torstai 16. tammikuuta 2014

Bataattia, bataattia

Aloitin syksyllä "bataattikokeiluni" bataattikurpitsakeitolla ja ihastuin bataattiin aika lailla. Joulunaika kun meni jouluruokia syödessä ja pienessä ähkyssä niin ei ollut oikein mahdollisuutta tai innostusta alkaa kokeilemaan uusia juttuja. Viikonloppuna oli päivällisenä lehtipihviä, joten oli täydellinen tilaisuus kokeilla toisenlaista versiota bataatista lohkoperunoiden sijaisena. Ei ollut kovin vaikeata tehdä ja tuloksena oli aivan taivaallisen hyviä lohkoja. Kirjoitan tähän mukaan ohjeen ihan perus bataattilohkoille.

Pese bataatit hyvin ja kuori ne. Lohko haluamasi kokoisiksi, mitä isommat sen isompi paistoaika.

Laita lohkot kulhoon ja pyörittele oliiviöljyssä. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan.

Paista 225 asteessa kunnes lohkot ovat kauniin kullankeltaiset. Alla olevat lohkot olivat 25 minuuttia uunissa.

Käytä perunan sijaisena haluamassasi annoksessa. Itse söin bataattien seurana lehtipihviä ja wokvihanneksia.

Ehdotuksia eri variaatioihin:
- Lisää hieman hunajaa.
- Kieritä korppujauhoissa.
- Käytä maustettua öljyä.
- Leiki mausteiden kanssa, kokeile comboa jota et aiemmin ole käyttänyt.
- Korvaa osa öljystä sweet&sour kastikkeella.
- Jätä bataatit kuorimatta ja tee maalaisbataatteja!

4 kommenttia:

  1. Mä en ole koskaan tehnyt mitään bataatista, enkä ole kyllä tainnut maistakaan.. Miten niin tynnyrissä kasvanut :D.
    Nyt on kyllä ehkä pakko kokeilla, näyttää nimittäin sen verran hyvältä nuo sun eväät :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin olin hieman epäileväinen koska mun mielestä ranskalaiset ja lehtipihvi kuuluu yhteen. Maistettuani tulin siihen tulokseen että voisin tehdä ton poikkeuksen useamminkin :P

      Poista
  2. Hihi :D Katoin eka et toi bataatti oli halko XD Mutta kiva ruokavinkki, täytyy joskus pistää kokeiluun :)


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no halolta se kyllä kieltämättä näyttää kun katsoin sitä uudelleen. Mutta oli kyllä hyvänmakuinen halko :'D

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)