sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Proteiinipannarit

Löysin itseni äsken jälleen kerran keräilemästä banaanilettujen aineksia lounasta varten. Viikonloppuisin en halua miettiä sen pahemmin ruokavaliota, kuitenkin kohtuudessa pysyen. Esimerkiksi eilen söin lounaaksi/palautusruuaksi taivaallisen kanafetapastan nams! Nyt kuitenkin valkuaismassan käyttöpäivä oli lähellä ja keittiössä oleva ainoa banaani oli niin suloisen pilkullinen. Lisäksi olin unohtanut kämppää siivotessani syödä ja olon ollessa hieman heikko en jaksanut alkaa odottelemaan syötävää lettujen paistamista enempää. Saati sitten keksimään yhtään mitään muuta.

Kuten Anna eilen postauksessaan kirjoitti proteiinipannarin teostaan, niin meni tämä mun kokkailunikin hieman soveltamiseksi. Banaanin survottuani päätin heittää loput tölkissä olevat valkuaiset mukaan, jolloin niitä hulahtikin sen verran ettei yhtä kananmunaa tarvittu sekaan. Yleensä laitan proteiinilettuihini yhden kananmunan, koska keltuaisen kanssa mun mielestäni banaaniletut maistuvat paremmilta. Seosta sekoitellessani silmääni sattui osumaan toffee puddingjauhe, jota heitin mukaan lettutaikinaan parin kukkuraisen ruokalusikallisen verran. Taikinaa haistellessani tosin tajusin puddingjauheen olevan valkosuklaata, jota en yleensä käytä sen imelän hajun ja maun takia. Hups!

Lisää mielenkiintoisia makucomboja: Omenahilloa ja mustikkakeittoa pannarin päälle!

Vaikka olinkin valmis ihan periaatteesta syömään tuotokseni miten ikinä kävisikään, niin nuo pari pientä sattumaa eivät kuitenkaan haitanneet lopputulosta.Tästä letusta tulikin ihan hyvä! Tarkemmin sanoen pannarista, koska hulautin koko taikinan kerrallaan pannulle. Nälkäinen ei vain jaksa odottaa... ;)

Valkosuklainen proteiinipannari
1 kypsä banaani muussattuna
1 dl valkuaismassaa (itse taisin käyttää 1½ dl)
3/4 dl Fastin valkosuklaa puddingjauhetta
hitunen leivinjauhetta

Sekoita ainekset kunnolla ja paista esim. macadamiaöljyssä pannulla. Itse lämmitän lieden kutoselle (täysille) ja kaadettuani lettutaikinan pannulle käännän lieden neloselle. Kun pannarin flippaa ympäri annan lieden olla hetken päällä ennen kuin suljen sen ja annan pannarin paistua jälkilämmöllä. Näin pannari jää ihanan meheväksi! Alla vielä (hieman summittainen) ravintosisältö proteiinipannarista Kalorilaskuria hyväksikäyttäen.

Lähde: Kalorilaskuri

4 kommenttia:

  1. Mie oon tässä just miettinyt, että mitenköhän pitkään maltan tehdä tuolla samalla ohjeella enää :D Vaikka sillä tuleekin niin törkeen hyvää pannaria et melkein kantsis olla soveltamatta...mut minkäs sitä soveltamaan taipuvaiselle luonteelleen voi?! ;D

    Mut joo, tiiänpähän ainakin miten sovellan jos sovellan: tää siun resepti kuulostaa kans ihan huikeelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea pitää kokeilla edes kerran! Tietääpä kokeileeko uudestaan vai ei ;)

      Poista
  2. Valkosuklaa kuulostaa hyvältä, koitan ehkä ite omaa keksi-prodejauhetta banskulettuihin! :)

    www.anninsafari.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Tulee paljon täyttävämpää ja proteiinipitoisempaa sillä tavalla :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)