tiistai 8. huhtikuuta 2014

Jaksaa jaksaa! Puskee puskee!

Go to university they said. It'll be fun they said
 -Said no one never ever.


Tuo meme iskee jostain kumman syystä koko aika yhä enemmän ja enemmän mun menoon. Tää viikko on yhtä tenttiä tentin perään, ihan niin kuin aika ei olisi muutenkaan kortilla! Vieläkään en ole päässyt kunnolla korkkaamaan uutta salia punttipuolen treenien merkeissä. Täytyy vaan yrittää ajatella, että tämän viikon jälkeen tilanne koulussa helpottuu ja parempien yöunien jälkeen jaksaa aloittaa tappotreenit. Eihän enää sitten ole jäljellä kuin pari kirjatenttiä ja kandi hehee...

Tälläkin hetkellä (tähän aikaan iltaa/yötä!!) luen huomisen tenttiin ja yritän miettiä englannin esseetä. Ajattelin kuitenkin tulla tälle puolelle päivittelemään hieman kuulumisia, jotta saisin pienen tauon akateemisesta aivojumpasta. Mulla on viime aikoina varsinkin ollut paha tapa lukea monta tuntia putkeen tentteihin, jolloin varsinkin ruokarytmi menee aivan sekaisin.

Jottei ihan turhaksi höpinäksi mene niin oli mulla asiaakin! Pientä uudistusta tai vinkkiä, miten tämän nyt haluaa ottaa. Hiljainen lukusali kirjastossa saa yleensä keskittymään paremmin tenttikirjoihin tai mikä kouluhomma kyseessä onkaan. Vaikka olenkin orjallisesti 99% ajastani käyttänyt nenä kiinni kirjassa ulkomaailman pois sulkien, olen saanut kuitenkin rikottua tätä kaavaa muutamaankin otteeseen. Mitä tapahtuu kun yhdistää 'think outside the box'-ajattelua, urbaaniutta ja pientä kaipuuta suurkaupungin vapauteen?


Opiskelu à la cafe! Koska painostava hiljaisuus on alkanut tulla jo korvista ulos, olen  pariin otteeseen vaihtanut kampuksen keskustaan ja kirjaston hiljaisuuden kahvilan sorinaan. Lattesta ja muista kahvilan antimista nauttiminen tuo ihanaa piristystä päivään. Olen huomannut, että hälinä ympärilläni auttaa minua keskittymään paremmin kouluhommien tekemiseen. Yleensä olen ajatellut sen olevan toisin päin...?! Joka päivä ei opiskelijabudjetilla käydä kahvilassa "herkuttelemassa", mutta silloin tällöin riittää hyvin akkujen lataamiseksi :)

Kirjan lukeminen sujuu niin hyvin, että erikoiskahvi uhkaa kylmetä odotellessa!

Kuinka moni harrastaa tälläisiä pieniä breikkejä? 
Mitä pidätte yleensä tälläisestä? Turhuutta vai tarpeellista?

Asiasta toiseen, vaikka ruokateemassa pysytäänkin.
Huomasitteko viime viikon Hesarissa ilmestyneen taivaalliselta kuulostavan maapähkinävoi-banaanihyydyke reseptin? Ellen väärin muista, niin se ilmestyi torstain lehden liitteessä.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä Noora ja huippua, että oot malttanut ottaa pienen breikin väliin! Varmasti tuulettaa aivoja ja hellii makunystyröitä :) Mitä eittämättä tekee tuo Hesarin reseptissä oleva herkkukin...8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt tota Hesarin herkkua maistamaan. Viikonloppuna taidan tehdä tuon neljän banaanin satsin ja arvostella sen oikein viimeistä lusikallista myöten :)

      Poista
  2. Noin hyvännäkösillä kahvilaeväillä lukeminen nappaa varmasti paremmin! :) Mäkin oon huomannu että liian hiljasessa ympäristössä on välillä jopa vähän hankala keskittyä, vaikka luulis että se just nimenomaan ois ihan toisinpäin niinku sanoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan kerran kun käyt Helsingissä niin käy Kampin Cafe Beaniessa. Siellä on aivan ihana tunnelma. Ja parasta siellä tosin on kahvikortti: viiden ostetun (erikois)kahvin jälkeen saat kuudennen veloituksetta! ;)

      Poista
  3. Mä tykkäsin ehdottomasti opiskella kahviloissa, varsinkin jos ohjelmassa oli kertausta tms. :) Kiva ja rento fiilis ja jotenkin jutut vaan uppoaa päähän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo sellainen "painostava" fiilis ollenkaan. Kunnon latte tuoksumassa nenän edessä auttaa myös asiaa :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)