin jos yrittäisi käydä kaikki läpi!

Long story short, ajattelin esitellä tässä muutaman kappaleen mun tämän hetken lemppariteetäni!

Forsmannin Päivän piristäjä sisältää mustaherukan lehtiä, kehä- ja hormankukkaa, vihreää oolongteetä, inkivääriä, seljanmaraa ja omenan paloja, mausteina luontainen hunaja- ja kerma-aromi. Teen sanotaan vaikuttavan piristävästi, lisäten vastustuskykyä ja antaen elinvoimaa. Tuon piristävästi kohdan allekirjoitan vahvasti. Lisäksi tee on ihanan raikkaan tuoksuinen, jo pelkkä sen haisteleminen tuo hyvän mielen.

Twiningsin Reviving Nettle & Blackberry sisältää nimensä mukaisesti nokkosta ja karhunvatukkaa. Lisäksi sekoitukseen kuuluu hibiskusta, appelsiininkuorta, ruusunmarjaa, luonnollisia aromeja selä lakritsinjuurta. Maun lisäksi parasta tässä teessä on sen aivan ihanan punertava väri! Maahantuojana toimii Punnitse&Säästä, joten tätä löytyy vain heidän liikkeistään.

 Punnitse&Säästä tuo Suomeen myös Clipperin Sleep Easy Infusion luomuhauduketta. Sekoitus sisältää kanelia, kamomillaa, rooibosta (kofeiiniton&antioksidantteja sisältävä tee), sitruunamelissaa, valeriaananjuurta sekä luonnollista appelssiiniaromia. Ihanan mieto nukahtamista helpottava teesekoitus.

Viimeisenä tässä postauksessa muttei todellakaan vähäisimpänä on viime jouluna ystävältäni Susannelta saamani joululahjatee. Musta irtotee, johon on sekoitettu mukaan kaakaopapumurskaa, hasselpähkinäaromia sekä suklaata. Taivaallisen hyvää! Vielä olisi yksi teeannos jäljellä tuota...

Nämä siis ovat tämän hetken lemppareita, kokeilkaa ihmeessä! 
Juotteko te teetä tai onko teillä jotain omia lemppareita?
Hyvää viikonloppua :)

4 kommenttia:

  1. Ai että toi piristäjä-tee kuulostaa kyllä pirun hyvältä! Kiitos vinkeistä Noora :)

    VastaaPoista
  2. Noita pitäis kokeilla. Juon itsekin paljon teetä, mutta kahvi maistuu myös...Tuolla mun viimeisimmässä blogiartikkelissa on aiheesta juttuakin, jossa puntaroin teen ja kahvin vaikutuksia, ja mainitsen uuden lempiteelajini... http://tanssitytto.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin tsekkaamassa sun postauksen ja jään odottelemaan mielipidettäsi jos ja kun maistat noita :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)