keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Rapeaa ja maukasta

Kun on kerran tämä viikko aloitettu ruoka-aiheisella postauksella niin jatketaanpas samalla teemalla. Uutta ravintolaesittelyä ei ole luvassa, sillä tekaisin tänään päivälliseni ihan omin pienin kätösin. Eikä opiskelijabudjetilla nyt muutenkaan joka päivä käydä ulkona syömässä.. Yliopisto on muutenkin viime aikoina aiheuttanut mulle sellaista stressiä, että on tullut syötyä vähän mitä sattuu. Ahdistuneena mielihaluille on vaikeaa olla antamatta periksi.

Tänäänkin kävi näin... Tällä kertaa ruokahimoni kohteena oli kuitenkin salaatti! Ajattelin aluksi tehdä itselleni ruuaksi fetasalaattia, mutta kun san tehtäväkseni loihtia annokset myös porukoille niin luovuin fetasta ja heitin hatusta ainekset ja tuloksena oli salaatti jollaista en ole koskaan aiemmin maistanut:



Mitäs tänään olikaan tarjolla? Sekoitus rapeata ja maukasta! Miltäs näyttää?


Paahtopaistisalaatti à la Noora

Jääsalaattia
Kurkkua ja tomaattia
Kippari (savu)sulatejuustoa
Naudan paahtopaistileikettä
Paahdettua sipulia
Salaattikastiketta (itse käytin kreikkalaista kastiketta)

Revi salaatti käsin lautaselle ja aseta päälle pilkotut kurkut ja tomaatit. 
Saksi sulatejuusto ja paahtopaisti haluamasi kokoisiksi palasiksi ja ripottele esteettisesti salaattipedille. Kruunaa annos haluamallasi salaattikastikkeella sekä paahdetulla sipulilla.

Tuo salaatti on melkoisen tuhti ja piti minut kylläisenä ja energisenä cardiospinun aikana ja jopa sen jälkeen. Halutessasi voit toki tehdä salaatista astetta kevyemmän:
- Vaihda salaattikastike oliiviöjyyn & balsamicoon tai tee itse jugurttikastike
- Vaihda juusto vähärasvaiseen versioon

Bon Appétit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)