tiistai 10. helmikuuta 2015

Uutuus maitorintamalta!

Kaupassa päivittäistavarapuolella töissä ollessa saa jatkuvasti tietoa uutuustuotteista. Itse törmää uutuuksiin vaikkapa mainoslehtisiä selatessa, välillä tietoa tulee ihan asiakkaiden suusta  kun tullaan kysymään "näin eilen tuotteen X mainoksen televisiossa, olisiko teillä sitä?", mutta useammin niihin törmää kyseisten tuotteiden ilmestyessä hyllyyn. Uteliaana yksilönä haluan lukea tuoteselosteet läpi ja yleensä vielä ostaa ja maistaa tuotetta. Onhan se hyvä tietää millaista tavaraa on asiakkaille myymässä eikös se näin mene?

Valio on lanseerannut maitohyllyyn maailmalla laajaa huomiota saaneen, mutta meille suomalaisille mielenkiintoisen uutuuden - Kefir nimisen pehmeän pirskahtelevan välipalajuoman:


"Valio Kefir LGG® välipalan juuret ovat Kaukasuksella, missä kefiiriä on valmistettu tuhansia vuosia. Nykyään kefiiri on suosituinta Venäjällä ja Itä-Euroopassa, ja viime vuosina se on noussut trendituotteeksi USA:ssa. Kefiirin kysyntä kasvoi USA:ssa viime vuonna tuntuvasti, ja sen uskotaan kehittyvän kreikkalaisen jogurtin kaltaiseksi hitiksi erityisesti terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tuote herättää kiinnostusta nyt myös läntisessä Euroopassa."

Välipalajuomaa löytyy maustamattomana, persikan tai vadelman makuisena. Kefiriä voi Valion mukaan juoda sellaisenaan, sekoittaa sen esim. mysliin tai käyttää smoothien joukossa. Se sopii niin aamu- kuin välipalaksi, kiireiselle ihmiselle siis aivan mainio juoma. Lisäksi laktoosittomassa Kefirissä on vatsalle hyvää tekevää LGG-maitohappobakteeria. Eikä siinä ole yhtään lisättyä sokeria! Tämän perusteella kuulostaa hyvin vahvasti seuraavalta hitiltä!

Entäs se maku sitten? Se ei ollut jogurttimaista eikä piimämäistä. Paremmin en osaa sitä kuvailla kuin Valion sanoin: pehmeää ja pirskahtelevaa. Ja erittäin hyvää.

Kannattaa siis kipaista hakemassa maitohyllystä Kefiriä omaan jääkaappiinsa!

2 kommenttia:

  1. Mekin ostettiin tuota jääkaappiin eilen ja tykästyin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasinkin juosta eilen sun perään ja käskee ostamaan! Telepatia toimii heh ;)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)