torstai 2. heinäkuuta 2015

Juustoinen kesäherkku

Taitaa olla aikuistumisen merkki kun jotkin ruuat, joita et voinut edes kuvitellakaan pienenä syöväsi, alkavat itseasiassa maistumaan. Leipäjuusto on minulle yksi tälläinen. Pienenä tuo narskuva kylmä klöntti ei maistunut niin millään. Onneksi sitä ei ollut salaatin tavoin pakko syödä, utealiasuuden vuoksi sitäkin tuli maisteltua. Ehkä kerran koko lapsuuden aikana. Sekin "erehdys" ehkä juuri sen takia kun vanhemmat sanoivat ettet varmasti tästä pidä. Niinhän ne sanoi karkeistakin ja hyviltähän ne oikeasti maistuivat! Käänteinen psykologia toimii valitettavan hyvin edelleen.


Nyt mulla on muutamaan otteeseen jo tullut aivan hillitön himo syödä leipäjuustoa. Ihan pari vuotta sitten siis kerran tai pari vuodessa on alkanut tehdä mieli tätä paahdettua tuorejuustoa, varsinkin kun töiden puolesta kyseistä tuotetta hypistelee vähän väliä. Kertaakaan en kuitenkaan sen tarkemmin ole tutkinut sen ravintosisältöä kunnes vähän aikaa sitten konsulentin esitellessä Juustoportin leipäjuustoja tutkin tarkemmin asian.

Energia 1200kJ/ 290 kcal
Rasva 22g
josta tyydyttynyttä 12g
Hiilihydraatit 3g
josta sokereita 3g
Proteiini 18g
Suola 1g
Kalsium 570mg

Hyvästä mausta voi syyttää rasvan määrää, mutta katsokaa proteiinia! Miltein 20% leipäjuustosta täyttä maidosta saatavaa proteiinia!? Miten tälläistä näin itsestäänselvää asiaa ei osaa ajatella ilman, että se täytyy rautalangasta vääntää... Itselleni tämä taitaa päätyä hieman useammin tänä kesänä jälkiruuaksi. Kuten tänään mansikoiden kera.


Tuli samalla tehtyä tuttavuutta suolaisen makeiden mansikoiden kanssa. Tuollaista yhdistelmääkään en ole aikaisemmin ajatellut. Mansikat maistuivat hyviltä niin juuston kanssa kuin erikseen. Vaikka kaloreita löytyykin leipäjuustossa miltein 300 (kevyessä 200 kcal), oli pieni pala sitä ihanan kevyt jälkiruuaksi auringonpalvonnan jälkeen varjoisella terassilla nautittuna.


Tähän perään on pakko lisätä sen verran etten aivan aikuinen vielä ole. Herneet ja kaalilaatikko eivät edelleenkään hymyssä suin mene alas!

2 kommenttia:

  1. TÄMÄ!!! Miekään en tykännyt pienempänä "narskujuustosta" mut auta armias kun nykyisin saan sitä jossain eteeni (tai herneitä tai kaalilaatikkoa, heheh ;)) niin se ei kyllä kauaa säily :D Ja mansikan kanssa tosiaan aivan to die for -yhdistelmä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta vähän aikaa sitten keksin että sitähän voi tosiaan syödä mansikoidenkin kanssa eikä pelkästään sen perinteisen lakkahillon (en kyllä ole maistanut sitäkään yhdistelmää vielä)!

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)