Eilen oli kevään viimeinen tentti eli yliopisto on tältä lukukaudelta ohi jihuu! Stressaaminen on poissa päiväjärjestyksestä muutaman kuukauden ajan. Kipeänä oleminen kuitenkin jatkuu. Yskä pitää hereillä ja kuumeinen olo saa välillä miltein itkemään väsymyksestä ja toisena nauramaan mitä tyhmimmille jutuille. Nukkumisen lisäksi olen ehtinyt hyvin rentoutumaan tuijottamalla aivot narikkaan- leffoja ja tietenkin lukemalla blogeja. Parissa hyvässä treeniblogissa juuri ollut mielenkiintoisia postauksia treenimotivaatiosta. Niitä lueskellessani päätin, että olisi ehkä mukava kirjoittaa miten minä löysin treenin, sillä se ei ole kovinkaan vanha "juttu"!
Jos saisin mahdollisuuden kertoa nuorelle minälleni, että isona (eääh en mä nyt ihan oikeasti vielä ole kasvanut isoksi...) susta tulee himotreenaaja, saisin todennäköisesti aikaan aikamoisen räkänaurun päin naamaa. En koskaan sinänsä harrastanut mitään liikuntaa, ellei paria pesäpalloleiriä lasketa. Ala-asteikäisenä liikuntatunnit olivat kuitenkin hauskoja, koska niitä ei pitänyt sinänsä pakkopullana. Asiaa todennäköisesti auttoi se, että kävin noin viidenkymmenen oppilaan ala-astetta jossa jokainen tunsi jokaisen. Liikuntatunnit koulussa olivat lähinnä kaverien kanssa hauskanpitoa. Samaan kategoriaan kuului kaverien kanssa pyöräily, isän rakentamassa hyrrässä pyöriminen ja pitkin takametsiä juokseminen (pääpainona oli tosin mun "arkeologiset kaivaukset", joiden jäljiltä vieläkin löytyy kuoppia pitkin meidän metsää).
Ylä-asteelle ja lukioon siirtyessäni luokat muuttuivat isommiksi ja liikuntatunnit "kasvottomammiksi". Tässä vaiheessa huomasin itsessäni täydellisyydentavoittelijan. Vaikka inhosinkin joitakin tunteja (mm. liikuntaa), vaihtoehtona ei koskaan ollut olla yrittämättä. Se tosin ei tarkoittanut sitä, että olisin nauttinut aineesta vaan puskin tunnit läpi ajatellen että onpahan yksi tunti vähemmän tätä sontaa. Suurin osa lukiosta kului muutenkin 24/7 tiukasti omassa huoneessa opiskellen. Tuolta ajalta Vanhojen tanssit on sellainen kohokohta jota en unohda. Vaikka aluksi epäilin ja olin jättää sen välistä niin jälkeenpäin en ole katunut pätkääkään, niin mahtava kokemus se oli!
Lukion jälkeen pidin muutaman välivuoden paikallisessa kaupassa työskennellen. Voisi sanoa että sieltä tää mopo lähti käsistä ;) Työpaikan henkilökunnan ilmoitustaululle ilmestyi kolmisen vuotta sitten mainos paikallisesta kuntosalista. Kaksi kuukautta tuijotin sitä lappua ennen kuin marssin salille tekemään jäsenyyssopimuksen. Ensimmäinen vuosi kului kuntosalin puolella silloin tällöin ruuhkaisia aikoja vältellen. Opin että treenaaminen on ihan kivaa. Mitään suurta intohimoa sitä kohtaan en tuntenut, sillä olin liittynyt vain siitä syystä että halusin laihduttaa. Rymäliikuntatunteja kartoin koska "en mä voi mennä sinne itseäni nolaamaan kun en kuitenkaan osaisi ja kaikki nauraisi mulle".
Kunnon ahaa-elämys tapahtui kaksi vuotta sitten. Olin käynyt muutamalla zumbatunnilla kaverin kanssa ja olin ihmeissäni että mähän osaan?! Zumba vaihtui nopeasti spinningiin ja siitä tulikin mun ensirakkaus salilla. En ollut koskaan voinut kuvitella, että hikoileminen pyörän selässä voi olla niin hauskaa. Vaikka seuraavana päivänä jalat tuskin kantoivat ja istuminen ei onnistunut niin millään, en voinut olla menemättä seuraaville tunneille. Muistan vieläkin selvästi kun spinningohjaajani sanoi minulle, että voisin aivan hyvin mennä myös cardiotunneille koska musta näkyy että jaksan vaikka mitä! Tää oli todennäköisesti se tönäisi, jota tarvitsin tajutakseni että ainoa este treenaamisessa olen vain minä itse.
Pian tämän jälkeen mun treenikalenteri muuttui ryhmäliikuntapainotteisemmaksi. BodyPump, BodyCombat, Sh'bam, Bodyjam (<3)... Vaikka välillä mietti, että jäisikö kotiin niin koskaan en treenin jälkeen katunut salille lähtemistä. Pikkuhiljaa huomasin kuinka mun kroppa voimistui jumpissa ja punttiksellä käydessä. Tämä ja kaverien kommentit sai mut ajattelemaan eri tavalla kropastani. Miten on mahdollista, että olen missannut jotain näin ihanaa niin monta vuotta?
Toinen suuri muutos tapahtui kun viime vuoden alussa (ja jo hieman sitä ennen) aloin tutustumaan salilla samanhenkisiin kavereihin. Se enemmän kuin triplasi kaiken sen hyödyn, huvin ja hyvän mielen mitä tunneilta saan! Ryhmäliikuntatunnit muuttui päivän kohokohdiksi. Mikä olisikaan sen hauskempaa kuin päästä juttelemaan samasta asiasta innostuneiden kavereiden kanssa ja vielä kannustamaan toinen toistaan läpi tuntien, jotka tuntuu loppuvan aivan liian aikaisin?! Tiistain BodyJamia ei sanota iltadiskoksi turhaan ;) Jos mä jostain uskallan ääneen sanoa olevani itsessäni vilpittömän ylpeä on juuri se, että mä treenaan. Periksiantamatta ja itseäni varten :)
Tästä tulikin hieman pidempi postaus kuin olin alunperin ajatellut, mutta kuumeisena writer's block on täyttä utopiaa. Anteeksi siis jos kieli hieman kärsii, yritin parhaani mukaan pysyä ymmärrettävässä suomen kielessä :D
