tiistai 11. maaliskuuta 2014

Alkamisia ja loppumisia

Maanantaina alkoi tämän kevään viimeinen periodi. Kello kahdeksalta sedimenttipetrologian luennolla. Opettajakin oli oppilaiden kanssa samalla taajuudella, sillä hänkin haukotteli vähän väliä. Virkistävä alku viikolle ehh?


Ruokailun suhteen pääsin heti ruotuun. Eli viikolla ei herkkuja, viikonloppuna kohtuullisesti jos mieli tekee. Kaakaoproteiinijuoma luennolla olisi tosin maistunut jääkylmänä paremmalta. Kaikki varmasti tietävät kuinka hyvin lämmin kaakao saa silmät lupsahtelemaan kiinni... Muistaisikohan sitä alkaa laittamaan proteiinijuoman edellisenä iltana jääkaappiin ja aamulla termokseen?

Ainakin nämä pari päivää ovat siis menneet hyvin eikä herkkuja ole tehnyt mieli. Välipalojen napsiminen pieneen nälkään on ollut helppoa välttää, sillä tajusin sen olevan enemmänkin tapa kuin oikea tarve. Stressi ei toisaalta ole päässyt valloilleen. Vielä. Ehkäpä loppuviikosta sitten kun liityn kandiahdistuneisiin ihmisiin, perjantaina kun menen ohjaajan luokse keskustelemaan aiheen rajaamisesta  :D

Eilinen jälkiruoka: Paistettua omenaa kanelilla

Eilen salilla tuli tehtyä pitkästä aikaa kunnon yläkroppatreeni. Puoliksi menin PT:n tekemällä ohjelmalla, puoliksi keksin itse. Olen ihan täysin varma siitä, että salin painot ovat kasvaneet! Penkkipunnerruksen tanko on aivan varmasti vaihdettu painavampaan ja ne levypainot myös! Ei se mun tauko tuolta salin puolelta nyt noin paljon vaikuta...?! Ihan aikuisten oikeasti huomasi kuinka viime viikon työrupeama ja lukemisurakka tuntui koko kropassa. Sainpa kuitenkin shokkialun viikolle alle tunnin treenillä.

Tänään iltadiskoon suunnatessa oli jotenkin haikea fiilis. Meidän sali muuttaa loppuviikosta isompiin, hulppeampiin tiloihin ja tämän iltainen BodyJam oli viimeinen ennen muuttoa. Seuraava jammailuhetki onkin jo uuden salin puolella.

Ilmassa oli siis hieman sekavia tunteita ja nostalgiaa. Suut olivat hieman mutrulla kun tajuttiin ennen tunnin alkua, että hitsi vieköön meidän diskovalot on viety pois! Me ei olla tanssittu loisteputkivalojen tahdissa... Ikinä?! Kerta se on ensimmäinen (ja viimeinen!). Kun musiikki laitettiin soimaan niin hymy nousi huulille nopeasti. Viimeisen biisin kohdalla kokeiltiin myös jotain uutta: Ohjaaja sammutti valot, avasi oven käytävälle josta saatiin hieman valoa jumppatilaan - ja suurella osalla olleet sormiledivalot laitettiin päälle. Se näkymä oli vain jotain niin kaunista ja maagista ettei sitä voi sanoin kuvailla. Aplodit tunnin lopussa olivat myös aivan omaa luokkaansa :)

Näillä eväillä siis alkavaan viikkoon! 
Miten teidän viikkonne on alkanut? :)

Tankkausruokaa BodyJamia varten: Itsetehtyä frozen jogurttia sekä omenahillolastuja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)