keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pikkulauantai!

Aamulla kahdeksaksi koululle ja sen jälkeen baanalle!

Ehei en siis lähtenyt mihinkään legendaarisiin opiskelijabileiden hämärään boolia maistelemaan, vaan hyvän ystävän kanssa rentoutumaan meille jo tuttuun tapaan. Valoisaan aikaan ja rennoissa vaatteissa (koska farkut on vaan niin huono idea tähän rentoutumiseen).

Vatsat kurnien suunnattiin syömään. Wok Upiin tottakai! Heittäydyin oikein rohkeaksi ja maistoin ensimmäistä kertaa ikinä quornia tutulla nuudelipohjalla ja thai-barbeque kastikkeella. Sain hyvät naurut sillä jos joku olisi sanonut, että lautasella on kanaa niin täydestä olisi mennyt. Ystäväni sai myös hyvät naurut kun geologian täyttämillä aivoillani kesti vähän aikaa tajuta, että niin barbeque on sama kuin bbq...


Jälkiruualle päädyttiin Starbucksiin. Again. Ja siis kuinka niin meidän nimet muistetaan kohta ulkoa siellä...? Sitä paitsi Susanne tarjosi nuo herkut ja kaikkihan tietää, että ruoka on silloin kaloritonta, rasvatonta... ;)


Starbucksin White Caffe Mocha. Pyörryttävän hyvää ja täyteläistä kuten pitääkin. Vendi kokoisena tottakai.


Susanne ja minä emme rentoutuessammekaan harrasta heräteostoksia. Meille vaan sattuu tarttumaan käteen kaikkea tarvittavaa. Forumin ohi kulkiessamme oli aivan pakko kipaista kierroksella BodyShopissa tuoksuttelemassa kaikkia ihanuuksia miljoonannen kerran. Mukaan tarttui uutuus (Huom. Jota myydään vain Forumin BodyShopissa!): Hair Chalk. Värivaihtoehtoina sininen ja pinkki. Ihastuimme molemmat täysin tuohon tuotteeseen ja molempien mukaan tarttui purkit. Ruohonjuuressa sattui sopivasti olemaan esillä hyllyn päädyssä maapähkinävoita ja sehän on aina tarpeellista (ihan oikeasti nykyisessä purkissa näkyy jo pohja!). Money well spent sanoisin.




Koko päivä oli täynnä rentoa kävelyä, loppumatonta rupattelua ja hymyhuulia. Päivän kohokohtana oli tosin jotain ihan uutta. Forumilla Susannea odotellessani huomasin tutunoloisen vaaleahiuksisen naisen kävelemässä pari kertaa ohitseni. Pitkään uumoilin: Uskallanko vai enkö mennä luokse kysymään... Entä jos se ei olekaan... Jos mä vaan tässä seisoskelen ja tutkin tätä kaidetta... Mä kun en osaa mennä smoothisti esittelemään itseäni tuntemattomille, joten kurkkua kuivasi. Kolmannella kerralla kun harmaaseen takkiin pukeutunut  nainen kulki ohiseni, potkaisin itseäni mentaalisti persuksille ja menin kysymään: "Hei anteeksi, mutta oletko sä Steffi?" Kuinkas ollakaan oli tuo kyseinen nainen juuri Steffi! Vaihdettiin muutama sana ja aivan mahtavalta tyypiltä vaikutti heti kättelyssä. Lisäksi Steffi muisti blogini! Tämä jos mikä osoitti sen, että tässä on bloggari, joka tuntee myös lukijansa. Tuo pieni tapaaminen sai kestohymyn huulille koko päiväksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)