perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hikeä ja kyyneliä

Hetki sitten pääsin tentistä pois ja nyt alkoi viikon loma yliopistosta! Parin uuden kirjatentin kirjat notkuu pöydällä, joten ihan kokonaan en pääse koulua unohtamaan. Pääpaino mun lomalla tulee kuitenkin olemaan treenaamisessa sekä rentoutumisessa. Jaksaa paremmin viimeisen periodin alkaessa.

Viime viikolla pääsin pitkän sairastelun jälkeen palaamaan salille. Kevyesti eli ryhmäliikuntatunneilla aloittelin liikkumisen. Kolme viikkoa oli takana, mutta pitihän sitä samalla tahdilla yrittää. En muista milloin olisi viimeksi lihakset tärisseet BodyPumpissa niin pahasti!

Tällä viikolla pääsin takaisin (miltein) normaaliin eli salin puoli tuli mukaan treenikalenteriin! Tälläseltä näyttäisi tämä viikko:
Maanantai: lepo
Tiistai: Spinning Cardio + BodyJam
Keskiviikko: lepo
Torstai: Sali
Perjantai: Sali + Core&venyttely
Lauantai: BodyJam
Sunnuntai: lepo

Viime viikosta en tainnut oppia mitään kun porhalsin eilen salille ja ajattelin että kyllä ne samat painot nousee penkistä. Melkein nousi kyyneleet silmiin kun siitä kaikesta hien määrästä riippumatta näin ei vain ollut. Treeniohjelman vedin kuitenkin loppuun niin hyvin kuin jaksoin. Tänään lihakset kyllä muistuttivat, että erittäin hyvän treenin teit...

Eli mitä opimme? Vaikka treenaisit paljonkin niin kropasta häviää voima yllättävän lyhyessä ajassa jos olet liikkumatta ja etenkin jos sairastat. Ne voimat tulevat takaisin myös yllättävän nopeasti. Esimerkiksi tämän viikon spinningissä jaksoin jo miltein yhtä hyvin kuin ennenkin verrattuna viime viikkoiseen jee!

Anna siis itsellesi aikaa. Ainoa suunta on ylöspäin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)