Voimaa puurosta

Kaurapuuro on niin suomalainen perusaamupala kuin olla ja voi. Itseäni -ja uskallan väittää ettei kovin montaa muutakaan- ei kuitenkaan pelkkä aamupuuro pidä kylläisenä pitkään. Jo tunnin kuluttua alkaa olla nälkä ja tehdä mieli kaikenlaista naposteltavaa. Puuron lisäksi aamulla on aivan pakko syödä jotain proteiinipitoista, itse syön usein maitorahkaa (puuron seurana, en yhdessä). Fitnesspuuroa eli raejuuston sekoittamista kaurapuuron joukkoon olen kokeillut muutaman kerran todeten että hyi. Ne eivät vain yksinkertaisesti mun mielestäni sovi yhteen.

Tuossa yksi päivä mietin mitä sitä voisi sekoittaa kaurapuuroon, jotta siitä tulisi proteiinipitoisempi ja nälkä pysyisi kauemmin poissa...

Vastauksena kysymykseeni tuli niinkin helpossa proteiinipommissa kuin kananmunassa. Kananmunaa on tullut syötyä keitettynä ja paistettuna, miksen kokeilisi sitä puurossakin? Yleensä teen kaurapuuron aamuisin mikrossa aikaa säästäen, ollessani kipeänä kotona oli aikaa tehdä ihan kunnon perinteinen kaurapuuro liedellä. Sekoitettuani kaurahiutaleet veteen lisäsin mukaan yhden kananmunan rakenne rikottuna. Kymmenisen minuutin kuluttua lautasellani oli annos ruususuolalla maustettua ja miedosti kananmunalta tuoksuva annos puuroa.

Tuunattu kaurapuuroni ei kuitenkaan maistunut kananmunalta, vaan aivan tavalliselta veteen tehdyltä kaurapuurolta. Nyt päästin kyllä pienen valheen. Itse asiassa kaurapuuroni maistui astetta paremmalta, sillä kananmuna antoi aamupalalleni jotenkin täyteläisemmän ja kermaisemman suutuntuman. Söin tämän puuron lisäksi aamulla vain porkkanan ja klementiinin, mutta pysyin lounaaseen asti kylläisenä. Ilman että teki mieli napostella mitään ylimääräistä. 

Uskallatteko tekin kokeilla?

Voimaisaa viikkoa kaikille!

Taas se on täällä...

...Flunssakausi siis!

Omalle kohdalleni se iski tottakai juuri silloin kun edessä olisi ollut töistä ja koulusta aivan vapaa viikko. Ei lohduta "kunnollisen työntekijän ja opiskelijan leima" kun olisi ollut mahtava treenisuunnitelma valmiina tälle viikolle! Kurkku on kipeä. Yskittää. Heikottaa, vaikea jaksaa. Pää painaa kymmenen kertaa tavallista enemmän eikä tee mieli kumartua sitten yhtään. Omalta koiralta ei tule tämän suhteen yhtään ymmärrystä, palloa pitää jaksaa heittää kun hän sitä haluaa. Toisaalta saan vastapalvelukseksi öisin lämpöpatterin viereeni joten tämä on fifty-fifty tilanne ;)

Lisäksi nenä on tukossa aivan koko ajan! Niistän kerran ja pian on nenä tukossa jälleen. Palloa heittäessä nenä on itseasiassa tukossa aivan heti kun vähän väliä kumarrun noukkimaan palloa (olisikohan kallista hankkia jonkinlainen pallonsyöttökone ja opettaa koira käyttämään sitä?). Nenänpielet punaisina en mielelläni aio näyttäytyä julkisilla paikoilla vähään aikaan...

Onneksi tukkoiseen nenään on kuitenkin saatavilla helpotusta. En puhu nenäsumutteiden käytöstä, vaan kunnon perinteisestä nenänhuuhtelukannusta. Sarvikuonosta toisin sanoen. Tämä on itseasiassa vanha joogaan liittyvä nenänpuhdistukseen käytettävä väline, joka on saanut jalansijaa myös länsimaissa.

kuva

Mikä on sarvikuono?
Sarvikuonoa eli nenänhuuhtelukannua käytetään poistamaan epäpuhtauksia nenästä ja se sopii flunssan, poskiontelotulehduksen yms. oireiden hoitoon (ei sinänsä huuhtele poskionteloja, mutta helpottaa oloa). Käyttö kosteuttaa nenän limakalvoja.

Miten sitä käytetään?
Kannuun laitetaan mitallinen hienoa merisuolaa tai tavallista ruokasuolaa (ehdottomasti ei erikoissuoloja). Kannu täytetään tämän jälkeen haalealla vedellä ja liuosta sekoitetaan kunnes suola liukenee. Liian kylmää tai kuumaa vettä ei kannata käyttää käyttömukavuuden takia. Käyttöohjeiden mukaista suolamäärää kannattaa suosia, liian vähäinen tai liika suolan määrä ei tunnu kivalta. Trust me, molemmat on kokeiltu ja huomattu HYVIN epämiellyttäviksi.

Nenäkannun nokka asetetaan toiseen sieraimeen ja pään ollessa kallistettuna altaan edessä annetaan veden valua toisesta sieraimesta ulos ja sama tehdään toiselle sieraimelle. Oikea asento löytyy harjoittelemalla, ensimmäisillä käyttökerroilla voi vahingossa saada muutaman kerran suolavettä nieluunsa mutta asento löytyy oikeasti helposti. Lopuksi sieraimiin jäänyt ylimääräinen vesi tulee saada pois, tämä tehdään niistämällä/tuhauttamalla molempia sieraimia vuorotellen pää alaspäin, vaakatasossa ja pystyssä.

Kannun puhdistus
Huuhtelu kuumalla vedellä riittää ja kannu asetetaan kuivumaan aukot alaspäin. Desinfiointi onnistuu keittämällä tai mikrossa. Kannu on henkilökohtainen hygieniatuote, joten jokaiselle kannattaa varata omansa.

Käytön jälkeen olotila on ihanan seesteinen. Mä pystyn jälleen hengittämään! 

Ainakin kunnes pallofriikki koira haluaa uuden matsina ja kumarrun alas...

Kuinka moni on jo kokeillut tätä? 

Jos ette ole niin suosittelen lämpimästi, löydät näitä varmasti lähimmästä apteekistasi.

Hair!

Tämä postaus tulee olemaan hyvin kuvapainotteinen, kuvaa kuvan jälkeen. Kaivelin tuossa vanhoja kuvakansioitani ihan huvin vuoksi tällä viikolla ja ajattelin, että voisi olla ihan kiva tehdä tälläinen postaus. Jostain kumman syystä kun erilaisia kuvia tähän aiheeseen liittyen on tullut otettua... Pitkän pitkän pitkän valikoinnin jälkeen sain kavennettua tähän lataamani kuvat näihin. Aiheena siis:

2006

Kuva toimi vinkkinä, vastaus on hiukset. Tarkemmin siis omat hiukseni. Luonnostaan tuollaiset perusruskeat. Moneen vuoteen tuollaista kokonaisuutta ei mun hiuksissani ole näkynyt (tyvikasvua lukuunottamatta), sillä niin kauan kuin olen tienannut itse rahaa olen värjännyt hiuksiani. Ja se värien kavalkaadi on ollut vuosien saatossa aika suuri.

2006

Koko yläasteen ajan halusin värjätä hiukseni punaiseksi ja itseasiassa juuri yläasteen jälkeen kokeilinkin punaista hiuksissani saatuani luvan vanhemmiltani. Aluksi sävytteellä, sillä kampaajani suositteli kokeilemaan näin jos en pitäisikään väristä, mutta pian päädyin kestoväriin koska mähän pidin tuosta väristä. Vaikka punainen oli aivan ihana väri yksinään pitkissä hiuksissa, päädyin silti uteliaana ja hiusrintamalla rohkeana ihmisenä leikkimään.

2007

2007

Musta ja punainen sopi niin hyviin yhteen, että pakko niitä oli kokeilla yhdessä eri kohdissa päätä. Arvatkaapa mitä tälläiselle seikkailunhaluiselle kokeilijalle käy kun violetti nousee lempivärikseni yli kaiken? Aivan. Hiuksista löytyi pitkään kolmea väriä eli punaista, mustaa ja violettia, joiden paikka vaihteli.

2008

2009

Hiusten värjäämisen aloittamisesta asti olen aina käyttänyt samaa kampaajaa, itseasiassa en muista minulla olleen pienenä lapsenakaan koskaan ketään muuta kampaajaa. Kuinka sitä silloin olisi halunnut muualle edes mennä kokeilemaan kun hiustenleikkuun jälkeen sai aina hienon kuvion hiuksiinsa jollain upealla värillä? Käytän edelleen samalla kampaajalla, koska mielestäni hän on aivan mahtava: Molemmat olemme aina yhtä innoissamme eri värien laittamisesta ja koska olen aikamoisen avoin kaikelle uudelle, saa mun hiuksillani kokeilla mitä vain.

2010

2010 suurin muutos hiuksissani oli se, että siitä pätkäistiin pitkä polkka. Oli aikalailla eri olo kun olin suurimman osan elämästäni viettänyt liehuletti takamusta hipoen ja yhtäkkiä pituudesta lähti suurin osa. Sen jälkeen olenkin viihtynyt joko puolipitkässä mallissa tai hieman lyhyemmässä.

Tuon vuoden jälkeen olen innostunut oikein kunnolla muista kuin ns luonnollisista väreistä. Musta ja punainen ovat siis saaneet jäädä ja tilalle ovat astuneet vaihtelevasti pinkki ja violetti. Näitä on hiuksissa tullut monia vuosia jo pyöriteltyä vaihdellen pinkkien hiuksien ja violettien hiuksien välillä moneen otteeseen. Loppua ei vielä tälle innostukselle ole näkyvissäkään!

2011

2012

2013

Joulukuun Insta

Selaillessani Instagramin kuvia näin laittaneeni sinne joulukuun ensimmäisenä päivänä kuvan lumettomasta maisemasta. Nyt ulos katsellessa on onneksi aivan toisenlaiset maisemat: mikä puuterilumisatumaa! Juoksulenkkarit on aika vaihtaa talviversioihin siis. Tuota lumetonta kuvaa en halunnut tänne blogin puolelle tuoda kuitenkaan, yritän niin unohtaa sen ettei saatu nauttia valkoisesta joulusta! Mutta olipa joulukuussa sen verran tekemistä ja muuta mukavaa ettei kuukausi todellakaan piloilla ollut lumettomanakaan.

 Mulla taitaa olla joka kuukausi joku ulkoilukuva koirista Instassani jostain kumman syystä...

Joulun jälkeen terveelliset syömiset meni vähän... Noh... Koko aika tuntui olevan viikonloppu joten herkkuja tuli syötyä. Joulukuun alussa vielä jaksoi syödä terveellisesti, itseasiassa kokonaisen viikon söin pelkkää salaattia lounailla ja muutenkin terveellisesti niin tasapainoisestihan se loppujen lopuksi meni eikö niin?

Pimeällä otettu kuva pihan värikkäistä jouluvaloista. Eipä näytä niin pahalta. Jossain vaiheessa taidan kyllä säästää ihan kunnon järkkäriä varten!

Lauran ollessa matkoilla olen saanut hoitaa näitä kolmea ihanaa pupua. En kestä kuinka suloisia ja höpsöjä nämä osaavat välillä olla! Aamiainen on useaan otteeseen meinannut mennä väärään kurkkuun näiden touhuja katsoessani...

Sain otettua itseäni niskasta kiinni ja vietin iltapäivän parhaan ystäväni kanssa, joka värjäsi blondit hiukseni enemmän minunlaisemmiksini. Nyt ei tunnu olo enää oudolta katsoessani peiliin vaan ihanan kotoiselta! Salin puolella taas saa katsoa useammin peiliin, että missä kohtaa valuu sinistä ja missä violettia hikeä.

Stockmannin jouluikkunat luovat joulutunnelman joka vuosi, oli sitten lunta ulkosalla tai ei!

Ensimmäiset kokeilut raakasuklaan saralla. Nam!

 Uudenvuodenaatto meni tänä vuonna kotona. Kaikki valot päällä ja televisio pauhasi, jottei Tico pelkäisi niin hirveästi raketteja. Koska hän on sitä mieltä, että mitä korkeammalla sen turvallisempi niin: aluksi maattiin lattialla, sitten hypättiin mun viereen nojatuoliin ja vielä käsinojalle... Ja kyllä tiibetinspanieli mahtuu istumaan myös ihmisen olkapäällä, jos olette ikinä sattuneet miettimään sitä!

Instagramini on @turunennoora 

See you there! :)

Suklaasydämiä

Reilun vuoden olen miettinyt jos kokeilisin jossain vaiheessa raakasuklaan valmistusta, jostain syystä se aina kuitenkin jäi kokeilematta. Tänä vuonna muutamasta tutusta blogista luinkin raakasuklaan valmistuksesta ja sain kunnon kipinän hommaan. Pakon toisin sanoen, sillä lupasin Annalle tekeväni raakasuklaata tämän vuoden loppuun mennessä. Tänään -vuoden toiseksi viimeisenä- oli hyvä toteuttaa tämä lupaus ;)

Olin aina jotenkin ajatellut raakasuklaan valmistuksen olevan jotenkin vaikeata tai aikaavievää. Tietoa etsiessäni tajusin että kunhan aineet ovat vain keittiön kaapissa, syntyy raakasuklaata nopeammin kuin ajaisin autolla kauppaan hakemaan suklaalevyä! Raa'an suklaan ideanahan on ettei aineksia kuumenneta yli 45 astetta kuumemmaksi, jolloin mm. raakakaakaojauheen kaikki hyvät aineet (esimerkiksi antioksidantit) eivät katoa. Aineet sekaisin ja valmista on. Eikä aineksia raakasuklaaseen paljoa tarvita, sillä perusohje kuuluu seuraavasti:

1 dl kaakaovoita

½ dl kookosöljyä

½ dl raakakaakaojauhetta

lisäksi:

makeutus mielen mukaan (kookospalmusokeria, hunajaa tai steviaa)

lisä"härpäkkeitä" (gojimarjoja, pähkinöitä)

Raakasuklaan valmistuksen aloitin ihan sellaisella mulle perusasialla, muille ehkä hieman valinnaisella: oli aivan pakko maistaa muutamaa kaakaovoin palasta. Uteliaana tää oli aivan pakko tehdä! Ja kaakaoltahan se maistui, vaikka olikin vaaleata...

Itse asiaan sitten. Keitin vedenkeittimellä päälle puolisen litraa vettä, jonka kaadoin pieneen kattilaan. Kattilaan asetin metallisen kuuden desin mitan, johon olin mitannut valmiiksi kaakaovoin ja kookosöljyn. Ei kauaa tarvinnut sekoitella seosta kun rasvat olivat jo sulaneet. Tämän voi toki hoitaa liedellä vesihauteessa tai mikrossa, mutta kukin tyylillään.

Tämän jälkeen sekoitin joukkoon raakakaakaojauheen ja makeutukseksi laitoin ruokalusikallisen kookospalmusokeria. Koska tein ensimmäisen satsin raakasuklaata niin tämä meni hieman arviolta. Kuivat aineet ja rasva sekoittuivat nätisti keskenään, tuloksena juoksevaa suklaata. Alla olevasta kuvasta näkyy kuinka ihanasti mitassa alkoi näkyä suklaan väriä vaikken ollut vielä sekoittannutkaan aineksia keskenään yhtään.

Ruokalusikalla kaadoin suklaamassaa silikonimuotteihin. Halusin hieman tehdä kokeiluja, joten kun olin miltein puolet suklaasta laittanut muotteihin lisäsin mukaan puoli ruokalusikkaa kookospalmusokeria ja ripauksen aitoa vaniljajauhetta. Sainpa samalla kokeiltua miten tuo sokerin määrä vaikuttaa suklaan makeuteen.

Sydänmuotin täytettyäni suklaata oli vielä jäljellä, joten tein kolmannen version suklaasta: laitoin sekaan piparinmurusia. Koska joulukuusi heitetään vasta loppiaisena ulos, ei joulu vielä ole ohi. Ja koska leivoin niin ison satsin pipareita jouluna etten vieläkään ole pystynyt kaikkia syömään. Ja vielä koska keittiöstä ei löytynyt sitten yhtään kokonaista pähkinää juuri silloin kun olisin niitä kaivannut!

Siirsin suklaat jähmettymään pakastimeen puoleksi tunniksi heti kun sain suklaamassan muotteihin. Näin siis koska massan lämpötila ei ole suuri, maksimissaan kun se saa tosiaan olla sen 45 astetta tai suklaa ei ole enää raakaa. Puolen tunnin jälkeen siirsin suklaan muoteista rasioihin ja laitoin ne maistatuserää lukuunottamatta jääkaappiin. Näin helposti valmistuu siis täysin lisäaineeton, maidoton, gluteeniton, vegaaninen ja mahdollisesti sokeriton herkku.

Entä maku? Muutaman suklaakonvehtirasian jouluna tuhonneena raakasuklaa oli ehkä pieni shokki sokerihuuruiselle. Eihän se makeaa ollut -eikä olisi kuulunutkaan- mutta hyvää se silti oli! Oli todella vaikea vastustaa kiusausta ja olla syömättä kaikkia suklaita yhdeltä seisomalta. Lisäksi suklaa suli aivan vallattoman ihanasti suussa, aivan eri tavalla kuin kaupasta ostettu. 

Ja onhan se niin, että rakkaudella (itse)tehty herkku maistuu aina parhaimmalta. 

Jouluntaikaa

Hyvää Joulua kaikille! :)

Toivottavasti teidän joulunne on sujunut hyvin. Teittekö tänä vuonna jotain uutta vai vietittekö joulua perinteiselle tavallanne? Itselläni se on kulunut perinteisesti. Koirien kanssa on leikitty, syöty ja juotu hyvin ja avattu lahjat aattoiltana. Lapsena tuli aina laskettua kuinka paljon lahjoja sai, etenkin sitä että sai varmasti enemmän lahjoja kuin edellisenä vuonna ja eikä yhtään vähempää kuin mitä sisko sai. Nykyään lahjojen sisältö on paljon tärkeämpää mulle. Tänäkin vuonna ystävät tiesivät tarkkaan mitä tarvitsen vaikka en varsinaisesti ollut mitään pyytänytkään. Ensi vuonna saan nauttia Cafe Beanien erikoiskahveista ja ihanalta tuoksuvista käsirasvoista!

Salitreenejä on tullut tehtyä kokonainen yksi kappale joulun aikana. Sitä enemmän on kuitenkin lenkkeilty. Töissä (kaupassa) kun on viime päivinä ollut niin hirveä kuhina ja työpäivät pitkiä, niin on töistä päästyään vain kaivannut raikasta ulkoilmaa. Kahdentoista tunnin unet ovat onnistuneet epätavallisen hyvin, joten kroppa on ollut aika väsynyt kiireisten ja hiostuttavien työpäivien jäljiltä. Sitä onkin hyvin ruokittu nyt näin kolmen päivän jouluruokailujen aikana.

Ja mitäpä joulu olisi ilman monta pellillistä itseleivottuja piparkakkuja? Naureskelin juuri tänään kuinka joka vuosi manaan itseäni ja lupaan että opin yhden asian joulusta. Se ei ikinä onnistu, vaan joka vuosi tulee syötyä piparkakkutaikinayliannostus. Tämä vuosi ei myöskään ollut poikkeus. Paistettuja pipareita sen sijaan osaan nykyään syödä sopivassa määrin.

Jouluntaikaa on tänä vuonna lisännyt myös mun ihanat hoitopupuseni. Lauran ollessa valloittamassa USA:ta olen hoitanut hänen pupujaan Lumia, Siiriä ja Muffea (alla kuvassa). Itselläni ei ole koskaan ollut pupuja, joten olin jo aivan innoissani jo pitkään ennen joulukuuta. Taisin jopa kysellä voisitteko te lähteä aikaisemmin lomalle, että pääsisin jo hoitamaan pikkuisia karvapalloja... Koiriin ja Lauran asuntoon tottuneena osaan varovaisesti kävellä heillä pimeässä öisin astumatta pupujen päälle, mutta totuttelemista vaatii vielä hieman se että puput tosiaan ovat yöeläimiä. Hyvin energisiä sellaisia...

Mutta kuka nyt ei voisi aamuöisistä herätyksistä huolimatta olla hymyilemättä näin söpölle herralle?

Niin pieni asia, niin suuri vaikutus

Viime viikolla eräs työkaverini kysyi josko voisin ottaa seuraavana päivänä hänet kyytiini kun tulen autolla aamulla töihin, sillä oli tulossa aika kurja ilma. Hän kun sattuu asumaan työmatkani varrella niin vastasin että tottahan toki tuo käy. Sovittiin aika ja seuraavana päivänä nappasin hänet mukaani. Piristävää kun saa aamuiselle työmatkalle (sille maksimissaan kymmenen minuutin reissulle) juttukaverin. Varsinkin kun yleensä laulan kilpaa radion kanssa.

Kaupan edessä työkaveri kiitti kyydistä ennen kuin mentiin pukeutumaan ja lähdettiin laittamaan kauppaa valmiiksi asiakkaita varten. Aamiaisella eteeni tupsahti vielä tälläinen ihana kiitos-bonus...

En tiennyt kuka meistä oli kaikista iloisin tässä vaiheessa: Minä, joka en ollut odottanut muuta kuin hymyn ja kiitoksen vastalahjaksi autokyydistä vai työkaverini, joka naureskeli kun ilmeeni oli kirjaimellisesto kuin lapsella karkkikaupassa. Hän oli muistanut kuinka sanoin vähän aikaa sitten etten ole vielä maistanut uusia kääreellisiä karkkejamme ja päätti sitten yllättää mut parhaalla mahdollisella tavalla.

Nuo karkit ovat edelleen mun huoneen pöydällä. Ne on sen verran spesiaaleja, että taidan syödä ne vasta ensi viikonloppuna jonkin hyvän juomisen kera. Joka kerta kun satun vilkaisemaan pöytäni suuntaan, hymyilen. Tästä tulee mieleen, että vaikka me ihmiset toivomme yleensä elämältämme suuria asioita -jotkut rahaa, toiset hyvän työn, kolmas haluaa luksuslomia- niin ei pitäisi unohtaa niitä pieniä arjen asioita joista saa hymyn huulille.

Itselleni toi hymyn huulille juuri tuolloin tuo karkkipussi. Toisina päivinä voin iloita niinkin pienestä asiasta kuin muutamasta lumihiutaleesta. Tai siitä että koira tulee varpaita nuoleskelemalla kerjäämään huomiota tai jos voin nousta sängystä ilman herätyskelloa. Jos keskittyy vain suuriin asioihin, hujahtavat pienet asiat helposti ohi. Miksi siis ei antaisi itsensä nauttia aivan kaikesta hyvää mieltä tuottavasta oli se sitten suurta tai pientä? Koska mielipiteistä ei voi kiistellä, ei voi olla niin pientä asiaa etteikö siitä voisi nauttia. Lista on henkilökohtainen mutta loppumaton!

Sitä paitsi pienistä asioista syntyy suuri puro. Jos joka päivä kiinnittää huomiota pieniltä tuntuviin positiivisiin asioihin, saattaa huomata hyvin nopeasti kuinka harmaasta arjesta tulee värikkäämpi. Miksi ei siis kävellä ympäriinsä hymy huulilla hieman useammin, ei välttämättä koko aika mutta joka päivänä ainakin hetken verran?

Mikä pienisuuri tai suuripieni asia on saanut sinut tänään hymyilemään?