maanantai 28. huhtikuuta 2014

Makujen viemää

 
Tämä maustearsenaali on minulla äsken edessäni. Luomu kookospalmusokeria. Luomu kanelia. Pomeranssia. Inivääriä. Neilikkaa. Viimeksi olin korvannut kolme viimeisintä ainetta pelkällä piparkakkumausteella. Ei, en tällä kertaa leiponut. Vesi oli tosin iloisesti porisemassa kun etsin lempimukiani kaapista.

Tältä näyttää hyvin usein minun teenkeittoni nykyään. Ellen satu juomaan sopivasti maustettua teetä - esimerkiksi päärynä SenChaa - tykkään tuunata teetä oman makuni mukaiseksi. Nyt suurkulutuksessa oleva vihreä joulutee on minun mieleeni turhan "laimeata", joten joulumakua parantaakseni laitan sekaan kunnon tujaukset mausteita. Seuraavaksi aion ostaa maustamatonta teetä, jolloin pääsen maustamaan sen täysin mieleni mukaiseksi. Joka kerta erilaisen makuista teetä ja juuri sellaisena kuin itse haluan!

Kantapään kautta olen myös oppinut, että vihreän teen päälle kaadettavan veden ei kannata olla kiehuvaa vaan hieman jäähtynyttä. Kiehuva vesi tuo esiin vihreä teen kitkerän maun, jolloin sitä melko varmasti haluaa peittää sokerilla ja muilla makeuttajilla. Itse käytän kookospalmusokeria teeni makeuttamiseen. Sitäkin vain silloin kun maustan itse teeni, mun laittamat maustemäärät kun ei ole mitään pieniä.

Kannattaa kokeilla jos haluatte vaihtelua teenjuontiinne! Itse ajattelin kokeilla joku päivä pientä chilitujausta teeheni :)

Hifistelin liian kauan teeni maustamisen kanssa ja menetin paikkani sohvan edestä... ;D

6 kommenttia:

  1. Mausteita pitää olla, kylläkyllä! Onpa se sitten tee tai mikä tahansa mitä suustaan alas laittaa mikä on liian laimeaa niin ei oo hyvä juttu ollenkaan. Mieluummin vaikka vähän runsaampi tujaus maustetta kuin sellainen "pläääh"-fiilis :D You know!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan samoilla linjoilla Anna. Ei sitä nyt mitä tahansa litkua lipitetä! Makua siinä olla pitää :)

      Poista
  2. Selvispähän nyt sekin, miks mun tekemä vihree tee maistuu ihan järkyttävälle! :D Eli jatkossa siis odotan hetken, ennen kuin kaadan sitä vettä mukiin/laitan teetä veteen. Kookospalmusokeria en olekaan koskaan maistanut :) Käytätkö sitä leivonnassa tai muutenkin kuin teen makeuttajana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden suositellaan olevan muistaakseni 70-80 asteista, ennen kuin sen kaataa vihreän teen joukkoon. Kannattaa todellakin odottaa, sillä ero on oikeasti huima!
      Kookospalmusokeria käytän eniten teen makeuttajana. Joskus kun teen proteiinilettuja tai muuta pientä niin silloin myös käytän kookospalmusokeria jos vaahterasiirappi on sattunut loppumaan. Sen enempää en ole sitä suuremmissa leipomuksissa käyttänyt :)

      Poista
  3. Apua, mun täytyy ehdottomasti kokeilla kyhätä teetä seuraavalla kerralla vähän enemmän ajatuksella! Oon meinää just se tyyppi, joka kaivaa kaapista ensimmäisenä vastaan tulevan lipton pussin sillon kun teetä tulee tehtyä (ja mainosten uhrina menin juuri ostamaan sen niin hyvätä kuulostavan liptonin kuppikakkutee-paketin)... :-D Okei, vihreetä teetä sentään tulee myös jonkin verran juotua, sinne yleensä laitan pienen lusikallisen hunajaa sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on vain oma mielikuvitus rajana. Voit raastaa sinne esimerkiksi sitruunaa. Hunajan ja tuoreen inkiväärin sekoittaminen voisi olla sulle hyväksi kun oot ollu kipeänä :)
      Mun mielestä ne paljon mainostetut liptonin teet tuoksuu paremmalta kuin maistuu.. Mutta voi niitäkin tuunata!

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)