perjantai 15. maaliskuuta 2013

Relax... Take it easy?!

Simät ristissä heräsin tänään puoli kuudelta, kun suuntana oli kahdeksalta alkava luento. Aamiaispöydässä ne silmät edelleen ristissä päättelin, että sen geologian luennon asiat ovat varmaan samoja kuin viime vuonna maantieteessä opettelemani (kuten tähänkin asti on ollut). Voin siis suunnata sänkyyn lepuuttamaan silmiäni muutamaksi hetkeksi ennen kuin käyn tenttikirjan kimppuun.

Note to self: Silmien lepuuttamiseen kuluu yllättävän pitkä aika ellet muista laittaa herätyskelloa päälle. Heräsin uudestaan hieman puoli kymmenen jälkeen. En "osaa" nukkua pitkään, joten hieman harmittaa. Tänään olisi ollut tarkoituksena vetää kunnon treeni salilla, mutta herättyäni huomasin olon olevan samalla tavalla hieman vedoton kuin eilen. Voisikohan asialla olla tekemistä sen kanssa, että unissani jammailin nykyisen BodyJamin läpi salikaverien kanssa...? ;)

Oli miten oli en halua tulla uudestaan kipeäksi, joten kroppaa kuunnellen siirrän treenipäivän viikonlopulle. Tänään taidan jäädä kotiin rentoutumaan, venyttelemään ja juomaan paljon teetä!





2 kommenttia:

  1. Minuakin väsyttin perjantaina töiden jälkeen tosi paljon, mutta toisaalta perjantai-illan lihaskuntorääkkijumppa on niin hyvä työviikon nollaus, niin en voinut jättää väliin. Vielä kun viikonloppuna käy vähän ulkoilemassa ja nauttimassa valoenergiaa, niin seuraavana maanantaina on kuin uusi ihminen! :D

    VastaaPoista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)