Suklaasydämiä

Reilun vuoden olen miettinyt jos kokeilisin jossain vaiheessa raakasuklaan valmistusta, jostain syystä se aina kuitenkin jäi kokeilematta. Tänä vuonna muutamasta tutusta blogista luinkin raakasuklaan valmistuksesta ja sain kunnon kipinän hommaan. Pakon toisin sanoen, sillä lupasin Annalle tekeväni raakasuklaata tämän vuoden loppuun mennessä. Tänään -vuoden toiseksi viimeisenä- oli hyvä toteuttaa tämä lupaus ;)

Olin aina jotenkin ajatellut raakasuklaan valmistuksen olevan jotenkin vaikeata tai aikaavievää. Tietoa etsiessäni tajusin että kunhan aineet ovat vain keittiön kaapissa, syntyy raakasuklaata nopeammin kuin ajaisin autolla kauppaan hakemaan suklaalevyä! Raa'an suklaan ideanahan on ettei aineksia kuumenneta yli 45 astetta kuumemmaksi, jolloin mm. raakakaakaojauheen kaikki hyvät aineet (esimerkiksi antioksidantit) eivät katoa. Aineet sekaisin ja valmista on. Eikä aineksia raakasuklaaseen paljoa tarvita, sillä perusohje kuuluu seuraavasti:

1 dl kaakaovoita

½ dl kookosöljyä

½ dl raakakaakaojauhetta

lisäksi:

makeutus mielen mukaan (kookospalmusokeria, hunajaa tai steviaa)

lisä"härpäkkeitä" (gojimarjoja, pähkinöitä)

Raakasuklaan valmistuksen aloitin ihan sellaisella mulle perusasialla, muille ehkä hieman valinnaisella: oli aivan pakko maistaa muutamaa kaakaovoin palasta. Uteliaana tää oli aivan pakko tehdä! Ja kaakaoltahan se maistui, vaikka olikin vaaleata...

Itse asiaan sitten. Keitin vedenkeittimellä päälle puolisen litraa vettä, jonka kaadoin pieneen kattilaan. Kattilaan asetin metallisen kuuden desin mitan, johon olin mitannut valmiiksi kaakaovoin ja kookosöljyn. Ei kauaa tarvinnut sekoitella seosta kun rasvat olivat jo sulaneet. Tämän voi toki hoitaa liedellä vesihauteessa tai mikrossa, mutta kukin tyylillään.

Tämän jälkeen sekoitin joukkoon raakakaakaojauheen ja makeutukseksi laitoin ruokalusikallisen kookospalmusokeria. Koska tein ensimmäisen satsin raakasuklaata niin tämä meni hieman arviolta. Kuivat aineet ja rasva sekoittuivat nätisti keskenään, tuloksena juoksevaa suklaata. Alla olevasta kuvasta näkyy kuinka ihanasti mitassa alkoi näkyä suklaan väriä vaikken ollut vielä sekoittannutkaan aineksia keskenään yhtään.

Ruokalusikalla kaadoin suklaamassaa silikonimuotteihin. Halusin hieman tehdä kokeiluja, joten kun olin miltein puolet suklaasta laittanut muotteihin lisäsin mukaan puoli ruokalusikkaa kookospalmusokeria ja ripauksen aitoa vaniljajauhetta. Sainpa samalla kokeiltua miten tuo sokerin määrä vaikuttaa suklaan makeuteen.

Sydänmuotin täytettyäni suklaata oli vielä jäljellä, joten tein kolmannen version suklaasta: laitoin sekaan piparinmurusia. Koska joulukuusi heitetään vasta loppiaisena ulos, ei joulu vielä ole ohi. Ja koska leivoin niin ison satsin pipareita jouluna etten vieläkään ole pystynyt kaikkia syömään. Ja vielä koska keittiöstä ei löytynyt sitten yhtään kokonaista pähkinää juuri silloin kun olisin niitä kaivannut!

Siirsin suklaat jähmettymään pakastimeen puoleksi tunniksi heti kun sain suklaamassan muotteihin. Näin siis koska massan lämpötila ei ole suuri, maksimissaan kun se saa tosiaan olla sen 45 astetta tai suklaa ei ole enää raakaa. Puolen tunnin jälkeen siirsin suklaan muoteista rasioihin ja laitoin ne maistatuserää lukuunottamatta jääkaappiin. Näin helposti valmistuu siis täysin lisäaineeton, maidoton, gluteeniton, vegaaninen ja mahdollisesti sokeriton herkku.

Entä maku? Muutaman suklaakonvehtirasian jouluna tuhonneena raakasuklaa oli ehkä pieni shokki sokerihuuruiselle. Eihän se makeaa ollut -eikä olisi kuulunutkaan- mutta hyvää se silti oli! Oli todella vaikea vastustaa kiusausta ja olla syömättä kaikkia suklaita yhdeltä seisomalta. Lisäksi suklaa suli aivan vallattoman ihanasti suussa, aivan eri tavalla kuin kaupasta ostettu. 

Ja onhan se niin, että rakkaudella (itse)tehty herkku maistuu aina parhaimmalta. 

Jouluntaikaa

Hyvää Joulua kaikille! :)

Toivottavasti teidän joulunne on sujunut hyvin. Teittekö tänä vuonna jotain uutta vai vietittekö joulua perinteiselle tavallanne? Itselläni se on kulunut perinteisesti. Koirien kanssa on leikitty, syöty ja juotu hyvin ja avattu lahjat aattoiltana. Lapsena tuli aina laskettua kuinka paljon lahjoja sai, etenkin sitä että sai varmasti enemmän lahjoja kuin edellisenä vuonna ja eikä yhtään vähempää kuin mitä sisko sai. Nykyään lahjojen sisältö on paljon tärkeämpää mulle. Tänäkin vuonna ystävät tiesivät tarkkaan mitä tarvitsen vaikka en varsinaisesti ollut mitään pyytänytkään. Ensi vuonna saan nauttia Cafe Beanien erikoiskahveista ja ihanalta tuoksuvista käsirasvoista!

Salitreenejä on tullut tehtyä kokonainen yksi kappale joulun aikana. Sitä enemmän on kuitenkin lenkkeilty. Töissä (kaupassa) kun on viime päivinä ollut niin hirveä kuhina ja työpäivät pitkiä, niin on töistä päästyään vain kaivannut raikasta ulkoilmaa. Kahdentoista tunnin unet ovat onnistuneet epätavallisen hyvin, joten kroppa on ollut aika väsynyt kiireisten ja hiostuttavien työpäivien jäljiltä. Sitä onkin hyvin ruokittu nyt näin kolmen päivän jouluruokailujen aikana.

Ja mitäpä joulu olisi ilman monta pellillistä itseleivottuja piparkakkuja? Naureskelin juuri tänään kuinka joka vuosi manaan itseäni ja lupaan että opin yhden asian joulusta. Se ei ikinä onnistu, vaan joka vuosi tulee syötyä piparkakkutaikinayliannostus. Tämä vuosi ei myöskään ollut poikkeus. Paistettuja pipareita sen sijaan osaan nykyään syödä sopivassa määrin.

Jouluntaikaa on tänä vuonna lisännyt myös mun ihanat hoitopupuseni. Lauran ollessa valloittamassa USA:ta olen hoitanut hänen pupujaan Lumia, Siiriä ja Muffea (alla kuvassa). Itselläni ei ole koskaan ollut pupuja, joten olin jo aivan innoissani jo pitkään ennen joulukuuta. Taisin jopa kysellä voisitteko te lähteä aikaisemmin lomalle, että pääsisin jo hoitamaan pikkuisia karvapalloja... Koiriin ja Lauran asuntoon tottuneena osaan varovaisesti kävellä heillä pimeässä öisin astumatta pupujen päälle, mutta totuttelemista vaatii vielä hieman se että puput tosiaan ovat yöeläimiä. Hyvin energisiä sellaisia...

Mutta kuka nyt ei voisi aamuöisistä herätyksistä huolimatta olla hymyilemättä näin söpölle herralle?

Niin pieni asia, niin suuri vaikutus

Viime viikolla eräs työkaverini kysyi josko voisin ottaa seuraavana päivänä hänet kyytiini kun tulen autolla aamulla töihin, sillä oli tulossa aika kurja ilma. Hän kun sattuu asumaan työmatkani varrella niin vastasin että tottahan toki tuo käy. Sovittiin aika ja seuraavana päivänä nappasin hänet mukaani. Piristävää kun saa aamuiselle työmatkalle (sille maksimissaan kymmenen minuutin reissulle) juttukaverin. Varsinkin kun yleensä laulan kilpaa radion kanssa.

Kaupan edessä työkaveri kiitti kyydistä ennen kuin mentiin pukeutumaan ja lähdettiin laittamaan kauppaa valmiiksi asiakkaita varten. Aamiaisella eteeni tupsahti vielä tälläinen ihana kiitos-bonus...

En tiennyt kuka meistä oli kaikista iloisin tässä vaiheessa: Minä, joka en ollut odottanut muuta kuin hymyn ja kiitoksen vastalahjaksi autokyydistä vai työkaverini, joka naureskeli kun ilmeeni oli kirjaimellisesto kuin lapsella karkkikaupassa. Hän oli muistanut kuinka sanoin vähän aikaa sitten etten ole vielä maistanut uusia kääreellisiä karkkejamme ja päätti sitten yllättää mut parhaalla mahdollisella tavalla.

Nuo karkit ovat edelleen mun huoneen pöydällä. Ne on sen verran spesiaaleja, että taidan syödä ne vasta ensi viikonloppuna jonkin hyvän juomisen kera. Joka kerta kun satun vilkaisemaan pöytäni suuntaan, hymyilen. Tästä tulee mieleen, että vaikka me ihmiset toivomme yleensä elämältämme suuria asioita -jotkut rahaa, toiset hyvän työn, kolmas haluaa luksuslomia- niin ei pitäisi unohtaa niitä pieniä arjen asioita joista saa hymyn huulille.

Itselleni toi hymyn huulille juuri tuolloin tuo karkkipussi. Toisina päivinä voin iloita niinkin pienestä asiasta kuin muutamasta lumihiutaleesta. Tai siitä että koira tulee varpaita nuoleskelemalla kerjäämään huomiota tai jos voin nousta sängystä ilman herätyskelloa. Jos keskittyy vain suuriin asioihin, hujahtavat pienet asiat helposti ohi. Miksi siis ei antaisi itsensä nauttia aivan kaikesta hyvää mieltä tuottavasta oli se sitten suurta tai pientä? Koska mielipiteistä ei voi kiistellä, ei voi olla niin pientä asiaa etteikö siitä voisi nauttia. Lista on henkilökohtainen mutta loppumaton!

Sitä paitsi pienistä asioista syntyy suuri puro. Jos joka päivä kiinnittää huomiota pieniltä tuntuviin positiivisiin asioihin, saattaa huomata hyvin nopeasti kuinka harmaasta arjesta tulee värikkäämpi. Miksi ei siis kävellä ympäriinsä hymy huulilla hieman useammin, ei välttämättä koko aika mutta joka päivänä ainakin hetken verran?

Mikä pienisuuri tai suuripieni asia on saanut sinut tänään hymyilemään?

0812

Vihdoin!

Eilen oli vuoden viimeinen tentti ja voin sanoa, että olo on aikamoisen helpottunut. Varsinkin kun viikonloppuna kävi pieni "hassu" juttu: Sähköisen tenttikirjan puolessa välissä lauantaina päivällä tuli ilmoitus, että kaikki kappaleet on varattuna. Menin siis eilen tenttiin lukematta toisen tenttikirjan puolikasta. Hieman kuumotti, mutta jotain sain vastattua. Ja jos totta puhutaan niin viikonlopun vietin aikamoisen raivon vallassa kun kokeilin avata e-kirjaa aamusta iltaan mutta eipä auennut. Google Books ei myös tietenkään tarjonnut minulle sitä osiota jota olisin kaivannut. Nyt osaan jo nauraa tapahtuneelle, mutta viikonloppuna verenpaine oli korkealla.

Syksy kun meni suurelta osin kirjoihin liimautuneena niin moneen kertaan on tullut mietittyä, että kuinka oonkaan jälleen osannut valita tälläiset kurssit joissa on paljon lukemista? Tuhat sivua luettavaa ensimmäisessä periodissa, toisessa noin 700 sivua... Positiivisesti jos ajattelee niin toisaalta tiedänpä 100% varmasti ettei kyseinen ala olisi minua varten. Lisäksi kun höyryjä on pakko ollut päästellä niin olen löytänyt liikkumisen aivan uudella tavalla. RPM ja lenkkeily löytyvät kalenterista nykyään säännöllisesti. Lenkillä viihdyn itseasiassa parhaiten pimeän tultua katulamppujen valossa. Napit korville ja koko maailma tuntuu häviävän.

Ensi vuoden koulukalenteria suunnittelessa aion pitää mielessä, etten ota jälleen liian paljoa hommia. Kursseja en valitse alustavasti muutenkaan paljoa jos vaikka sattuisi napsahtamaan graduidea tai harjoittelupaikka (apuva!). Muutenkin aion jättää itselleni enemmän aikaa. Nähdä kavereita enemmän viikonloppuisin tai meidän ihanien teemailtojemme parissa. Kierrellä ostoskeskuksia aivan rauhaksiin ja yrittää olla ostamatta mitään. Kirjoittaa enemmän postauksia. Olla vain, nauttia teestä ja erilaisia lukea lehtiä. Käydä useammin treenaamassa... Viime lauantaina jamittelin Lauran kanssa pitkästä aikaa ja ihmettelin kuinka näin ihana asia onkaan voinut jäädä näin vähälle. Onneksi Laura on yhtä yllytyshullu kuin minä, joten häntä ei tarvitse raahata pakolla salille kun innostuu ;)

Seuraavan kuukauden tulen kuitenkin menemään suurimmaksi osaksi fiilispohjalta, sillä sen suurempia suunnitelmia ei ole. Töissä alkaa olla kiirettä näin joulun alla, joten siellä tulee vietettyä aikaa. Mutta siihen kun on jo niin tottunut niin joulu ei tunnu joululta ilman kaupan kiireitä. Muuten mun kalenteri on ja pysyy avoimena jokaisen päivän kohdalla!

Mukavaa joulukuun jatkoa kaikille! :)

Marraskuun Insta

Voitteko oikeasti uskoa, että nyt on joulukuun ensimmäinen päivä? Tuntuu edelleen kuin vuosi olisi vasta alkamassa... Ja joulukuu ei ole joulukuu ilman lunta. Onneksi marraskuun Instagram kuvista löytyy kuitenkin edes yksi luminen kuva! Löydät mut Instasta nimimerkillä @turunennoora! :)

 Perinteisen isänpäivätäytekakun sijasta leivoin tänä vuonna New York juustokakun! Päälle ei tarvinnut muuta kuin mansikkasosetta. Kakku katosikin jääkaapista hyvin nopeasti.

Tykkään käydä koirien kanssa lenkillä heti aamutuimaan auringon noustessa. Ilma on ihanan kuulas ja taivas kauniin värinen. Tämän jälkeen on hyvä jatkaa uniaan jos ei ole kiire mihinkään...

...Tai sitten jatkaa tenttikirjan lukemista pikku karvapallo sylissä. En malta odottaa ensi viikon maanantaihin, jolloin mulla alkaa joululoma yliopistolta! Koko syksy on mennyt joka päivä lukiessa ja olen niin loman tarpeessa. Kirjojen lukeminen saa jäädä kokonaan, sen sijaan aion käydä kiinni parin viime kuun Geo-lehtiin jotka on sattuneesta syystä jääneet lukematta.

Todiste siitä, että saimme edes kerran lunta vuonna 2015! Ja ehkä todiste siitäkin, että ensilumi päästää valloilleen minunkin sisäisen lapseni. Lumienkeleitä en vielä tehnyt tosin ;)

Lenkkeily puhdistaa hyvin kroppaa ja mieltä. Napit korville ja ajatukset häipyvät kaikista arkisista asioista. Kuka pystyy ajattelemaan muuta näin kaunista taivasta ihaillessaan?