sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Se treenin toinen puoli

Keskittyessä tiukasti treeneihin niin salin puolella kuin ryhmäliikuntatunneilla tulee monesti unohtaneeksi kehonhuollon. Usein ei tule edes miettineeksi, kuinka oikeasti venyttely, rullailu tai hierojalla käynti on oikeasti kuin treenin toinen puolikas. Treeni ei välttämättä kulje eikä tuloksia synny, jos kroppa laittaa vastaan jähmettyneillä lihaksilla. Lihas ei toimi kun veri ei pääse kiertämään kaikkialla ja kukapa nyt pitäisi jäykästä kropasta?



Itse myönnän syyllistyväni tähän ehkä liian usein... Varsinkin nyt kun on ollut jälleen aivan uudella tavalla energiaa riehua salilla kaikenlaisissa riennoissa niin oman kropan huolto on jäänyt vähemmälle. Pikaiset venyt toki teen jokaisen treenin jälkeen, mutta se on lähinnä siihen jäänyt. Piikkimatto ja (kidutus)rullakin ovat poissa silmistä - ja samalla mielestä. Aamuisin kankeana sängystä noustessani asia on ollut mielessä ohikiitävän hetken, ehkä juuri ja juuri sen aamiaisen verran.  

Kuinka moni tunnistaa itsestään tämän valikoivan muistihäiriön? :D Itse ajattelin palata vanhaan ja toimivaksi koettuun tekniikkaan: venyttely tulee jatkossa merkittyä kalenteriin samalla kun suunnittelen muita treenimenoja. Ajattelin myös käydä kunnolla intensiivisessä akupunktiosarjassa. Tämä on muuten aivan ihana tapa paeta arkea: nukun itse kuin tukki sen ajan kun neulat ovat minussa kiinni!

Toinen venyttelyyn liittyvä "huono" tapa taitaa olla yksipuolinen venyttely. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että pienemmät lihakset jäävät huomiotta. Kuten sanottua kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten jos haluaa venytellä koko kropan läpi niin tulisi huomioida myös pienet lihakset. Mobilatin sivuilla on mielestäni erittäin hyvä ja selkeä opas kehon kokonaisvaltaiseen venyttelyyn. Jos et ole aikaisemmin nähnyt kyseistä opasta, niin kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa! Tähän perään laitan juuri tuolta Mobilatin oppaasta muutaman venytyksen, joiden veikkaan unohtuvan usein:







Muistathan venytellessäsi:
- Lämmittele kunnolla ennen venyttelyä. Tee mielellään myös kroppaa avaavia liikkeitä 
esim. luudanvarren kanssa.
- Jos teet pitkiä venytyksiä, älä enää treenaa samana päivänä. Venyttelyssä on treeniä tarpeeksi.
- Jos lihas on erityisen jumissa voi sitä samalla painella tai hieroa. Esimerkiksi akillesjänteeseen kannattaa testata sekä venyttelyä että hierontaa.
- Kaveri pystyy auttamaan sinua venyttelyssä tai voitte tehdä osan venytyksistä yhdessä. Juorutuokio on vain bonusta ;)


Venyvää alkuviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Mä muistan usein venytellä jalat, mutta ne onkin useimmiten mulla kaikista pahiten jumissa. OIkeen huomaa kun nivuset on jumissa ja varpaisiin asti säteilee se kipu :D Rullailun oon myös löytäny vähän aika sitten. Ai että se sattuu sillain kivasti selkälihaksiin ja jos poikittain rullaa reisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on juuri lonkankoukistajat jumissa kun olen istunut niin paljon. Osteopaattikin sanoi juuri, että mieti kun lonkankoukistajat on jumissa ja aineet ei pääse kunnolla kiertämään niin miten jumissa muuta lihakset jaloissa onkaan...
      Ja oikeassa olet että reisien ulkosyrjät on aivan tuskaa rullailla! Kokeile muuten ihan huviksesi rullata reisien lähentäjiä tai hauiksia. Tuska saa taas uusia ulottuvuuksia! :D

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä! Ite kuulun valitettavasti niihin jotka muistaa venytellä liian epäsäännöllisesti. Lyhyitä venyjä tulee kyllä tehtyä, mutta pidempiä ihan liian harvakseltaan. Täytyy kyllä petrata asiassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miltäs kuulostaisi jos pelkän aurinkotuolissa makaamisen sijasta tekisi pitkän venyttelytuokion ulkoilmassa nauttien ihanasta auringonpaisteesta? Sitten kun se aurinko tuolta pilvien takaa jälleen tulee esille siis... :D

      Poista
  3. Tämäkö on siitä mobilatin venyttelyoppaasta? Vaikuttaa siis tosi hyvälle! Erittäin selkeästi ja ytimekkäästi selitetty ja kuvat havainnollistaa hyvin nuo liikkeet :) Mäkin venyn tänään kun alkaa venyttelytunnit taas. Tullut tehtyä lähinnä lyhyempiä venytyksiä, joten saa nähdä miten sujuu! :D hyvä että oot löytänyt innostusta venyttelemiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Mobilatin oppaasta tosiaan nuo! Sain ekstramotivaatiota venyttelyyn kun huomasin vähän aikaa sitten kuinka kroppa on jumissa sen koulussa istumisen jälkeen. Jospa mä tän kesän jälkeen venyisin spagaattiin... Heh onneksi kesä on vasta aluillaan niin vielä on aikaa kokeilla miten käy :D

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)