maanantai 25. helmikuuta 2013

Tervetuloa Helsingin Yliopiston Pääkirjastoon!

Päätös blogin pitämisestä kypsyi kun olin kolmisen viikkoa kipeänä ja siis salille ei ollut asiaa. Viime viikolla pääsin kolmena päivänä käymään salilla ja tuloksena iso auts. Etenkin jalat olivat kosketusarat. Huomaa kuinka nopeasti kropasta katoaa voimat kun ei liiku, kaveri onneksi lohdutti että takaisin ne nopeasti tulee!
Tänään päätin pitää vapaapäivän suuremmista treenailuista ja keskittyä venyttelemään samalla kun luen seuraaviin tentteihin. Teetä, tenttikirja ja venyttelyä - outo yhdistelmä ehkä, mutta omalla kohdallani ainakin toimii.
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa hieman eräästä kouluelämääni liittyvästä rakennuksesta, nimittäin Kaisaniemessä sijaitsevasta HY:n Pääkirjastosta (joka avattiin syyskuussa 2012).


Näyttääkö tutulta? Häpeäkseni täytyy todeta, että löysin kyseisen kirjataivaan vasta muutama kuukausi sitten hakiessani sieltä tenttikirjoja. Yksi käyntikerta riitti - ihastuin täysin koko rakennukseen. Tässä muutama esimerkki miksi.

Kirjastoon käydään sisään kolmannesta kerroksesta Vuorikadun tai Fabianinkadun puolelta. Heti sisään astuessaan kohtaa avaran ja valoisan tilan. Kirjaston tiloissa toimii myös mm. kahvila, joka on täynnä erittäin maukasta syötävää ja naposteltavaa.



Tämä vasta onkin herkullinen näky kirjoja rakastavalle ihmiselle: kirjoja ja lehtiä löytyy miltein 30 hyllykilometriä. Lisäksi tarjolla on lukusaleja, ryhmätyötiloja, virkistysalueita ja tietokoneluokkia. Kirjasto on pääasiassa tarkoitettu Helsingin yliopistolaisille, mutta tervetulleita ovat kaikki.
Kuten ylläolevista kuvista näkyy ei opiskelu virkistysalueilla ole tylsää. Jos lukeminen alkaa tylsistyttää, voi silmiään lepuuttaa ihanassa maisemassa. Sohvat ja nojatuolit ovat aivan huippuluokkaa. Koskaan en ole kirjastoissa nähnyt mitään niin hyviä lukupaikkoja! Ovat muuten petollisen ihania käpertymispaikkoja...
Jos pitäisi valita yksi otos kuvaamaan kirjastoa, valitsisin todennäköisesti tämän. Otin kyseisen kuvan sisäänkäyntikerroksesta. Kaunista eikö vain? Jokaisessa kerroksessa on istumatilaa juuri kaarteiden reunalla.
Arkkitehtuuriin on satsattu oikein kunnolla. Pyöreät muodot ja vaaleat värit hallitsevat sisustusta. Koko tila on rakennettu opiskelua ja viihtymistä varten. Tämän kuvan otin ylimmästä eli seitsemännestä kerroksesta.

Hisseistä on pakko sanoa sen verran, että ne ovat kuin scifi-leffasta. Siistit ja vaaleat hohtavilla valoilla sekä erittäin nopeat. Eikä kannata pelästyä naisääntä, joka ilmoittaa milloin ovet aukeavat ja sulkeutuvat tai mihin suuntaan ollaan menossa (mitä?!).

Oletteko koskaan käyneet Pääkirjastossa? Jos olette niin mitä piditte? Kävittekö siellä opiskelun vai huvin vuoksi?
Ja niille jotka eivät ole vielä käyneet niin käykää ihmeessä! On enemmän kuin näkemisen arvoinen paikka. Jos et halua jäädä lukemaan niin poikkea kahvilassa. Takaan että kannattaa! :)

4 kommenttia:

  1. itselläni jatkuu tää helvetin flunssa kolmatta viikkoa ja tuntuu, ettei kokeiden lukemisesta tai muustakaan tule mitään kun koko ajan huono olo ja keho kaipaa liikuntaa! raivostuttavaa... :/ sinullakin ilmeisesti oli hyvin sitkeässä tauti? veikkaan että itellä kanssa menee se viikko ennen kun uskallan ruveta treenaamaan, sen verran räkäinen olo on edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi ekaa viikkoa ajattelin, että menee ohi ilman lääkkeitä mutta kolmannella viikolla kävin lääkärissä hakemassa lääkettä. Kunpa tää tarkoittaisi sitä että tuli koko vuoden taudit sairastetttua jo! :D
      Kannattaa tosiaan odotella että on kunnolla terve ennenkuin lähtee treenaamaan. Siinä ei kehitetä mitään muuta kuin lisää sairaslomaa!

      Poista
    2. no niinpä. mitä lääkkeitä hait? mietin että pitäisikö sitä itsekin...

      Poista
    3. Sain lääkettä poskiontelotulehdukseen ja silmätulehdukseen.
      Suosittelen lääkärillä poikkeamista kun oot ollu noin kauan kipeä ettei vaan olisi mitään vakavaa :/ Oikeilla lääkkeillä tuut nopeasti kuntoon!
      Ja mikä parasta pääset nopeammin treenaamaan! ;)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)