tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tapahtui Kampissa

Saavuin tänään bussilla Kamppiin kaukoliikenteen bussiterminaaliin. Olin päättänyt tulla puoli tuntia aikaisemmin Helsinkiin kuin olisi tarvinnut, ihan sen takia että pääsisin hemmottelemaan itseäni Cafe Beanien ihanilla erikoiskahveilla, sillä viime kerrasta siellä oli ihan liian pitkä aika. Pienessä nälässä kiiruhdin kohti rullaportaita...

...Jotka olivatkin seisautettu oikeanpuoleisissa ylöspäin johtavissa portaissa olevien huoltotöiden takia. Myös alaspäin johtavat portaat seisoivat paikallaan. Jäin hetkeksi katselemaan näkymää. Alaspäin käveli ihmisiä molemmin puolin portaita enkä halunnut lähteä änkemään ohitse. Kun portaat näyttivät olevan vapaina valmistauduin pikaiseen pyrähdykseen. Astuessani ensimmäiselle portaalle huomasin kuinka eräs naisihminen ison matkalaukun kanssa yritti kovin vaivalloisesti laskeutua portaita. Matkalaukku näytti painavalta eikä nainen näyttänyt siltä että käveleminen portaissa olisi ollut helppoa ilman matkalaukkua saati sen kanssa...

...Katsahdin ympärilleni, kukaan ei ollut edes vilkaissut naista vaan olivat suoraan kulkeneet hänen ohitseen. Sen enempää empimättä kiirehdin portaat melkein ylös asti ja kysyin naiselta: "Anteeksi voisinko auttaa matkalaukkunne kanssa?" Nainen katsahti minuun yllättyneenä ja pienen hetken jälkeen sanoi: "Voi kuule se olisi aivan taivaallisen ihanaa, minulla kun on jalka kipeänä ja tämä matkalaukku on niin painava. Eihän siitä ole kovasti vaivaa, onko sinulla kiire?" Vakuuttelin ettei minulla niin kiire ole etten ehtisi häntä auttamaan ja aloin kantamaan (ihan oikeasti minullekin painavaa!) laukkua portaita alas...

...Kantamisessa ei kestänyt edes minuuttia, mutta nainen ehti alas kävellessään moneen kertaan - kovaan ääneen - ihastelemaan kuinka on hienoa kun tänä päivänä löytyy näin reippaita nuoria ihmisiä, kuinka tyylikäs nuori nainen olen ja kuinka joku voikaan auttaa apua tarvitsevaa naista noin pyyteettömästi. Alas päästessään nainen kiitteli minua vuolaasti ja taputti olkaani, hänen ystävänsä hymyili ja kiitteli, naisen koirakin vielä heilutteli minulle iloisesti häntäänsä. Itse hymyilin takaisin ja toivottelin hyvät päivänjatkot...

...Portaita ylöspäin kävellessäni kasvoilleni ilmestyi punastus. Kutsuttiinko minua juuri reippaaksi ja tyylikkääksi nuoreksi naiseksi? Autoinhan vain hyvin pienessä asiassa, mutta nainen kiitteli minua kuin olisin tehnyt suurenkin uroteon? Hetken hämmennyksen jälkeen puna vaihtui suureen hymyyn. Ehkä minulle asia oli pieni, mutta säästin naisen suurelta vaivalta kun kannoin laukun portaat alas. Nainen palkitsi minut sanoin, mutta silti hymyni ulottui korvasta korvaan!

Ei ole olemassa liian pientä asiaa, jossa toista voisi auttaa.
Kokeilkaa.
Saatatte hymyillä koko päivän!


4 kommenttia:

  1. Ihana Noora! <3 Varmasti pelastit tuon auttamasi rouvan päivän :) Isot pienet asiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3 Pienistä asioista se iso virta kasvaa! :)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)