tiistai 21. heinäkuuta 2015

Älä jätä parasta ystävääsi!

“If you’re going to make a dog a part of your family, then make him a part of your family. 
Don’t treat him like you wouldn’t treat someone you cared about or someone you loved.”
 - Tyrann Mathieu

Suomessa ei olla tänä kesänä helteitä nähty niin paljoa etteikö niitä voisi yhden käden sormilla laskea. Itse odotan vielä kärsivällisesti josko heinäkuun loppu tai edes elokuu toisivat kunnon helteet tullessaan. Jos saisin päättää niin Suomessa olisi ainakin puolet kesästä kuuma intiaanikesä. Tähän kesään mahtuisi vielä monta hellepäivää eikö niin?

Kuumasta eivät kaikki kuitenkaan pidä. Tässä en tarkoita vain ihmisiä, vaan myös nelijalkaisia karvakamuja. Tänä aamuna oli tavallista kuumempi kun menin yhdeksän aikaan aamulla kävelyttämään koiria ja kymmenen vuotias tiibetinspanielimme läähätti tavallista enemmän. Uudet hajut houkuttivat herraa, mutta askellus sujui tavallista hitaammin aurinkoisella tiellä.

Joka kesä mun verenpaineeni nousee pilviin kun luen kuinka ihmiset ovat jättäneet koiransa autoon lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Yleensä niin etteivät ikkunat ole auki ja vielä ilman vettä. Lopputuloksen voinee arvata, välillä tosin on ilahduttavaa lukea uutisia joissa on saatu koira pelastettua viime hetkellä... En mitenkään voi tajuta kuinka ajattelemattomia ihmiset voivat olla. Hellepäivänä koiralla on kuuma jo ulkona vaikka tuuli hieman viilentäisi, mutta vielä suljetussa tilassa auringon porottaessa? 

Nyt alussa olevaan lauseeseen palaten. PETA teki videon yhteistyössä ammattilaisen amerikkalaisen jalkapallonpelaajan Tyrann Mathieun kanssa varoittaakseen kuuman auton vaaroista. Videolla Tyrann Mathieu lukittautuu aurinkoisena hellepäivänä autoon ilman vettä ja yrittää selvitä mahdollisimman pitkään. Seuratkaa alla olevalta videolta miten hänen käy.


Videota saa ja kannattaa jakaa ihmisten tietoisuuden lisäämiseksi. 

Ja muistakaa: Ihminen pääsee autosta ulos, koiralla ei tähän ole mitään mahdollisuutta! 
Jos näette kuumana päivänä koiran lukitussa autossa, yrittäkää saada yhteys omistajiin ja soittakaa hätänumeroon älkääkä lähtekö paikalta ennen kuin apu saapuu!

Karvaturrit ystävineen kiittävät teitä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)