keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Whip it!

Eilinen hujahti ohi turhankin nopeasti. Yliopistolta pidin omaa vapaata, mutta paljoa en ehtinyt hengähtämään. Aamupäivä meni sinne tänne juostessa asioiden perässä. Olin ajatellut aloitella tänään uuden tenttikirjan lukemista, kuitenkin jostain kumman syystä oman huoneen siivoaminen alkoi yhtäkkiä kiinnostamaan erittäin paljon.. Keitin siis vihreää teetä, laitoin BodyPumpin musan pauhaamaan ja aloin järjestelemään huonetta.

Keisarin Malja tee on tällä hetkellä mun lemppari  :)

Monen tunnin pölyjen pöllyttämisen ja tavaroiden läpikäymisen jälkeen olo oli aika tunkkainen. Koirien ulkoiluttamisen jälkeen ehdin vain pikaisesti syödä ruokaa ennen kuin suuntasin salille. Jo heti ensimmäisellä tunnilla, Lauran spinussa, huomasi ettei ollut tullut syötyä hyvin. Näkökentässä näkyi turhankin kirjaimellisesti tähtiä, mutta periksi en antanut ja pyöräilin samoilla vastuksilla kuin ennenkin.

Maitohappoja poistelin jaloista "kevyellä" vartin soutamisella ennen BodyJamia. Vielä eivät olleet meidän jamihanskat saapuneet, mutta saatiin ilman niitäkin pystyyn kunnon iltadisko. Onneksi olin laittanut ekstramäärän mehua vesipulloon. Se ja jamiohjaajan "piiskaaminen" auttoi hyvin saamaan tehot irti!

Tuplatunnin jälkeen olo oli kaiken antanut, mutta euforinen. Käsien puristusvoimaa pääsi testaamaan salin portaita alas kävellessä. En muista milloin viimeksi kroppa olisi tärissyt näin paljon aerobisten tuntien jälkeen!




Kotiin päästyäni energiapiikin jälkeen olotila oli hyvin pian tälläinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)