sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viikonloppuja

Suunnitelmissa oli viikonlopulle 24/7 relaaminen, mutta tähän mennessä menemisiä ja tekemisiä on ollut sen verran ettei paikallaan ole ehtinyt paljoa olla. Taidan jälleen antaa kuvien puhua puolestaan, vaikkei niitä ehtinyt kertyäkään niin paljon :)

Lauantaiaamu alkoi jälleen loistavassa seurassa jammaillen! Noi sormiin kiinnitettävät ledivalot on <3
Lauantai-ilta kului hyvän kaverin tupareissa.
Tämä ei kuitenkaan kuvaa tämän päivän olotilaa! ;) Oli vain aivan pakko napata mun pienestä karvapallosta kuva. Omar kun juo väsyneenä vettä, niin se samalla uittaa rintakarvojaan vesikupissa.
Huonettakin ehdin siivoilla. Jotkut sanoo oudoksi, mutta huoneen siivoaminen on mulle terapiaa (tai sitten perfektionisti haluaa pitää kaiken järjestyksessä). Tänään tosin kulutin koko päivän isän kanssa tapetoimalla eteistä. Siitä touhusta ei valitettavasti kuvia ole, sillä sanottakoon että naamat on näköisensä kun kaksi umpiluuta tekee remonttia :D
Sunnuntain iiihana päivällinen: uunilohta, paistettuja nuudeleita ja wokkivihanneksia.
Tätä "kevyttä" lomalukemista voisin vielä tänään ehtiä muutaman sivun lukemaan. Tai skippaan suoraan leffaan ja lasilliseen kuplivaa (jaffaa!).


Eipä mulla muuta tällä kertaa, hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)