Viime vuoden syksynä treenimäärät laskivat kuin lehmän häntä. Kouluhommia tuli ahmittua aivan liikaa (joten salille ei vain ehtinyt) ja kun stressaamisen taidon osaan liiankin hyvin niin ei sitä energiaakaan ollut. Kun oli koko päivän tehnyt kouluhommia ja olo oli kuin maratonin juosseella, ei mihinkään fyysiseen vain pystynyt vapaa-ajalla kovin usein. Toisaalta eipä sitä vapaa-aikaa kouluhommien kanssa ahertaessa ollutkaan... Salilla käymiseen tottuneena seurauksena oli välillä enemmän ja välillä vähemmän huono omatunto asiasta. Kun olisi
pakko päästä käymään salilla.
Pakko päästä juoksemaan.
Pakko treenata ettei lihakset surkastu.
Pakko liikkua, että pääsee eroon tosta vyötärölle kertyvästä talvirasvasta. Samalla kun oli myös
pakko tehdä kouluhommia. Hyvin tyhmää ajattelua tuo, että olisi pakko. Mä vain osaan olla aikamoinen jääräpää kun sille päälle satun. Kun mistään kouluhommasta en osannut luopua ja tein ne 200 % panoksella niin treenaaminen oli se, josta niin sanotusti pystyin luopumaan. Vaikka se olisi tehnyt pääkopalle hyvää, niin oli ainakin yksi pakko vähemmän tehtävälistalla. Aikaa ei jäänyt yhtään sen vähempää omalle itselle, mutta oman logiikkani mielestä näin oli helpompi.
Joululoman aikana kouluhommia ei ollut, joten treenaamiselle olisi ollut aikaa. Kroppa kuitenkin tuntui niin väsyneeltä -jota se oikeasti olikin kiireisten töissä vietettyjen joulunaluspäivien aikana ja jälkeen - että jäin usein kotiin. Uudeksi lempinukkumis- ja lepäämisasennoksi muodostui vatsallaan makaaminen pää tyynyyn haudattuna.
Se alinomainen "pakko" jäi jotenkin alitajuntaan päälle treenaamisen suhteen, joten ei välttämättä tehnyt edes mieli lähteä salille. Tarkemmin sanottuna siis en halunnut tehdä mitään pakollista, oli sitten kyseessä yleensä kuinka tahansa mukava asia koska olin lomalla. Punttitreenit siis jäivät olemattomiin.
Eilen menin salille tekemään pelkkää rentoa juoksumattotreeniä. Ehkä hieman spinua mutta ei raudan nostamista. Päätin sen jo kotoa lähtiessäni ja varsinkin salin pihaan saapuessani, sillä se oli autoja täynnä kiitos avoimien ovien. Matolla hyvän aikaa vietettyäni silmät osuivat edessäni vapaana oleviin reiden koukistus ja pull down- laitteisiin.
Jos mä vaikka ihan vähän menisin kokeilemaan, että muistanko asetuksia oikein. Ihan vain, että ne on muistissa kun tulen tekemään kunnon salitreenin. Mutta jos mä tekisin reidenkoukistuksia niin tarviihan mun tehdä reidenojennuksia myös. Enkä mä nyt millään voi vain selkälihaksia kokeilla vaan täytyy mun hieman rintaakin treenata. Näiden ajatuksien myötä tein puoliksi huomaamattani kroppaa herättelevän vuoden ensimmäisen treenin. Kaikki suuret lihakset rintalihaksista pohkeisiin tuli käytyä läpi.
Ja mulla oli treenatessa ja etenkin sen jälkeen hauskempaa kuin lapsella karkkikaupassa! Mä tein sen, mun vuoden ensimmäisen salitreenin! Ja muistin oikein laitteiden asetukset. Enkä nyt ihan huonoja painoja nostellut vaikka kevyesti tein. Kaikista parasta kuitenkin oli se, että mulla ei kertaakaan tullut treenin aikana sellainen olo, että tekisin tätä pakosta. Vaan koska halusin ja koska pidin siitä. Hyvää fiilistä lisäsi se, että kaiken epäterveellisen sijaan mulla teki mieli tomaattitonnikalaa ja nuudelia (jos jollekin se ei ole selvinnyt edes tämän postauksen myötä, niin sanotaanko suoraan että olen mieltäni myöten kiero kuin korkkiruuvi!).
Tänään piti olla vapaapäivä salilta eilisen kevyen treenin takia (kevyt koska "vain" ojentajat ja hanuri ilmoittivat olemassaolostaan), mutta Lauran kysyessä mua salille en voinut kieltäytyä. Ainahan mä voin mennä tekemään kevyen treenin. Crossarilla lämmittelyn ja venytysten väliin ujutin eilistäkin kevyempää salitreeniä ja keppijumppaa. Lopuksi muisteltiin Lauran kanssa diskovalojen hohteessa vanhaa jamisarjaa. Hymy oli huulilla koko ajan. Sillä mä en tehnyt mitään pakosta, vaan koska mä itse halusin.
*** *** ***
Pienenlaisena opetuksena - voisin ehkäpä sanoa viisautena - tästä kaikenlaisille treenaajille:
Älkää tehkö liikkumisesta pakkoa. Pakko on vain sana, vain mörkö. Se vie kaiken liikkunnasta tulevan ilon lisäksi turhaan energiaa. Koskaan ei ole pakko liikkua vain koska olisi "pakko". Valinnanvaraa on. Liikkua saa koska se on hauskaa, koska siitä nauttii, koska siitä jää pitkäksi aikaa hyvä fiilis ja loppujen lopuksi se muokkaa kroppaa. Liikkukaa siis omaksi iloksenne ja omasta halusta, ei pakosta. Itse asiassa poistakaa koko pakko- sana teidän varastostanne. Se on ihan turha keksintö.
