keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Väliviikkoilua

Yliopiston väliviikko eli loma lähti virallisesti käyntiin maanantaina. Lomailu kuitenkin on vähän unohtunut kun olen ollut liimautunut kiinni tenttikirjoihin. Jospa loppuviikosta saisi itsensä sohvaperunoitumaan (lue: irti tenttikirjoista). Treenaamista en ole todellakaan edes ajatellut jättäväni välistä :)

Eilen oli viikon ensimmäinen hikisessio. Alle polkaistiin lämmöt Lauran 45 minuutin SpinningCardiossa, josta jätettiin jälleen ensimmäinen jäähdyttely pois. Puhuttiin myös, että olisi kiva saada kyseinen spinu tunnin mittaiseksi. Vartin coren ehdin tehdä välissä ennen kuin menin valmistautumaan tiistain iltadiskoon!

Meidän salilla irroitellaan oikein kunnolla tiistaisin ja lauantaisin BodyJamin tahdissa. Tiistaina iltaisin= Iltadisko ;D BodyJam on Les Millsin tanssillinen lisenssiohjelma, joka koostuu alun lämmittelystä, lyhyestä tanssiosiosta, välijäähdyttelystä, pidemmästä tanssiosiosta ja loppujäähdyttelystä. Tunti on cardio tyyppinen, jossa hien saa virtaamaan hauskalla tavalla.

Moni on sanonut ettei uskalla tulla kokeilemaan tuntia koska ei ole koskaan tanssinut. Kannattaa uskaltautua! Itselläni oli sama pelko mielessä kun jamia menin kokeilemaan ensimmäisiä kertoja miltein kaksi vuotta sitten. Ensimmäiset kerrat menivät aika railakkaasti ohi jännittäessä, mutta hyvin pian rakastuin aivan täysin BodyJamiin. Ohjelmia fiilistellään kolmisen kuukautta, joten on hyvin aikaa oppia liikkeet. Eivätkä ne edes loppujen lopuksi vaikeita ole. Jo tässä vaiheessa itseasiassa huomaa, että kun on tullut muutamia settejä käytyä läpi niin opetteleminen tuntuu helpottuvan entisestään.

Lisäksi meidän salilla on aivan mahtava ja tiivis jamiporukka! Mikään ei ole sen ihanampaa kuin tuttu porukka, jossa jokaikinen tanssii ja fiilistelee aivan täysillä välittämättä pienistä mokista. Ohjaajammekin on aina niin energisellä tuulella ettei voi olla hymyilemättä vaikka olisikin huono päivä :)

Tänään otin hieman rennommin kroppaa kuunnellen. Aamulla suuntasin siis pitkälle lenkille koirien kanssa ja salilla tein (kevyen) tunnin mittaisen ylävartalo- ja coretreenin.

Omar & Tico

Ennen salia (after-kuva ei ole julkaisukelpoinen)

PS. Lauran blogissa on maanantain postauksessa pari videoklippiä BodyJamin nykyisestä ohjelmasta. Kannattaa tsekata!

2 kommenttia:

  1. Wää! Onko tuo sun toinen koira pommi? Mä olen aina halunnut pommeja, monta ja kaikki erivärisiä :D Nyt on kotona 30-40kg rontteja, joten pommit ei laumaan oikein sovi, mutta kun joskus olen mummo niin mulla on ainakin neljä pientä maailman söpöintä pommia siellä pyörimässä. :)
    Onko kova haukkumaan?
    -Johanna (tulin vasta visiitille rakettimoottorin puolelta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Omar on pommi. Välillä aika itsepäinen, mutta todella miellyttämisenhaluinen. Ja hyvin perso makealle, joten temppujen opettaminen ei ole vaikeaa.
      Pommit sopii laumaan kuin laumaan eikä haittaa vaikka olisi isompiakin karvapalloja. Se on tosin totta että mitä pienempi koira, sitä pienempi ego.. Joten johtajana olisi todennäköisesti pommi :D
      Pommeja on monenlaisia ja mulle on sattunut juuri todella kovaääninen tapaus. Oikein kiljumiina ja toi on niin kimeäkin vielä ettei hirveästi koiralta edes kuulosta! :'D Mutta on niitä hiljaisiakin, Omarin kasvattajan koirat oli myös vaihtelevan hiljaisia tai kovaäänisiä.
      Ootko koskaan youtubesta katsonut videoita pommeista? Etsipä huviksesi sanoilla "pomeranian twins barking contest"! Ihan Omarin vastakohta mutta niin suloinen :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)