perjantai 29. maaliskuuta 2013

Astetta toiminnallisempi pääsiäinen

Huh! Ei todellakaan voi sanoa, että tämä päivä olisi mennyt levon merkeissä! Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä postausta en ollut ehtinyt istua paikallani hetkeäkään.

Mitä käy kun isä alkaa maalailemaan kattoja ja äiti työntää lusikkansa soppaan? No tuloksena on hieman isompi remontti. Toisin sanoen (ainakin) makuuhuone uusitaan lattiasta kattoon aivan kokonaan. Aamupäivällä aloin isän kanssa tyhjentämään vanhempien makuuhuonetta tavaroista. Siitä kun oltiin selvitty niin päästiin tapettien kimppuun. Mä todella tykkään juuri tollaisesta näpertämisestä vaikka hikistä puuhaa onkin! Musiikkia taustalle soimaan ja mä olen tyytyväinen :)

Tunnit hurahti nopeasti ohi aivan huomaamatta. Sen verran hidasta hommaa oli ettei aivan kokonaan saatu tapetteja irti. Homma jatkuu kunhan isä saa hermonsa kerättyä (isältä en ainakaan tätä näpertämisintoa ole perinyt!). Ei tule olemaan mikään pikaremontti siis...

Work hard, play hard. Monen tunnin remonttihomman jälkeen olo oli aika kuitti, mutta sohvan sijaan suunnistin salille. Skippasin tänään sattuneesta syystä aamun maratonspinningin, joten päätin vetää maratonjamin. Tuntui hieman hassulta ajatukselta heilua itsekseen ryhmäliikuntasalissa. Fiilikseen pääsi mukaan kuitenkin heti kun sujautti levyn soittimeen! Kävin läpi monen monta eri ohjelmaa ja vaikkei kaikki sarjat aivan tarkalleen muistuneet mieleen niin eipä paljoa haitannut.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin, hiestä märkänä ja 1500 kaloria kuluttaneena olo oli sanoinkuvaamattoman keveä! Tälläiset maratonit aion kyllä ottaa tavaksi, yksin tai kaverin kanssa :)
Tässä vielä muutama kuva salilta:





 

Hyvää Pääsiäistä kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Sulla oli tehokas treeni vaikka ohjaajaakaan ei ollu, tosi hyvä!:) Kohtahan sut nähdään ohjaamassa sitä jamia!:D

    VastaaPoista
  2. Oli yllättävän hauskaa jammailla itsekseen.
    Sen päivän kun näkisi että mä oon siellä ohjaamassa! Maailman kahdeksas ihme :D

    VastaaPoista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)