lauantai 18. kesäkuuta 2016

Hyvästä kannattaa pitää kiinni

Muutama vuosi sitten innostuessani kokeilemaan juoksua ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät (Asics Gel Conventor). Pienen sisäänajon jälkeen ne tuntuivat heti aivan omilta, sopivat jalkaan oikein sulavasti. Koska mulla sattuu olemaan leveä jalkaterä, laskeutunut jalkaholvi sekä ylipronaatiota, olin hyvin yllättynyt löydettyäni heti ensimmäisellä kerralla sopivat juoksukengät. Kyllä urheiluliikkeen myyjät tietävät mistä puhuvat!

Olen rakastanut ja käyttänyt kyseisiä pinkkejä juoksukenkiä niin, että niissä on jo muutamassa kohtaa reikiä. Kaksi vuotta on muutenkin pitkä aika treenikengille, jotka pitäisi muistaa vaihtaa kerran vuodessa. Tähän ei taida käydä syyksi se, että kun ne on olleet niin ihanat etten malttaisi olla pitämättä niitä...? Käytyäni hiljattain Stadiumissa näin sattumalta samat Asicset oikein houkuttelevassa alennuksessa, joten päätin ostaa itselleni pikaisen kokeilun jälkeen uudet parit. Kuinka monta kertaa sitä tulee tälläinen tilaisuus eteen ostaa täydelliseksi kokemansa tuote uudelleen? Yleensä sitä jää vain harmittelemaan kuinka olisi pitänyt tajuta ostaa heti kahdet ellei useammat kappaleet...


Väri vaihtui, mutta edelleen kengät näyttävät ihanilta pinkkien yksityiskohtien kera. Ja mikä parasta, tiedän että pikaisen sisäänajon jälkeen nämä tulevat istumaan jalkaani kuin valetut. Itse suosittelen lämpimästi Asicsen tuotteita, ovat todellakin hintansa arvoisia. Treenikenkiä ei todellakaan kannata ostaa pelkkien ulkoisten seikkojen perusteella. Aion lisäksi jatkossa tutustua enemmän Reebokin treenikenkiin sillä sain Stadiumin myyjältä vinkin, että kyseisen merkin kengät ovat yleisesti leveämpiä. Juuri siis sopivia minun kaltaiselleni "räpyläjaloille".



Kenkien sisäänajaminen on vielä vähän vaiheessa, sillä olen keväällä innostunut niin paljon pyöräilystä että lenkkeily on saanut jäädä aika vähäiselle huomiolle. Ehkä kaupanpäällisinä saamani ihana paita auttaa nostattamaan lenkkeilyintoa tänä kesänä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)