Tänä vuonna olisi tavoitteena saada lisättyä treenejä kalenteriin, sillä viime vuonna ne jäivät vähemmälle ja sen huomasi stressitasossa. Viime viikolla onnistuinkin saamaan mun salin kaikki kolme Les Mills tunnit samalle viikolle pitkästä aikaa.
Ihan liian pitkästä aikaa! Viimeisimmästä BodyCombatista on ollut puoli vuotta, sillä olen käynyt Lauran spinuissa uskollisesti joka kerta. Nyt Lauran tunti siirtyi niin pääsi jälleen hakkailemaan combatiin. Molemmat odoteltiin aika jännittyneinä että tarviiko meidät kantaa ulos. Uskomattoman hyvin molemmat jaksettiin!
Kokonainen ohjelmahan jäi välistä käymättä, mutta sitä oli kommentoitu sen verran negatiivisesti ettei ehkä haittaa. Tosin sanoin että ihan sama kuinka huono ohjelma olisikin, niin olisin aivan taivaissa kun pääsisin pitkästä aikaa mun ihanan lempicombatohjaajan tunnille. Ja taivaissa sitä leijailtiinkin ;)
BodyPumpin päätin vetää lauantaina, jolloin siitä alusta lähti alkulämppä ja kyykyt. Heh en ollut yhtään pahoillani kun ajattelin pääseväni helpommalla... Sunnuntaina kävelin kuitenkin "tuttuun" tapaan kuin pingviini. Syynä tähän mitkäs muutkaan kuin askelkyykyt! Olen päättänyt alkaa uimaan vastavirtaan ja teen askelkyykyt polvillani aasinpotkuina tai toisinsanoen "koirankusetusasennossa". Tavallisissa askelkyykyissä mun pohkeet kramppaa niin pahasti etten saa ollenkaan tehoja irti. Tuolla tavalla saa todella hyvin. Jos askelkyykyt on ongelmallisia niin tota asentoa kannattaa kokeilla, vaikka olisitkin se ainoa. Ja trust me et kyllä varmana halua ottaa nilkkapainoja, ainakaan ensimmäisellä kerralla!
BodyJam.... Siitä ihanuudesta voisi luritella vaikka kuinka pitkään. Helpoimmalla pääsee kun toteaa että se on ihan jostain toisesta maailmasta <3 Kylmät väreet kulki koko tunnin selkää pitkin ja yhtä hymyä olin kaiken aikaa. BodyJam on mun mielestä siitäkin ihana, etten sinänsä hermostu itselleni jos liikkeet menee vain sinne päin (vaikka pyrinkin täydellisyyteen). Sen koko tunnin ajan kun tuntee olonsa naispuoliseksi Gandalf Archeriksi!
PS. Ai niin ja se yliopistokin taas jatkui... Olin hermona koko päivän, mutta päästyäni salille ja nyt fiilisteltyäni postauksen kautta jumppia on olo aika zen,
maanantai 13. tammikuuta 2014
perjantai 10. tammikuuta 2014
Salietiketti 101
Mistä huomaa aina vuoden vaihtuneen ja tammikuun alkaneen? Ei löytyneistä miljoonista raketeista eikä valoisammista päivistä (vinkki: jokainen salilla kävijä tietää tämän!) Ja oikea vastaus on... Ruuhkista kuntosalin puolella ja varasijoille 100 asti täynnä olevista ryhmäliikuntatunneista! Todennäköisesti kaupassa välillä voi loppua kesken rahka, ananas ja varsiselleri.
Itse olen luonteeltani sitä laatua etten usein kiinnitä huomiota onko kaupassa pitkiä jonoja tai moottoritiellä ruuhkaa. Sama pätee salin puolella. Multa on siis yleensä aivan turha kysyä tälläisistä asioista. Tosin siinä vaiheessa kun jumitan auton kanssa etananvauhtia etenevässä ruuhkassa tai salilla ei voi toteuttaa treeniä kun laitteet on täynnä, niin saatan manailla varsin värikkäästi.
Tammikuun vaihteen huomaan kuitenkin joka vuosi. Kuntosali täyttyy aivan tuntemattomista, uuden elämän aloittavista ihmisistä. Mun mielestä on aivan mahtavaa, että ihmiset innostuu liikkumisesta ja treenaamisesta. Varsinkin jos innostus kestää pidemmälle kuin helmikuun loppuun. En ole ammattilainen ja vasta muutaman vuoden treenanneena en ikinä alkaisikaan moralisoimaan muiden tekoja. Kuitenkin yksi asia alkaa nyppimään muakin hyvin nopeasti: Etiketti ei päde vain juhlapukeutumiseen tai ruokailuun - Salilla vallitsee salietiketti. Tätä olisi hyvä noudattaa, vaikkei sitä olekaan kiveen hakattu. Kyse on ihan yksinkertaisesta maalais(kuntosali)järjestä. Tässä olisi muutama asia, joita olisi hyvä niin aloittelijan kuin kauemmin treenanneenkin hyvä muistaa.
- Asianmukainen vaatetus. Mikään ei oo hirveämpää kuin nähdä alushousujen (jos niitä on) vilkkuvan
legginsien alta tai haisevien vaatteiden käyttö. Kenkien käyttö on tärkeä osa tässä oman turvallisuudenkin
kannalta! Vaatteiden ei tarvitse olla viimeisen muodin mukaisia, mutta on treenaajan itsensäkin kannalta
mukavaa jos vaatteet ovat tarkoitukseen sopivat. Ja sitä paitsi kivojen uusien treenivaatteiden shoppailu
motivoi ;)
- Jätä lehtien lukeminen infrapunasaunaan tai kotiin. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin tulla salille
ja huomata lämmittelylaitteiden olevan täynnä verkkaiseen tahtiin eteneviä ihmisiä, joilla on nenä kiinni
seiskassa. Jos salilla on ruuhkaa, ajattele muita.
- Sali ei ole hajuveden/partaveden testauspaikka. Jos aiot kunnolla treenata, hyväksy se että tulet
haisemaan hieltä. Ja ihan oikeasti muut treenaajat eivät keskity siihen minkälainen hienhaju sinusta lähtee.
Se ei ikinä voi olla yhtä tyrmäävä kuin pullollisen partavettä päälleen kaataneella.
- Laitathan painot takaisin omille paikoilleen. Jos jaksat tehdä kymmenen toistoa, jaksat varmasti
tehdä vielä yhden laittamalla painot paikalleen.
- Katso missä treenaat ja huomioi ympärillä olevat. Älä mene aivan kiinni smithissä kyykkäävään tai
asetu peilin ja treenaajan väliin.
- Tehtyäsi sarjan älä jää istuskelemaan laitteeseen samalla kaverillesi jutellen niitä näitä. Joku
muukin voi tarvita laitetta. On myös kohteliasta kysyä juuri laitteesta lähteneeltä onko treeni pahasti kesken
ja voitko tehdä oman sarjan välissä.
- Hikipyyhe aktiiviseen käyttöön. Ei vain oman naaman pyyhkimiseen vaan laitteeseen jättämääsi hien
kuivaamiseen.
- Mihin lapset? No ei ainakaan salille! Tämä on kaikkien turvallisuuden (ja ehkä kuulon) kannalta
täydellinen NO. Useilla saleilla on nykyään lapsiparkkeja, joihin oman mukulansa voi jättää turvaan.
- Kovaan ääneen puhelimessa tai kaverin kanssa juoruaminen ei kuulu salille. Muita paikallaolijoita
ei pahemmin kiinnosta juuri ohi mennyt vatsatautisi tai no oikeastaan mikään mihin liittyy treeniä häiritsevä
melu. Muiden ääneen kommentoiminen ei myöskään ole kohteliasta.
- Jokainen on joskus aloittelija. Jos et osaa tai ole varma liikkeestä, kysy rohkeasti apua
kanssatreenaajilta tai salin henkilökunnalta. Mikään ei ole hirvempää kuin katsella toisen vahingoittavan
kroppaansa tietämättömyydellä (varsinkin kun me suomalaiset ollaan aika vähäpuheista kansaa eikä haluta
mennä häiritsemään toisia neuvoillamme kysymättä).
- Viimeinen ja mun mielestä ehkäpä tärkein: Nauti treenistä! Löydä itsellesi kiva tapa treenata, on se
sitten kuntosalin tai ryhmäliikunnan puolella. Tee se itsesi vuoksi äläkä muiden painostuksesta. Jos sali ei
tunnu omalta jutulta, niin ei sinne ole pakko jäädä. Älä kuitenkaan heti luovuta, sillä uuden harrastuksen
lisäksi saatat löytää aivan mahtavia kavereita! :)

![]() |
| kuva |

maanantai 6. tammikuuta 2014
Vilkas vapaapäivä tervehenkisellä ruokavaliolla
Miksi ihmeessä juuri silloin kun saisi nukkua pitkään pyhän ansiosta, mä pongahdan ylös aamulla ja alan siivoilemaan omaa huonettani? Samalla tuli tosin huomattua Sellon mainos loppiaisen aukioloajoista. Päätettiin kaverin kanssa ihan ex tempore lähteä kiertelemään kauppoja (ja ei, me ei menty suoranaisesti etsimään mitään koska kaikki tietää ettei silloin löydä mitään). Muutama tunti vierähti hieman pidemmäksi reissuksi kun eksyttiin vielä Jumboon. Mutta kyllä kannatti! Löysin etsimäni uudet talvikengät. Vieläpä laadukkaat Salomon merkkiset, jotka kestävät käytössä pitkään. Vihdoin ja viimein voin sanoa hyvästit loppuunkulutetuille ja kärjistä aukinaisille talvinilkkureilleni! Mukaan tarttui myös kauan kuolaamani Niken caprit sekä upouusi koululaukku.
Mites sen ruuan laita kun uuden vuoden kera alkoi se terveellisemmän ruokavalion metsästys? Pienen miettimisen jälkeen suunnattiin syntisistä paikoista kauheimpaan eli Rax Pizzabuffetiin. Ennen kuin kukaan alkaa tähän moralisoida itsehillinnän pettämisestä: En ole käynyt Raxissa noin kymmeneen vuoteen eikä ollut kaverinikaan sen puoleen. Sisään lampsiessani aloin kuitenkin pohtia asiaa: Missä menee itsehillinnän ja itsensä kiduttamisen raja? Ihmisen luonteesta riippuu kannattaako uusi elämäntapa aloittaa kertarysäyksellä vai hiljakseen. Tarvitseeko kaikkea ns epäterveellistä kuitenkaan kieltää totaalisesti?
Raxin buffet ja jälkiruokabuffet maksoi yhteensä noin 14 euroa. Pizzaa, limua ja pehmistä lisukkeineen tuli syötyä. Mutta arvatkaapa mitä? Tuolla ruualla en täyttänyt vatsaani kuin puoliksi. Tarjolla oli myös mahtavat ainekset salaattiin (kaikkea fetasta kananmuniin) sekä frozen yogurtia. Kuinka monessa paikassa pystyt syömään tuolla hinnalla täyttävän salaattiannoksen ja ison kupin frozenia? Itselläni ei ainakaan tule montaa paikkaa mieleen...
Suvi kirjoitti juuri postauksessaan muotidieeteistä ja omasta suhtautumisestaan niihin (törkeän hyvillä ruokakuvilla maustettuna vielä!). Mä olen aika samoilla linjoilla Suvin kanssa. Ihan äärimmäiset dieetit ei ole kropalle hyväksi ellei juuri satu olemaan allerginen jollekin. Tosin päätösvalta on omalla itsellään. Jos haluat kokeilla uutta ihmedieettiä, niin kokeile pois vain. Se on ihan fine. Mutta kuuntele omaa kroppaasi äläkä kokeile vain sen takia "kun muutkin niin tekee". Eikä kannata siis karttaa kaikkia ravintoloita kuin ruttoa jos yrittää saada kaloreita alas.
Nauti siitä mitä teet. Kerran tässä vain eletään!
Tunnisteet:
fiilis,
hyötyliikunta,
pohdiskelu,
ruoka,
shoppailu
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
New Year again
Jälleen saa lehtien ja blogien sivuilta lueskella uusista elämäntapamuutoksista. Kalorit nollaan ja treenit sataseen. Esiin putkahtaa mitä ihmeellisempiä dieettejä ja erilaisia treenivinkkejä. Oikeastaan niitä on ihan mielenkiintoista lueskella jos saisi hyviä ideoita.
Itse en aio aloittaa sinänsä uusia dieettejä tai vastaavaa, vaan palata takaisin linjaan josta oon koulustressin takia hieman lipsunut. Herkkujen vähentäminen viikolla on must. Vaikka en kaloreita laske niin senkin takia, mutta myös sen että roskaruoka&stressi-combo on saanut naaman aika kukkeaan kuntoon (ja mä kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi varata sitä kosmetologiaikaa hups...). Varsisellerismoothie linjalle mua ei kuitenkaan saa kirveelläkään uhaten. Koska en tavoittele fitnesskisailijan kroppaa niin herkut tulee kuulumaan mun ruokavalioon.
Treenejä yritän saada lisättyä noin kymmeneen tuntiin viikossa. Kehonhuolto tulee astumaan kuvioihin entistä enemmän. Lauran spinut siirtyi sunnuntaille, joten combat tulee jälleen takaisin treenikalenteriin :) Plus pari uutta treenituntia joista kertoilen varmaan myöhemmin. Siis jos selviän hengissä ulos niiltä tunneilta... Pari ensimmäistä kuukautta täytyy olla skarppina, varata tunnit ajoissa ja saapua hyvin ennen tuntia jokavuotisen "yleisöryntäyksen" takia. Välinetunneille varsinkin, että pääsee siihen omalle paikalleen.
Virallisen epävirallisesti siis aloitan ensi viikolla tän mun "suunnitelman". Tähän viikkoon kun mahtui siskon kanssa Vapiano-treffit ja pari tyttöjeniltaa niin ruokapuoli meni enemmän tankkauksen puolelle. Treenejäkin kertyi hurjat puoli tuntia venyttelyä!

Palaillaan treenien merkeissä ensi viikolla!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Vuoden 2013 Heia
Aloitin viime vuoden ensimmäisenä päivänä (hassua puhua vuodesta 2013 näin!) käyttämään HeiaHeiaa. Innostuin siitä heti ja olenkin säännöllisesti merkannut treenejäni siihen. Aikaisemmin olin siis kirjannut treenejäni vain kalenteriin. Nyt vuoden käytön jälkeen oli ihan mielenkiintoista katsoa omia treenitilastoja.
Vuoden aikana ei oikein tule ajatelleeksi, että sitä tulee oikeasti liikuttua aika paljon. Vuona 2013 treenejä oli yhteensä 369, tunteina 287. Selkeästi ykkösenä mun tilastoissa on BodyJam eikä mikään ihme, sillä teen kyllä kaikkeni etten noista meidän iltadiskoista joutuisi olemaan poissa. Kakkosen kohdalla kohottelin kulmiani, sillä tuntuu että kuntosali olisi jäänyt aika vähiin tänä vuonna. Spinu tulee Lauran ansiosta kolmantena.
Treenilokia katsoessa eniten ihmetyttää sairaspäivien määrä. Olen yleensä sairastellut pitkin vuotta moneen otteeseen, mutta nyt on sairaspäiviä ollut vain vuoden alussa pariin otteeseen. Whipii! Koulun vaikutuksen huomaa tuota kuvaa katsoessa: eniten on tullut treenattua kesän aikana. Vaikka tämä loogiselta kuulostaa niin mua se harmittaa ihan hirveästi. Olin luvannut itselleni ettei koulu tule vaikuttamaan mun treenaamiseen, mutta näin on näemmä päässyt käymään...
Lajien katsominen naurattaa hieman. Olen todellakin siivonnut, kävellyt ja ulkoiluttanut koiriani enemmän kuin tilastot antaa ymmärtää hah! Päätin vain aika pian Heian käytön aloittamisen jälkeen pyhittää Heian vain liikunnalle, jossa hikoilen. Meidän kahden koiran kanssa lenkkeilystä ja hikoilusta ei voi puhua samassa lauseessa, ne kun on sellaisia runopoikia jotka tykkää haistella hajuja matkan varrella välillä turhankin usein.
Koska Heiaa on vasta yksi vuosi takana, ei mulla ole tarkkoja vertailukohtia aikaisempiin treenivuosiin. Olen melko varma, että treenimäärä on kuitenkin tippunut aiempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi ennen viime vuotta ei kulunut viikkoakaan ilman pumpia tai combatia. Viime vuoden tilaston mukaan molempia on harrastettu vaivaiset 15 (BodyPump) ja 11 (BodyCombat) kertaa?! Voi tätä tuskan määrää.... :( Aina ei asiat mene ihan niin kuin on suunnitellut.
Noita tilastoja tutkiessani päätin muutaman asian (voisikohan näitä sanoa vaikka uudenvuoden lupauksiksi):
1) Yritän saada treenimääriä ylös. Treeni on mulle terapiaa, jonka avussa saan stressitason laskemaan. Tästä yliopistokeväästä kun on tulossa henkisesti rankka, sillä pitäisi yrittää väkertää kandia eikä mulla ole mitään hajua aiheesta vielä!
2) Yritän tutustua uusiin lajeihin. Vaikka menisi ihan metsään eikä laji kiinnostaisikaan niin ainakin olisi yhden kokemuksen rikkaampi. Tai sitten sitä voisi saada hyvän uuden lajin treenivalikoimaan mukaan.
Minkälainen treenivuosi muilla on ollut takana? Tuliko tehtyä uudenvuoden lupauksia treeneihin vai johonkin muuhun liittyen? :)

maanantai 30. joulukuuta 2013
Jäädytetyt banaaniherkut
Pitkän aikaa olen syönyt banaania lettujen ja smoothien muodossa, mutta äskettäin maapähkinävoipurnukan pohjan alkaessa näkyä päätin kokeilla uutta herkkua. Ohjeen tähän olin nähnyt pitkän aikaa sitten facebookissa jollain treenimotivaatiosivustolla. Siitä asti mun on pitänyt kokeilla sitä, mutta eipä lahopää ole tuollaista muistanut :D Tämä herkku on terveellisempi vaihtoehto, varsinkin kun nyt moni vuoden vaihtuessa päättää aloittaa jonkinlaisen dieetin. Tässä vihdoin ja viimein kuvien kera ohje tuosta kielen mukanaan vievästä herkusta!
Tarvitset muutaman banaanin, maapähkinävoita ja nutellaa.
Viipaloi banaanit (mitä vinommin, sen isommat siivut saat) ja voitele siivut maapähkinävoilla ja Nutellalla. Viipaleet kannattaa laittaa pakkaseen vähäksi aikaa ennen tätä. Allekirjoittanut sai aikaan sotkua kun huoneenlämpöisiä banaaneja yritti voidella. Banaanit voi tottakai dipata sulaan suklaaseen/raakasuklaaseen niin halutessaan! :)
Yhdistele voideltuja banaaniviipaleita makusi mukaan ja laita pakkaseen jäätymään...
...Tadaa herkku on valmis!
Banaanit maistuvat hurjan hyviltä jo hieman jäädytettyinä jos et malta montaa tuntia odottaa. Jos kuitenkin jätät banaanit pakastimeen yön yli niin anna niiden hieman sulaa ennen kuin alat nauttimaan niistä :)
Hyviä herkutteluhetkiä! :)
perjantai 27. joulukuuta 2013
Joulunviettoa
Joulu tuli ja meni jälleen. Itseltäni puuttui se täydellinen joulufiilis kun ei ollut lunta... Tuntuu ettei jouluvalotkaan saa tuota ulkona olevaa pimeyttä katoamaan. Mutta hyvin tuli syötyä ja tankattua ensi vuotta varten! Kinkunsulatusta harrastin salin puolella juoksumatolla. Sisäänajoin samalla uusia kenkiä joten parhaisiin tuloksiin ei päästy lähellekään. Hikoilua piti tottakai jatkaa infrapunasaunassa maaten :)
Tässä muutama kuva mun joulunvietosta. Lahjoja en sinänsä ollut toivonut, mutta sain kaikkea tarpeellista. Paras taisi olla lahjakortti kampaajalle. Kiitos äiti <3 Toivottavasti teillä oli ihana ja rentouttava joulu! Ja vaikka nyt onkin paluu arkeen niin yrittäkää olla stressaamatta uuden vuoden viettoa! :)

| Lepoa |
![]() | |||||
| Voi näitä voisin tehdä ihan vain elääkseni joka päivä...! |
![]() |
| Uutta makututtavuutta: ruisleipää, maapähkinävoita ja banaania |
![]() | ||
| Uusien kenkien testailu = Aijaijai! |
![]() |
| Tuliaisia Usasta! |
![]() |
| Tuliaisia Usasta Part 2 |
![]() |
| Omar oli ollut kiltti ja sai herkkulahjoja :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)