torstai 5. kesäkuuta 2014

Keveämpiä päiviä

Huh hellettä! Suomen kesä alkaa vihdoinkin näyttämään ja tuntumaan juuri siltä kuin pitää. Aurinkoiselta ja helteiseltä. Joku päivä on pakko hypätä pyörän selkään ja hakea kesän ensimmäinen jäätelöannos. Kun päälle kuusi kilometriä polkee jäätelökioskille ja sieltä takaisin toiset reippaat kuusi kilometriä, niin eikös se ole juuri sopiva tankkaus ja palauttelu?

Vaikka hellettä piisaa niin salitreenejä ei ole todellakaan jätetty välistä. Nyt kun mun ja Lauran aikataulut mätsaa hyvin yhteen niin ollaan monena päivänä yhdessä mentykin treenaamaan. Hyvät naurut ollaan saatu siitä kun jo lämmittelyn aikana tuntee kuinka aineenvaihdunta alkaa toimimaan ja heti treenin alusta asti olo on kuin suihkussa. Vesipulloon on mun ainakin näillä säillä pakko laittaa ruususuolaa, vaikka kuinka tahansa kevyen treenin vetäisi.

Auringonsäteet ja kuumuus saavat myös syömään kevyemmin. Viimeisimmässä postauksessani kerroinkin kuinka olen jälleen hurahtanut täysillä banaanilettuihin (itse asiassa aloin hifistelemään ja ostin valkuaismassaa!). Nyt kuitenkin Lauran ruokakuvien ansiosta kuumottaisi kokeilla lounaaksi erilaisia salaatteja halloumilla tai pähkinöillä. Lisäksi Susannen hehkutuksen ansiosta tänä kesänä on ehdottomasti päästävä kokeilemaan mun perinteistä hedelmä&marja smoothieta vihreällä kasvistwistillä. Ideoita on niin paljon, että tarvitsen oman jääkaapin!

Miten teidän kesänne on lähtenyt käyntiin? Joko on pyöräilykausi korkattu ja ensimmäiset jäätelöt syöty? Kuka on ehtinyt terassille istumaan slushjuoman kera? :) 



Banaaniletun päällä lämmenneet omenaviipaleet ovat ihanan makeita!

Latte on vaihtunut jäisempään versioon kuumalla säällä.

Chilillä ja currylla maustettu sosekeitto kruunattuna raejuustolla ja fetalla.

Tän herkkulautasen piti kestää koko leffan ajan. Se oli tyhjä alle vartissa... Hups :D

Sain tädiltäni valmistujaislahjaksi ihanan kukkakimpun <3

Toisille kesän säät ovat liikaa... Helteet vielä menevät kun saa makoilla viileissä sisätiloissa. Ticon ilmeet kertovat kaiken ulkona olevasta säästä: kuva otettu ukkosen jälkeen kun herraa pitäisi yrittää saada lenkille!

2 kommenttia:

  1. Ai että sielläkin on yhtä trooppiset saliolosuhteet kuin täällä :D Mut hei, pysyypähän ainakin kroppa lämpimänä ja lihakset vetreinä! En tiiä, mut ainakin ite oon saanut tehtyä ihan superhyviä treenejä nyt näiden viimeisten hellejaksojen aikana. Kerrankin lentää hiki myös yläkroppatreenin aikana ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli onneksi spinningsalissa viileää ilmastoinnin ansiosta, mutta hikeä pukkasi silti enemmän kuin laki salli!

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)