maanantai 9. toukokuuta 2016

Espresso House


Mun mielestä aivan ehdottomasti paras tapa lukea tenttikirjaa on istua kahvilassa siemaillen samalla ihanaa kahvijuomaa. Taukoja pitäessä voi katsella ohikulkevia ihmisiä ja musiikki on miltein aina sopivan hiljaisella, juuri sopivat olosuhteet lukemiselle vaihteeksi kirjaston hiljaiselle ja liikkumattomalle tilalle. Ihan ehdottomana motivaation lisääjänä toimivat tietenkin kahviloiden baristojen tekemät taivaallisen ihanat kahvijuomat, joiden tekeminen itse kotona on vielä hieman harjoittelun asteella...

Starbucks Akateemisen kirjakaupan nurkalla ja hieman myöhemmin Cafe Beanie Kampissa olivat mun ensimmäisiä "vakikahvipaikkojani" Helsingissä. Espresso Housen rantautuessa Suomeen senkin tuotteita oli tottakai pakko päästä kokeilemaan. Nykyisin käydessäni kahvilla valitsenkin usein Espresso Housen. Johtuen ihan logistisista syistä, sillä Kampin ja Forumin Espresso Houset ovat lähempänä mun kulkureittejäni koulun suhteen kuin Stockmannin kulma. Jos mun pitäisi laittaa nuo kolme muuten paremmuusjärjestykseen niin en kyllä osaisi valita.

Nyt Espresso House taitanee kuitenkin saada ykkössijan mulle ihan uudella jutulla: Espresso Housen omalla kännykkäsovelluksella! Huomasin jo vuoden alussa, että kännykkään ladattavalla sovelluksen avulla voisi maksaa kyseisessä kahvilaketjussa, mutta jotenkin vierastin ajatusta maksaa jollain muulla kahvini kuin kortilla tai käteisellä. Äskettäin eräs tuttuni haastoi mut kokeilemaan uusia juttuja kesän aikana, joten sain siitä potkun kokeilla sovellusta. Eihän sitä voi hävitä jos itse sovellus on kuitenkin ilmainen? Pikaisen tutustumisen jälkeen huomasin kuinka kätevä Espresso Housen sovellus oikeastaan onkaan ja jäin koukkuun jo ensimmäisellä käyttökerralla. Tässä on teillekin pieni esittely sen toiminnasta!

Espresso Housen sovellus on todella simppeli ja helppokäyttöinen. Avattuasi sovelluksen näet ensimmäisenä sinulle myönnetyt tarjoukset, joita on jo alussa ihan mukava lista vaihdellen juomista ruokiin. Tarjous myönnetään maksaessasi sovelluksella.


Vasemman yläkulmasta saat esiin valikon josta voit tarkistaa tarjouksien lisäksi Espresso Housen uutuudet, kuitit aiemmista ostoksistasi, kahvioppaan sisällön tai kahviloiden sijainnin.


Maksaaksesi sinun tulee liittää Espresso Housen sovellukseesi luottokortti, tällä tavoin saat siirrettyä Espresso Housen tilillesi rahaa. Tämä oli juuri se asia, jota mietin aluksi kannattaako jos vaikka kännykkä katoaisi. Totesin kuitenkin, että Espresso House on luotettava ja jos nykypäivänä kännykkä katoaisi ilmankin tuota sovellusta joutuisi sitä kuka tahansa melko varmasti sulkemaan korttinsa, arkaluontoisista sähköposteista yms puhumattakaan. Itsensä lisäksi voi muuten myös ilahduttaa vaikka kaveria ostamalla hänelle lahja. Ja tietysti kun ostat sovelluksella enemmän, saat jatkossa Espresso Houselta pikkulahjoja. Ihan mukava porkkana(kakkupala?).


Jottei pelkkää hyvää niin pienen puutteen löysin sovelluksen toiminnassa. Ainakin tällä hetkellä voi lataussummaksi kahvikortille valita vain pyöreitä lukuja eli 10-50 euron välillä, itse ei siis saa valita summaa. Ehkä tämä kuitenkin jatkossa muuttuu. Toisaalta jos käyttää suhteellisen säännöllisesti kyseisen ketjun kahviloita, ei luulisi tämän sen pahemmin menoa haittaavan.


Toivottavasti tämä pieni esittely saa jonkin muun epäröivän tai asiasta muuten vain tietämättömän innostumaan ja kokeilemaan sovellusta. Ties vaikka muillekin kahviloille ilmestyisi tälläinen sovellus ja jos tietää jonkun samanlaisen niin saa vinkata! 

Siihen asti suut makiaksi sovelluksella maksetuilla Espresso Housen tuotteilla! :)

***

EDIT: Sovelluksella maksaessasi saat myös aina 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista.

4 kommenttia:

  1. Tuo Espresso house on kyllä tosi kiva kahvila! Itsekin olen sinne useasti pysähtynyt herkuttelemaan niin erilaisia kahveja, sämpylöitä kuin muffineitakin. :) Ympäristö on ihanan kodikas ja tarjoilijat ystävällisiä! Toivottavasti Suomeen avattaisiin mahdollisimman pian lisää samantyylisiä kahvittelupaikkoja ♥

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Suurkiitos tästä sovellusvinkistä! En ees tajunnut että sellainen voi olla :) Töiden tekoon ja tenttilukemiseen kahvilat on kyllä parasta, vaikka tykkään kyllä tylsästi kirjastoistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Sen unohdin mainita (lisäsin tuonne loppuun), että normaalihintaisista tuotteista saa sovelluksella maksamalla 10% alennuksen!
      Vaihtelu virkistää, välillä on munkin mielestä kiva istuskella kirjastossa. Eipä tule kofeiinin yliannostusta ja kun kahvilassa istuu niin on aina suuri houkutus ostaa jotain muuta kuin "vain" kahvi... ;)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)