lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lomailua(ko)

Tää viikko on kulunut kuin siivillä. Ja miksi: yliopistolla on ollut periodien välinen viikko. Jos poliittisesti korrekteja halutaan olla niin kyseessä ei ole loma vaan viikko jolloin luetaan tentteihin ja tehdään muita hommia itsenäisesti. Eli siis mulla on ollut LOMA! Ja arvatkaa vaan heräsinkö nyt lauantaiaamuna - "loman" toiseksi viimeisenä päivänä - vasta siihen fiilikseen, että on loma. Parempi ehkä myöhään kuin ei milloinkaan vai kuinka?

Kouluhommia ei ole tullut tehtyä yhtään vaan päivät olen ahertanut töissä ja iltaisin nauranut teetä siemaillen Frendeille. Salille en jostain syystä ole saanut itseäni raahattua, vaan olen lähinnä lenkkeillyt raikkaassa ulkoilmassa. Luulisi siis kropan lepäävän, mutta... Mulla on jo jonkin aikaa ollut selkä-hartia- seutu niin jumissa, että välillä on muutama vasemman käden sormi puutunut. Sehän ei ole sinänsä haitannut kun olen kouluhommiin uppoutunut. Nyt kuluneen viikon aikana vasen käsi on puutunut kokonaan vähän väliä ja oikea käsi silloin tällöin alkanut puutumaan. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi niin jalat ovat alkaneet vihoittelemaan. Eilen piti "räjäyttää" ja lähteä duunin jälkeen tekemään raskas jalkatreeni. Suunnitelmat vaihtuivat jo töissä kun pakaraan alkoi pistää sietämättömästi ja nilkkoja särki. Raskas rauta vaihtuikin piikkityynyn päällä istumiseen ja kylmägeelin hieromiseen nilkkoihin.

Lomailu on aika raskasta. Ensi viikolla palaan koulun penkille ja jään viikon talvilomalle töistä. Kropan olotila heittää jälleen kuperkeikkaa. Nyt kuitenkin taidan varata ajan hierojalle, kidutukseen tai hemmotteluun...

kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)